Etelä-Savon ELY-keskus

Isot osakaskunnat kalastuksen ja Etelä-Savon vetovoimatekijöitä

Jaa
Etelä-Savoon on muodostunut nopeasti hyvät kalastusmahdollisuudet sekä kehittyneet lupajärjestelmät ja osakaskuntien sähköiset palvelut. Osakaskuntien yhdistämisiä on tehty viimeisen 10 vuoden aikana Etelä-Savossa enemmän kuin muissa maakunnissa yhteensä.
Vesialue Järvi-Suomessa.
Vesialue Järvi-Suomessa.

Vesialueen omistajat ja kalatalousalueet ovat suhtautuneet yhdistämisiin erittäin positiivisesti, onhan vesialueen omistuksen pirstaleisuus vaikeuttanut kalastuksen järjestämistä ja hoitotoimia jo liian pitkään.

Kymmenen vuoden aikana on syntynyt noin 30 isoa osakaskuntaa, joiden vesialueen pinta-ala on noin 200 000 hehtaaria. Uusien osakaskuntien keskimääräinen koko on yli 6000 ha, kun osakaskuntien keskimääräinen koko oli vielä 2000-luvun alussa vain 250 ha. Suurimmissa yhdistämishankkeissa yli 60 osakaskuntaa on laittanut alueensa yhteen ja kehittävät laajemman alueen kalataloutta. Kaikkiaan 10 vuoden aikana on lakkautunut vajaa tuhat pientä osakaskuntaa.

Isojen osakaskuntien toiminta on nykyaikaista ja talous vahvalla pohjalla. Isoimpien osakaskuntien vuositulot ovat yli 40 000 euroa ja kalastuslupatulotkin noin 20 000 euroa. Vastaavasti suurimmat menot kohdistuvat kalojen istutukseen ja hankkeiden toteuttamiseen. Kalastuksen valvontaan kohdennetaan myös aikaisempaa enemmän varoja. Isoilla osakaskunnilla on tuloja 1-4 euroa per hehtaari, joista kalastuslupatuloja on 20-70 % ja loput muita tuloja, kuten omistajakorvauksia ja norppasopimuskorvauksia.

Vesialueen omistajat ja kalastajat tyytyväisiä uusiin osakaskuntiin

Etelä-Savossa osakaskuntien yhdistämistä on toteutettu hankeavusteisesti vuodesta 2013 alkaen. Kyselyyn vastanneiden osakaskuntien perusteella hankeavusteiset yhdistämisprojektit ovat tärkeitä, ja ne on onnistuneet hyvin tai erittäin hyvin (ka 4,2, asteikko 0-5). Hankehenkilöiden toiminta koettiin myös onnistuneeksi ja merkittäväksi hankkeiden onnistumisessa.

Kalastajat ja vesialueen omistajat ovat erittäin tyytyväisiä uusien osakaskuntien toimintaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin kalastuksen edistämisessä (ka 4,4, asteikko 0-5). Kaikilla uusilla osakaskunnilla on internet-sivut ja lupa-aluekartat saatavilla lupamyynnissä ja nettisivuilta. Pienemmissä osakaskunnissa näitä kumpaakaan ei ole pystytty toteuttamaan,jolloin kalastajan näkökulmasta osakaskunnan toiminnasta tai lupamyynnistä tietojen saaminen on haastavaa. Osakaskunnan osakkaat asuvat erittäin laajalla alueella ja omistajamuutosten vaihdosten jälkeen tietojen etsintä on ollut haastavaa. Isoilla osakaskunnilla tätä ongelmaa ei ole.

Kalastajat hyötyvät isoista osakunnista

Kalastusbiologi Teemu Hentinen kertoo, että eräs vastaaja tiivistää hyvin yhdistämisen hyödyt: ”Kulut ovat samat kuin pienessä osakaskunnassa. Nyt on voitu panostaa vesienhoitoon ja kalaston hoitoon. Kaikki ovat olleet tyytyväisiä, osakaskunta kannustaa kalastamaan”.

Toinen vastaaja kertoo, että ”Kalastus on helpompaa isommassa kokonaisuudessa, ei tarvitse rajoja vahtia joka paikassa. Lisäksi nettisivut sekä luvanmyynnin ja istutusten keskittäminen ovat keskeisiä hyötyjä”.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen kalatalousviranomainen toteutti kyselyn kesällä 2022 uusille osakaskunnille, kyselyyn saatiin vastaukset 17 osakaskunnalta, kattaen noin 120 000 hehtaaria. Hankeavusteisia hankkeita on rahoittanut Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto ja aluekehittämisen rahasto sekä kunnat, kaupungit, kalatalousalueet, metsähallitus ja ELY-keskukset. Hankevastaavana on toimineet metsähallitus ja ELY-keskuksen kalatalousviranomainen.

Lisätietoa: 

Etelä-Savon kalatalousalueet > valitse kalatalousalue > valitse alueesi osakaskunnan nettisivut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut, 0295 024 037, teemu.hentinen@ely-keskus.fi


Projektipäällikkö Sami Kurenniemi, Etelä-Savosta vetovoimaisin järvikalastuskohde -hanke, 040 180 1471, sami.kurenniemi@metsa.fi

Kuvat

Vesialue Järvi-Suomessa.
Vesialue Järvi-Suomessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Norppa tarvitsee rauhaa karvanvaihtoaikana8.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Liikkuessasi Saimaan vesillä saatat nähdä saimaannorpan paistattelemassa päivää rantakivellä. Norppa nousee keväällä kivelle vaihtamaan karvaa. Aurinko kuivattaa turkin, mikä edistää karvan vaihtumista. Etelä-Savon ELY-keskus muistuttaa, että kivellä makoileva norppa kaipaa rauhaa, koska se ei karvanvaihtoaikana sukella mielellään veteen. On syytä muistuttaa, että norppien tahallinen häiritseminen karvanvaihtoaikana on myös luonnonsuojelulain nojalla kiellettyä.

Etelä-Savon elinkeinoelämän kasvuhalukkuus ei pääse realisoitumaan29.4.2025 10:17:19 EEST | Tiedote

Etelä-Savon elinkeinorakenteelle on tunnusomaista, että sen yrityskanta on mikro- ja pk-valtaista. Isoja suuryrityksiä maakunnassa on vain harvakseltaan. Tuoreen suhdannebarometrin mukaan maakunnan yritysten kasvuhalukkuus on maan keskiarvoa korkeampi ja yritysten suhdannenäkymät maan keskiarvoa positiivisemmat. Kasvuhalut eivät kuitenkaan näytä realisoituvan. Yhtenä kasvun haasteena on ulkopuolisen rahoituksen saatavuus. Kolme neljästä eteläsavolaisesta yrityksestä arvioi rahoittajien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana.

Kangasvuokot aloittelevat kukintaansa Etelä-Savossa28.4.2025 12:50:51 EEST | Tiedote

Jo vuonna 1952 rauhoitettu ja uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokiteltu kangasvuokko aloittelee kukintaansa. Etelä-Savon ELY-keskus pyysi viime vuonna kansalaisia ilmoittamaan tietämistään kangasvuokkojen esiintymispaikoista. ELY-keskus sai ilahduttavasti tietoja useista aiemmin viranomaisen tietojen ulkopuolelle jääneistä esiintymispaikoista. Tiedossa olevia kangasvuokon esiintymispaikkoja voi edelleen ilmoittaa luonnonsuojeluasiantuntija Juho Kolehmaiselle osoitteeseen juho.kolehmainen@ely-keskus.fi

Etelä-Savossa työttömiä edelleen yli 7 00024.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita 7 019, mikä on 757 henkilöä eli 12 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 758. Työttömänä oli 12,6 % työvoimasta. Maaliskuun aikana kokonaan työttömien määrä laski reilulla sadalla ja lomautettujen määrä 54:llä. Lomautettujen miesten määrä laski helmikuusta 37:llä ja lomautettujen naisten 17:llä.

Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia vesistöjen kunnostukseen23.4.2025 12:46:48 EEST | Tiedote

Etelä-Savossa myönnettiin avustuksia vesistökunnostuksiin yli 300 000 euron edestä. Yhteensä avustushakemuksia tuli 17 kappaletta, joista 13 sai myönteisen avustuspäätöksen. Vesistöissä tehtävien toimenpiteiden lisäksi avustusta myönnettiin kolmelle valuma-aluelähtöiselle suunnittelu- ja toimenpidehankkeelle. Avustetuilla hankkeilla edistetään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää ekologista tilaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye