Itä-Suomessa maanteitä päällystetään kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten

Pohjois-Savon ELY-keskus käyttää vuonna 2023 päällystetyn tieverkon päällysteiden ja tiemerkintöjen ylläpitoon Itä-Suomen maakunnissa Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa yhteensä noin 28 miljoona euroa. Käytettävissä oleva rahoitus on noin 7 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2022.
Päällysteiden uusimismäärän vähenemiseen vaikuttavat vähenevä rahoitus sekä viimeisten vuosien aikana tapahtunut raaka-aineiden ja energian hinnannousu. Korjausvelan hillitsemiseksi alueella pitäisi pystyä päällystämään maanteitä noin 500 km vuosittain.
Päällystetyn tieverkon ylläpitotyöt muodostuvat teiden uudelleenpäällystystöistä, päällysteiden paikkauksista sekä tiemerkintöjen kunnostamisesta. Päällystystöiden yhteydessä tehdään muutamilla kohteilla myös pieniä tierakenteen parantamistoimenpiteitä.
Tänä vuonna Itä-Suomen alueen tieverkolla huonokuntoisten päällysteiden määrä lisääntyy noin 70 km edellisestä vuodesta. Maanteillä arvioidaan olevan vuoden lopussa noin 1 230 km huonokuntoiseksi luokiteltuja päällysteitä. Mikäli tulevaisuudessa rahoitus ja päällystystöiden kustannukset pysyvät nykyisen suuruisina, huonokuntoisten päällysteiden määrän arvioidaan lisääntyvän tieverkolla noin 100-150 km joka vuosi.
Tulevaisuuden kuntotilan kehittymisessä on huomionarvoista, että kolmasosa päällystetystä tieverkosta on jo luokiteltu tyydyttäväkuntoiseksi ja niiden määrä lisääntyy myös vuosittain. Päällysteiden kunnon heikkeneminen näkyy tienkäyttäjille merkittävästi heikentyneenä palvelutasona seutu- ja yhdystieverkolla.
Merkittävimpiä päällystettäviä tieosuuksia tulevana kesänä
Pohjois-Savo:
- Vt 5 Kuopio-Pöljä, 31 km
Pohjois-Karjala:
- Vt 6 Niittylahti-Hukanhauta 8,5 km
Etelä-Savo:
- Mt 453 Pieksämäki-Jäppilä, 15 km
Vuoden 2023 alustavat päällystystyökohteet:
Alustava päällystysohjelma, kartta
Muutokset ovat vielä mahdollisia kartalla esitettyihin kohteisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 766, kimmo.tiikkainen(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Karjalan Pyhäjärven vesienhoitosuunnitelma ja Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma on valmistunut (Pohjois-Karjala, Kaakkois-Suomi)9.6.2023 11:16:22 EEST | Tiedote
Suunnitelma toimii laajana tietopakettina Pyhäjärven alueesta. Suunnitelmassa esitetään tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla Pyhäjärven erinomainen ekologinen tila ja suojeluarvot voidaan turvata jatkossakin.
Avustuksia yhteisen arvokkaan rakennusperintömme hoitoon 241 000 euroa (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriö osoittaa ELY-keskuksille vuosittain harkinnanvaraista määrärahaa jaettavaksi avustuksina rakennusperinnön hoitoon sekä saariston ympäristönhoitoon. Vuonna 2023 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 241 000 euroa ja lisäksi saariston ympäristön hoitoon 55 220 euroa.
Bussiliikenteeseen muutoksia kesäkauden alussa (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)6.6.2023 08:57:20 EEST | Tiedote
Joukkoliikenteeseen osoitettujen määrärahojen väheneminen pakottaa ELY-keskuksen supistamaan vuorotarjontaa maaseutuliikenteessä. Kertalippujen asiakashintoja on korotettu noin 10 % kesäkauden alusta.
Valtatien 8 Vaasa - Oulu tavoitetila vuodelle 2040 muodostettu (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa)2.6.2023 13:36:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset yhdessä Väyläviraston kanssa ovat muodostaneet tavoitetilan Vaasan ja Oulun väliselle osuudelle valtatietä 8. Näkemystä tavoitetilasta tarvitaan, sillä tätä 304 kilometriä pitkää yhteysväliä tullaan kehittämään jaksoittain usean vuoden aikana.
Koillismaan kuntien välillä ajetaan joukkoliikennettä myös kesällä (Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa)2.6.2023 09:53:43 EEST | Tiedote
Koulujen kesäloman alkamisesta huolimatta Kajaanin ja Kuusamon sekä Kemijärven ja Kuusamon välinen joukkoliikenne jatkuu. Lisäksi Kuusamon ja Oulun välillä käynnistyy kokonaan uusia linja-autovuoroja 5.6.2023 alkaen. Sen sijaan muilla reiteillä ajettuja vuoroja lakkaa vähäisten matkustajamäärien vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme