Isku lontoolaiseen ostoskeskukseen saa luupäihin liikettä – Mick Herronin palkittu vakoojasarja jatkuu
30.11.2022 02:00:00 EET | Docendo | Tiedote

Mick Herronin ylistetyn ja palkitun Jackson Lamb -sarjan neljäs osa kertoo urallaan epäonnistuneiden ja puuduttaviin toimistohommiin siirrettyjen agenttien, luupäiden, edesottamuksista Lontoossa. Toimistoa johtaa epämiellyttävä, huonokäytöksinen ja ilmavaivainen Jackson Lamb, joka ei kuitenkaan epäröi käyttää kaikkia keinoja puolustaakseen agenttejaan. Tai heittääkseen heidät bussin alle. Kun eräässä kaupungin ostoskeskuksista räjähtää pommi ja eläköitynyt tiedustelupomo yritetään surmata, epäonnen agentit näkevät tilaisuutensa tulleen ja tarttuvat omin luvin toimeen. Onnistuminen voi taata kunnianpalautuksen, mutta sellaista ei ole vielä koskaan tapahtunut.
Herronin sarjaa on kehuttu mm. värikkäistä henkilöhahmoistaan, yllättävistä juonenkäänteistään sekä mustasta huumoristaan. Häntä on kutsuttu vakoilijakirjallisuuden kuninkaan John le Carrén manttelinperijäksi.
Apple TV:ssä alkaa Herronin kirjoihin perustuvan Slow Horses -tv-sarjan toinen tuotantokausi 2.12. Sen taustalla on Nukkuvat leijonat (suom. 2021). Suomeksi ovat ilmestyneet myös sarjan osat Luupäät (Jackson Lamb 1) ja Todelliset tiikerit (Jackson Lamb 3).
Mick Herron: Vakoojakatu – Jackson Lamb 4 (Docendo 2022), sidottu, 394 sivua.
Toimittaja, tilaa mediavedos ennakkoon
tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha VirkkiKustantajaDocendo
Puh:040 508 3866juha.virkki@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Tämä täytyy tietää drooneista ja tulevaisuuden sodankäynnistä –Turvallisuuspoliittinen iltapäivä Keskustakirjasto Oodissa 8.4.30.3.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Avoin yleisötilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa tulevaisuuden sodankäynnistä ja Venäjän toimintatavoista. Puhujina tekniikan ja sotatieteiden tohtori Jyri Kosola sekä Exeterin yliopiston emeritusprofessori David Lewis. Tapahtuman moderaattorina toimii suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen.
Pekka Virkki suorittaa kirjassaan suomalaisen kommunismin ruumiinavauksen26.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Pekka Virkin Suomalaisen kommunismin ruumiinavaus -kirjan julkistustilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 26.3. kello 14.00–15.30, osoitteessa Museokatu 10. Tervetuloa mukaan!
Entinen ”Puolustusvoimien Q” Jyri Kosola kertoo kirjassaan, mitä on sodankäynnin tulevaisuus12.3.2026 02:00:00 EET | Tiedote
Jyri Kosolan ajankohtainen tietoteos Koneiden sota – droonien läpimurto ja vallankumous julkaistaan 12. maaliskuuta.
Pate Mustajärven elämäkerta julkaistaan 8.7.24.2.2026 11:03:10 EET | Tiedote
Pate Mustajärven ja Tina Finnin teos Testamenttini julkaistaan heinäkuussa. Kirjan nimi ja kansi säilyvät edesmenneen Mustajärven toiveen mukaisena.
Drooneja, vaurastumista ja huippuromaaneja – Docendon kevään 2026 kustannusohjelma on nyt julkaistu11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos tiedotus@docendo.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


