Intrumin tutkimus: Korona räjäytti maksuajat Suomessa
1.10.2020 07:00:00 EEST | Intrum Oy | Tiedote
Tutkimuksen mukaan ylipitkiä maksuehtoja pyydetään useammin ja niihin myös suostutaan entistä helpommin. 55 prosenttia pk-sektorilla työskentelevistä kyselyyn vastanneista sanoo hyväksyneensä pidempiä maksuaikoja kuin mihin olisi halukas. Suuryritysten edustajista 41 % sanoo samoin. Yleisin syy pitkien maksuehtojen hyväksymiseen on pelko asiakassuhteen menettämisestä tai vahingoittumisesta jos pyynnöstä kieltäytyy. Näin kokee 81 % vastaajista.
– Yritykset pyrkivät tasapainoilemaan markkinahäiriön synnyttämän epävarmuuden kanssa. Se näkyy pyrkimyksenä joustaa ja myöntää pidempiä maksuehtoja asiakkaille ja toisaalta oman kassavirtansa optimointina ostolaskujen maksua viivyttelemällä. Mitä kauemmaksi yritykset maksamistaan siirtää, sitä todennäköisempää on maksujen kumuloituminen. Siitä saattaa seurata ylitsepääsemättömiä ongelmia. Luottokaupan toimivuuden ja jatkuvuuden varmistamiseksi on suositeltavaa pyrkiä tunnistamaan asiakkaiden mahdolliset maksukapeikot etukäteen ja samaan aikaan huolehtimaan maksuehtoihin liittyvistä velvoitteista molempiin suuntiin”, toteaa Juha Iskala, Intrumin myyntijohtaja.
Kuilu myönnetyn maksuehdon ja todellisen maksuajan välillä on kasvanut vuodessa kaikilla segmenteillä. B2C-kaupassa keskimääräinen maksuviiveen pituus kasvoi kahdesta päivästä yhteentoista päivään, B2B-kaupassa kahdesta päivästä seitsemääntoista päivään ja julkisella sektorilla kolmesta päivästä kuuteentoista päivään.
Lisätietoja:
Juha Iskala, myyntijohtaja, Intrum Oy
Puh: +358 50 3700 6333. sähköposti: juha.iskala@intrum.com
Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy
Puh: +358 9 229 11 623, sähköposti: leena.rindell@intrum.com
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Kuluttajien maksukyky vahvistuu, mutta perintätapauksia on aiempaa enemmän12.10.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Kuluttajien maksukyky on vahvistunut jo lähes kahden vuoden ajan ja noussut korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2023 kolmannen neljänneksen. Samalla perintätapausten määrä on kuitenkin jatkanut kasvuaan. Tiedot ilmenevät luotonhallintayhtiö Intrumin katsauksesta.
Yhä useampi maksaa laskuja luotolla – myöhässä maksamisen taustalla aiempaa harvemmin rahapula22.9.2026 08:11:57 EEST | Tiedote
Laskujen maksamiseen luottoa käyttäneiden suomalaiskuluttajien osuus kasvoi vuodessa 35 prosentista 43 prosenttiin, selviää luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisesta kuluttajien maksutaparaportista. Samalla myös osta nyt, maksa myöhemmin -ratkaisut ovat säilyttäneet vahvan asemansa kuluttajien arjessa. Luoton käyttö ei kuitenkaan välttämättä kerro maksuvaikeuksien lisääntymisestä, sillä myöhässä maksamisen taustalla oli aiempaa harvemmin rahan puute. Myöhästymiset johtuivat yhä useammin unohduksesta ja olivat aiempaa useammin kertaluonteisia.
Kuluttajat ovat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne on vahvistunut21.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.
Yhä useampi muistutettu lasku siirtyy perintään – kuluttajien maksukyvyssä silti vahvistumisen merkkejä14.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tietojen mukaan kaikista laskuista sekä muistutetuista laskuista perintään siirtyvien osuudet ovat nousseet korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen. Erityisesti muistutetuista laskuista perintään siirtyi aiempaa huomattavasti suurempi osuus. Samalla kuluttajaperinnän tiedoissa näkyy kaksijakoinen kehitys: perintätapausten määrät kasvoivat, mutta maksukyky vahvistui perintäonnistumilla mitattuna.
Yritysten maksuviiveet helpottivat – suuryrityksissä viiveitä silti joka kolmannella13.7.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Intrumin tuore katsaus kertoo yritysten maksuviiveiden tasaantuneen alkuvuoden piikin jälkeen. Maksuviiveellisten yritysten osuus laski keväällä, mutta tarkempi tutkimus osoittaa viiveiden painottuvan edelleen suuriin yrityksiin ja tietyille toimialoille. Myös konkurssien määrä pysyy korkealla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
