Gummerus

Isät avautuvat: ”Lapsiperhe-elämä vituttaa”

25.4.2022 11:34:52 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Maineikkaan Eniten vituttaa kaikki -kirjasarjan luojat Pasa ja Atpo ovat perheellistyneet, ja uutta ammennettavaa on löytynyt kirjailijoiden omasta elämänpiiristä. Vituttavatko omat lapset sittenkään enemmän kuin muiden lapset? Vituttavatko omat vanhemmat vielä enemmän muuttuessaan isovanhemmiksi? Uutuusteos Eniten vituttaa lapset (Gummerus) syväluotaa lapsiperhe-elämää vauvakirjan täyttämisestä unikouluun ja paska-asioista ruokasotkuun. Entäpä uhmaikä, lastenvaatevarustelu, harrastuksiin kuskaus, joululahjat, ruutuaika ja lapsiperheen ”lomailu”?

Viikonloppuaamun ohjelmat
Aiemmin: krapulaa, brunsseja ja ystäviä. Nyt: kiljuntaa, sekunnissa syötyä kylmää puuroa ja vitutusta. Niin ja vauvauinti kello 7.45!

Kun on päästy perheellistymisvitutuksessa tähän vaiheeseen, voi jatkaa sujuvasti seuraavaan murheeseen, esimerkiksi tähän:

Kotitöistä tappelu
”Sun vuoro laittaa astiat, koska mä laitoin eilen pyykit ja laitoin tänään lapsen päiväunille.” Milloin meidän suhteesta tuli tällaista työleirin tuntikirjanpitoa? Tai no, kiusallisen tarkasti ajankohta näyttää paikantuvan lapsen syntymän tienoille.

Tai tähän:

Lomamatkat lasten kanssa
Loma totta tosiaan! Kaikilla nälkä ja jano, vanhemmilla myös viinijano, vitullinen huuto ja kiire, hiertävät kengät ja samaan aikaan liikaa ja liian vähän aikaa. Ja luonnollisesti kohde on joku helvetin puuhamaa, jossa aikuisille ainoa tekeminen on haaveilla paremmasta elämästä.

Kirjan täytettäviin osiin voi kirjata oman vanhemmuustaipaleen paskimmat muistot: epäonnistumiset kasvatuksessa, parisuhteessa, työuralla ja ihan vaan päiväkotiin ehtimisessä.

Pasa ja Atpo: Eniten vituttaa lapset
269 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 5146 360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Women’s Prize for Fiction -palkinnon voittanut esikoisromaani kielletyistä tunteista, intohimon ja kontrollin ristivedosta sekä historian kipeistä salaisuuksista9.6.2026 08:47:00 EEST | Tiedote

Hollantilais-israelilaisen Yael van der Woudenin esikoisromaani Paljon vartija (Gummerus) on noussut kansainväliseksi menestystarinaksi: Teos julkaistaan lähes 30 kielellä, se voitti arvostetun Women’s Prize for Fiction -palkinnon sekä oli Booker-palkinnon ehdokkaana. Lumoava ja älykäs romaani on kivunnut myyntilistoille eri puolilla maailmaa. Se ilmestyy Marianna Kurton suomentamana 29.7.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Timo R. Stewartille kirjasta Palestiina ja Israel – Historia karttoina8.6.2026 09:01:00 EEST | Tiedote

Kirjailija Timo R. Stewartille myönnetään tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Palestiina ja Israel – Historia karttoina (Gummerus). Syksyllä 2025 ilmestynyt kirja käy läpi Palestiinan ja Israelin historiaa selittäen alueen konfliktia yleistajuisesti ja kronologisesti eri aikakausien karttojen avulla. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot ovat tunnustus tiedonjulkistamisen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin rikosromaani kiinnostaa maailmalla – Turistin (Gummerus) käännösoikeudet myyty Viroon ja Latviaan1.6.2026 09:43:45 EEST | Tiedote

Helmikuussa ilmestynyt esikoisjännäri Turisti (Gummerus) on herättänyt poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta. Kirjan ulkomaanoikeudet on myyty Viroon ja Latviaan. Lisäksi WME, yksi maailman kuuluisimmista talent-agentuureista, alkaa myydä kirjan kansainvälisiä elokuva- ja TV-oikeuksia. Arktis-dekkarisarjan aloittava Turisti on omaleimainen, Lappiin sijoittuva rikosromaani, jonka miljöönä on tunturiparatiisin synkkä puoli.​

Kertovan tietokirjallisuuden mestarin Patrick Radden Keefen uutuus kysyy, miksei Lontoon poliisi selvittänyt oligarkin poikana esiintyneen nuoren miehen kuolemaa18.5.2026 11:19:58 EEST | Tiedote

Älä sano mitään ja Kivun valtakunta -teoksista tunnetun Patrick Radden Keefen odotettu uutuus Valehtelijoiden kaupunki – Tositarina nuoren miehen kuolemasta ja Lontoon pimeästä puolesta (Gummerus) havainnollistaa yhden perheen tragedian kautta, kuinka korruptio ja harmaa talous ovat juurtuneet syvälle globaalin finanssimaailman ytimeen. Maija Heikinheimon suomentama jännitteinen, romaanin lailla ahmittava teos on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye