Ismo ja Angelika Leikolan kirja SUO, KUOKKA JA HOLLYWOOD ilmestyy 4.3.

Leikoloiden yhteisteos Suo, kuokka ja Hollywood kuvaa sitä, miten kulttuurishokin ja yllättävien tapahtumien pyörteissä pariskunta joutuu elämänsä myllerrykseen kun tuttu ja turvallinen pohjoismaisen lintukodon arki vaihtuu Hollywoodin haikalojen väistelyyn, pankkitunnukset sekkivihkoihin ja ABC:n lounasbuffet jalkakäytävillä oleviin telttoihin ja Lamborghineilla ajaviin lääkäreihin.
Kirja on paitsi harvinainen sukellus stand up -komiikan kulissien taakse myös kertomus kasvusta kovan paineen alla viihteen kovimmassa ytimessä.
Ainutlaatuisen tarinansa ohella Leikolat tekevät poikkileikkauksen niin amerikkalaisuuden kuin suomalaisuudenkin moninaisista puolista. Kirjassa selviää millaisia mietteitä heillä on muun muassa menestyksestä, rahasta, kateudesta, mielipiteistä ja elämän isoimmistakin kysymyksistä.
Pariskunta viihdyttää, yllättää, haastaa ja antaa ajattelemisen aihetta.
****
Kirjasta ilmestyy kevään aikana myös äänikirja, jonka lukijana on Ismo Leikola itse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Siltalan kevään 2026 uutuuskirjat30.10.2025 11:54:19 EET | Tiedote
Siltalan kevät 2026 tuo tullessaan unohtumattomia muistelmia, käännöskirjallisuuden helmiä, osuvia kirjallisuusesseitä ja paljon painavaa tietokirjallisuutta. Ohessa poimintoja Siltalan kevään 2026 katalogista. Tutustu koko katalogiin alla olevasta linkistä!
Robert Thorogoodin uusi suomennos tarjoaa cosy crimea jokilaivalla29.10.2025 10:52:17 EET | Tiedote
Suositun Thamesjoen murhat -dekkarisarjan tuoreimmassa osassa murhamysteeri johdattaa harrastelijateatterin hämäriin kuvioihin.
Voimakas ja poikkeuksellinen kuvaus elävästä ihmiskehosta15.10.2025 11:22:16 EEST | Tiedote
Gabriel Westonin teos yhdistää anatomian, lääketieteen historian ja henkilökohtaisen potilaskertomuksen kokonaisvaltaiseksi näkemykseksi ihmiskehosta.
Sukututkimuksen uranuurtajan uusi teos johdattaa digitaalisen sukututkimuksen pariin14.10.2025 09:35:00 EEST | Tiedote
Marja Pirttivaaran Sukupolvien jäljet on selkeä ja kattava opas kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille.
Ruotsin kiinnostavimman nykykirjailijan novellikokoelma tutkii ihmiselämää kulttuurisotien ja hyvesignaloinnin aikakaudella13.10.2025 10:14:18 EEST | Tiedote
August-palkitun Lena Anderssonin Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä tarkkailee novelleissaan nykyihmisen elämää viiltävän tarkasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

