Itsenäisten yrittäjien määrä ja liikevaihto kasvussa
6.9.2021 14:09:52 EEST | UKKO.fi | Tiedote
UKKO-yrittäjiä rekisteröityi UKKO-palvelujen käyttäjiksi tämän vuoden tammi-elokuun aikana 18,7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana (sisältää sekä ilman y-tunnusta toimivat UKKO-kevytyrittäjät että y-tunnukselliset UKKO-toiminimiyrittäjät). Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan uusia yrityksiä ylipäänsä rekisteröitiin Suomessa tammi-kesäkuun aikana 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
- Ilman y-tunnusta toimivat kevytyrittäjät eivät näy PRH:n tilastoissa, joten laskimme vastaavalta ajanjaksolta kevytyrittäjiemme määrän, joka on kasvanut 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, UKKO:n toimitusjohtaja Sami Ranta kertoo.
Kaikkien UKKO-yrittäjien laskutus on kasvanut vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna yhteensä 29,5 prosenttia.
- Laskutus- ja rekisteröintimäärien kasvun lisäksi olemme myös esimerkiksi asiakaspalvelussamme huomanneet, että yrittäjyyden aloittaminen kiinnostaa entistä enemmän ja vastaamme paljon aloittavia yrittäjiä kiinnostaviin kysymyksiin. Samoin Yrittäjyyskoulumme artikkelit, jotka opastavat yrittäjyyden alkuun, ovat nousseet luetuimpien artikkeleidemme joukossa loppukesästä. Yhteensä Yrittäjyyskoulumme artikkeleita on lukenut kuukaudessa parhaimmillaan yli 70 000 silmäparia, Ranta luettelee.
Tulevaisuudessa yhä useampi toimii yrittäjänä
Itsenäisten yrittäjien (toiminimiyrittäjät, kevytyrittäjät ja pienet 0-2 hlön osakeyhtiöt) liikevaihdon osuus Suomen bruttokansantuotteesta on ollut yhteensä kuusi prosenttia vuonna 2019.
- Tämä luku tulee tulevaisuudessa kasvamaan entisestään. Pelkästään kevytyrittäjyys on vuosi vuodelta kasvattanut osuuttaan itsenäisten yrittäjien joukossa, mutta kaikki nämä eri itsenäisen yrittäjyyden yritysmuodot tulevat kasvattamaan määriään tulevaisuudessa merkittävästi. Kun osaamista voidaan ostaa helposti suoraan tekijöiltä, mahdollistaa tämä syväosaajille oman ammattitaidon myymisen entistä laajemmin, Ranta perustelee.
Suomalainen työelämän ja verotuksen sääntöverkosto on melko moninainen. UKKO on toimintansa alusta asti pyrkinyt tekemään yrittäjyydestä helpompaa ja auttamaan yrityselämää hyödyntämään pienyrittäjien asiantuntemusta. Työelämän tarpeet ovat muutoksessa, työpaikat muuttuvat ja ihmisten asenne työhön on muuttunut. Yrittäjämäisen talouden sukupolvi on omaksunut erilaisen työkulttuurin ja työntekomallit. TAT:n tekemän Nuorten tulevaisuusraportin mukaan jopa runsas kolmannes suomalaisista nuorista uskoo voivansa toimia tulevaisuudessa yrittäjänä.
Tällä hetkellä Suomen lain mukaan työelämässä toimitaan joko yrittäjänä tai työntekijänä. Kevytyrittäjyys on vaihtoehtoinen työn tekemisen juridinen toimintamuoto, vaikka laki ei tunnekaan sanaa kevytyrittäjä.
- Uskon, että kevytyrittäjyys ilman Y-tunnusta tunnustetaan tulevaisuudessa luonnolliseksi osaksi kansantaloutta ja laintulkinta tulee edelleen selkeytymään huomattavasti, Sami Ranta toteaa.
Työelämän kehittäminen yrittäjämäiseen suuntaan on kirjattu myös Suomen nykyisen hallituksen ohjelmaan. UKKO on seurannut kohta kymmenen vuoden ajan aitiopaikalta, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu yrittäjähenkisemmäksi. Yrittäjyys on kasvanut vauhdilla yhä suuremmaksi osaksi talouselämää.
- Viime vuosina sääntely on täsmentynyt ja työn roolit ovat selkeytyneet kevytyrittäjien osalta. Me haluamme tehdä yrittäjyyttä helpoksi, Suomi tarvitsee paljon lisää veroeuroja. Yrittäjyyden kautta työllistyvät ihmiset kasvattavat verotuloja ja esimerkiksi pelkästään UKKO.fin kautta tehdystä työstä on tähän mennessä maksettu jo yli 115 miljoonaa euroja veroja, Ranta toteaa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
UKKO:n toimitusjohtaja, Sami Ranta p. 040 559 2224
UKKO:n viestintäpäällikkö, Leena Honkajuuri, p. 040 1955943
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi
Pienyrittäjyysbarometri: kolme neljästä ei tunne YEL-uudistusta – vain 12 prosenttia tietää, mihin YEL-työtulo vaikuttaa23.9.2026 15:11:26 EEST | Tiedote
UKKO.fi:n Pienyrittäjyysbarometriin vastasi syyskuussa 2 360 pienyrittäjää. Heistä 77 prosenttia ei tunne valmisteilla olevan YEL-uudistuksen sisältöä ja vain 12 prosenttia tunnisti kaikki kuusi etuutta, jotka määräytyvät YEL-työtulon perusteella. Silti yrittäjä valitsisi pian itse, miten työtulo määräytyy.
Daniel, 18, teki tuhansien eurojen tilin kesäyrittäjänä – yhä useampi nuori laskuttaa kesätyönsä itse17.9.2026 10:01:35 EEST | Tiedote
Daniel Ronimus, 18, haki kesätöitä useammalta alalta tuloksetta. Palkkatyön sijaan hän päätyi laskuttamaan työnsä itse: ensimmäinen keikka oli 30 euron nurmikonleikkuu naapurustossa, ja kesän päättyessä laskutusta kertyi tuhansien eurojen edestä. Yhä useampi nuori tekee samoin: alle 25-vuotiaiden osuus UKKO.fi:n kautta heinäkuussa laskuttaneista kevytyrittäjistä on noussut 19,2 prosentista 25,6 prosenttiin vuodesta 2019.
Janita Autio kuvasi 16 yrittäjää heidän työympäristöissään – Oodi yrittäjyydelle -näyttely avautui Helsingissä3.9.2026 22:25:41 EEST | Tiedote
Valokuvaaja Janita Aution ja UKKO.fi:n yhteisen Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 3. syyskuuta kutsuvierastilaisuudessa Mall of Triplassa. Näyttely esittelee 16 suomalaista yrittäjää ja heidän tarinansa. Triplasta näyttely jatkaa Helsingin päärautatieasemalle ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja se on yleisön nähtävillä 25. lokakuuta asti. Näyttely on kaikille avoin ja maksuton.
Muistutuskutsu medialle: Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttely by Janita Autio x UKKO.fi - kutsuvierasavajaiset 3.9.202625.8.2026 12:16:30 EEST | Kutsu
Vielä ehdit ilmoittautumaan mukaan! Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttelyn kutsuvierasavajaisia vietetään torstaina 3.9.2026 klo 16–19 Mall of Triplassa Helsingissä.
Kutsu medialle: Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttely by Janita Autio x UKKO.fi - avajaiset 3.9.202618.8.2026 14:59:30 EEST | Kutsu
Tervetuloa Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttelyn avajaisiin torstaina 3.9.2026 klo 16–19 Mall of Triplaan Helsinkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
