Intrum Oy

Intrum White Paper: koronapandemian seurauksena kulutus keskittyi tarpeellisiin hankintoihin, osa koki syntyneen säästön positiivisena

24.6.2020 07:00:00 EEST | Intrum Oy | Tiedote

Jaa
Intrumin toukokuussa teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan 61 prosenttia suomalaisista kertoi keskittävänsä ostokset vain pakollisiin arkipäivän hankintoihin. Niiden vastaajien keskuudessa, joiden työllisyyteen koronakriisi on vaikuttanut, ostoksensa arkipäivän hankintoihin keskittävien osuus oli vieläkin suurempi, 77 prosenttia.
30 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä
30 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä

Samalla kun kulutus on vähentynyt, myös säästäminen näyttää vähentyneen. 69 prosenttia vastaajista sanoi, ettei ole tyytyväinen summaan, jonka voi kuukausittain säästää. 40 prosenttia sanoi, ettei säästä lainkaan, luku on kasvanut viime syksystä 3 prosenttiyksikköä. 30 prosenttia sanoi säästävänsä nyt vähemmän kuin ennen koronaa.

Intrumin myyntijohtaja Juha Iskalan mukaan näyttää siltä, että kolmasosalla rahaa on kertynyt säästöön kulutuksen vähentymisen takia. Se on koettu positiiviseksi, vaikka suurin osa näyttää kuitenkin olevan tyytymättömiä summaan, jonka voivat kuukausittain säästää.

–Korona on kulutuksen vähentyessä siirtänyt joitakin kotitalouksien hankintoja varmasti myös eteenpäin. Nyt olisi tärkeää saada kulutus kasvamaan ja monipuolistumaan, sillä kysyntä luo työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvointia. Se auttaa myös niitä, joihin koronakriisin vaikutukset iskevät voimakkaimmin, kuten nuoria aikuisia ja lapsiperheitä, Iskala toteaa.

Moni sanoo koronan vaikuttaneen myös asenteisiinsa, mitä tulee ostamiseen ja tuotteiden alkuperän tiedostamiseen. 50 prosenttia vastaajista sanoikin nyt suosivansa paikallisesti tuotettuja tuotteita.

Lue Intrumin White Paper täältä.

Lisätietoja:

Juha Iskala, myyntijohtaja, Intrum Oy
Puh: +358 50 370 6333, sähköposti: juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy
Puh: +358 50 376 1124, sähköposti: leena.rindell@intrum.com

Kuvat

30 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä
30 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo säästävänsä merkittävästi vähemmän kuin ennen koronakriisiä
Lataa
Puolet (50%) suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo keskittyvänsä kulutuksessaan paikallisiin tuotteisiin covid-19-kriisin puhjettua.
Puolet (50%) suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo keskittyvänsä kulutuksessaan paikallisiin tuotteisiin covid-19-kriisin puhjettua.
Lataa
61 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo keskittyvänsä ostamaan vain välttämättömiä hyödykkeitä covid-19 kriisin puhjettua.
61 % suomalaisista kyselyyn vastanneista sanoo keskittyvänsä ostamaan vain välttämättömiä hyödykkeitä covid-19 kriisin puhjettua.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Tutkimus: Suomalaisilla on aiempaa enemmän toistuvia maksuvaikeuksia, mutta vakavat velkaongelmat vähenivät23.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin analyysi paljastaa, että vuonna 2025 aiempaa suurempi osa suomalaisten maksuvaikeuksista oli toistuvia, mutta vakavammat maksuvaikeudet vähenivät. Muutos kertoo siitä, että kotitalouksien taloustilanne on kohentunut ja velkoja pystyään nyt maksamaan takaisin aiempaa paremmin. Korkealla pysyttelevät konkurssien määrät ja työttömyysaste pitävät silti kuluttajat syystäkin varovaisina ja säästöasteen korkealla. Suomen taloustilanteen kohentuminen edellyttäisi kulutuksen piristymistä, mutta kuluttajat ovat pitäneet tiukasti kiinni rahoistaan ja välttävät riskejä. Viime kuukausina on kuitenkin nähty useita merkkejä kotitalouksien kulutuksen piristymisestä.

Kuluttajien ja yritysten maksukyvyn elpyminen jatkui27.1.2026 07:55:00 EET | Tiedote

Yritykset ja kuluttajat kykenivät maksamaan laskujaan aiempaa paremmin, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrumin katsauksesta vuoden 2025 viimeiseltä neljännekseltä. Perintäonnistumien perusteella sekä kuluttajien että yritysten maksukyky kääntyi parempaan suuntaan vuoden ensimmäisen neljänneksen jälkeen ja on jatkunut kasvusuuntaisena. Yritysperinnässä onnistuma on kohentunut kuluttajaperintää voimakkaammin ja maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski, mutta perintätapausten määrät kasvoivat hieman. Kuluttajaperinnässä sekä määrät että perintään siirtyvät summat laskivat. Lisäksi yhä harvempi lasku siirtyy muistutuksen jälkeen perintään.

Tutkimus: Suomalaiset valmiita käyttämään enemmän rahaa vapaa-aikaan – kaikilla ei ole varaa2.12.2025 07:56:00 EET | Tiedote

Kuluttajat selviytyvät aiempaa paremmin välttämättömistä kuluista ja ovat aiempaa valmiimpia käyttämään rahaa luksukseen, elämyksiin ja lomiin, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuskyselyyn osallistuneista aiempaa useampi arvioi voivansa käyttää rahaa sosiaalisen elämän viettämiseen sekä tuotteisiin ja palveluihin, jotka eivät ole välttämättömyyksiä. Suuntaus lisää toivoa Suomen talouden virkistymisestä ja lupaa hyvää yritysten juhlasesongin myynnille. Taloudellisen hyvinvoinnin vahvistuminen ei kuitenkaan tunnu kaikkien kuluttajien taloudessa ja hyvästä kehityksestä huolimatta monella pienituloisella tilanne voi olla aiempaa heikompi.

Tutkimus: Suomalaisten luottamus oman talouden hallintaan on vahvistunut, mutta eriarvoisuus syvenee27.11.2025 07:55:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kuluttajien luottamus oman talouden hallintaan on vahvistunut, mutta taloudellinen eriarvoisuus kasvaa, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Kuluttajista 70 prosenttia maksaa nyt laskunsa ajallaan, mikä on suurin osuus vuoden 2019 jälkeen. Kolikon kääntöpuolena maksun myöhästyminen on aiempaa suuremmalla osalla toistuvaa ja syynä on yhä useammalla rahan puute. Vuotta aiemmin maksun viivästyminen oli yleisemmin satunnainen unohdus.

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän20.10.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye