Jaama Winter 25.-26.3.: Euroja juosten ja pyöräillen lasten ja nuorten hyväksi

Kontionpolut-reitistöllä ensi viikonloppuna järjestettävä Jaama Winter -tapahtuma haastaa paikallisia seuroja keräämään hyväntekeväisyyspottia lasten ja nuorten hyväksi.
”Kutsumme urheilu-, ulkoilu- ja muidenkin seurojen puheenjohtajia maksutta tapahtumaan. Lahjoitamme jokaisesta heidän keräämästään kilometristä euron Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistykselle”, sanoo Kontiolahti Outdoorin toimitusjohtaja Kimmo Turunen.
Lauantaina ohjelmassa on maastopyöräilyä 20 ja 40 kilometrin reiteillä. Sunnuntaina samoilla reiteillä juostaan 10 tai 20 kilometriä.
”Toiveena on tietysti, että viikonloppuna päästäisiin satoihin kilometreihin ja näin satojen eurojen pottiin”, Turunen sanoo.
Osa Kontiolahti 150 -teemavuotta
Tämän vuoden Jaama Winter on osa Kontiolahden kunnan 150-vuotisjuhlallisuuksia.
Ensimmäisen kerran Jaama Winter järjestettiin koronarajoitusten aikaan suppeana kutsutapahtumana talvella 2021.
”Silloin testasimme ensimmäistä kertaa huolletun talvipolkuverkoston sopivuutta tapahtumiin. Palaute ja kokemukset olivat kiittäviä”, Turunen sanoo.
Turusen mukaan Pohjois-Karjalassa on valtakunnallisesti poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet maastohiihdon lisäksi talviaikaiseen maastopyöräilyyn ja poluilla juoksemiseen.
”Kontionpolkujen lisäksi useiden kilometrien huolletuille talvipoluille pääsee Lykynlammella ja Pärnävaaralla.”
Kummajainen tapahtumakalenterissa
Huolletuilla talvipoluilla järjestettäviä polkujuoksu- tai maastopyörätapahtumia ei koko maassa ole montakaan.
Turunen sanookin, että juoksijoille ja pyöräilijöille suunnatut talvipolkutapahtumat saavat tehdä pioneerityötä tunnettuuden lisäämiseksi.
”Tapahtumat ovat sinällään samankaltaisia kuin kesäajankin tapahtumat. Suurin osa lähtee mukaan nauttiakseen ulkoilusta ja yhdessä harrastamisesta rennoissa tunnelmissa. Toisaalta kilpakuntoilijoille tai -urheilijoille ne antavat hyvän mahdollisuuden kisaamiseen ja vaihtelua tuovaan tehoharjoitukseen.”
---
INFO: Yhdistysten puheenjohtajat maksutta mukaan – ilmoittautuminen to 23.3. mennessä
- Lauantaina 25.3. maastopyöräilyä 20 tai 40 km
- Sunnuntaina 26.3. polkujuoksua 10 tai 20 km
- Urheilu-, ulkoilu- ja muiden yhdistysten puheenjohtajat voivat ilmoittautua maksutta ja kerätä järjestäjän lukuun hyväntekeväisyyseuroja lasten ja nuorten hyväksi.
- Tapahtuman nettisivut
Yhteyshenkilöt
Kimmo TurunenToimitusjohtajaKontiolahti Outdoor
Puh:050 5633480Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Karjalassa toimivan Kontiolahti Outdoorin palveluihin kuuluvat
- liikunnalliset tyhy-palvelut ympäri Pohjois-Karjalaa
- Jaama Events -tapahtumasarjan tapahtumat Jaama Winter, Jaama Run ja Jaama MTB
- ohjatut liikunta-aktiviteetit esimerkiksi murtsikkakoulusta liukulumikenkä- ja fatbike-retkiin sekä omakohtaiseen ampumahiihtotutustumiseen
- välinevuokraamo
- leiripalvelut joukkueille ja seuroille sekä välipaloja, kahvilatuotteita ja lounasta tarjoava kahvila-ravintola
-
Kolin kansallispuiston naapurissa sekä suositun Herajärven kierros -retkeilyreitin yhdessä aloitus- ja päätepisteessä sijaitseva, aitta-, teltta- ja caravanmajoitusta, saunapalveluja, välinevuokrausta sekä ohjattuja aktiviteetteja tarjoava Kiviniemen tila.
Kontiolahti Outdoor myös vuokraa Kontiolahden ampumahiihtostadionin tiloja ja palveluja tapahtuma-areenaksi muille tapahtumajärjestäjille.
Kontiolahti Outdoor on osa Kontiolahti Biathlon -perhettä. Sen muodostavat Kontiolahti Outdoorin lisäksi ampumahiihdon maailmancup -tapahtumat sekä urheiluseura Kontiolahden Urheilijat ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Outdoor
Kontiolahti Outdoorin toiminta päättyy11.1.2025 08:44:00 EET | Tiedote
Yhtiön pääomistaja Kontiolahden Urheilijat tuottaa jatkossa tapahtumia ja ohjelmapalveluja Kontiolahden ampumahiihtostadionin yhteydessä.
Joulupukki kesälomalla: porot vaihtuvat lampaisiin!4.7.2024 08:41:15 EEST | Tiedote
Kesälomaileva pukki kerää voimia joulusesonkiin saunomalla ja lampaita rapsuttelemalla. Heinäkuussa pukki myös keskeyttää lomansa ja tapaa lapsiperheitä.
Lampaat saapuivat Kiviniemeen – lammaslomat katsovat kesään 202517.6.2024 08:20:40 EEST | Tiedote
Kymmenen lampaan katras on kesätöissä matkailijoiden ja retkeilijöiden ilona Kolin kansallispuiston vieressä heinäkuun loppuun asti.
Imatran Iiro Sairanen kolmanteen voittoonsa Jaama MTB:llä9.6.2024 15:17:41 EEST | Tiedote
Imatran Urheilijoiden Iiro Sairanen vei nimiinsä Jaama MTB:n 68 kilometrin voiton ennen Kainuun Pyöräilijöiden Pekka Rahikaista.
Ronkainen, Horttanainen, Varis ja Hämäläinen voittoon Jaama Runilla8.6.2024 15:54:15 EEST | Tiedote
5 kilometrillä voittivat Aki Myyry ja Annika Piiparinen sekä nuorten sarjoissa Pyykön sisarukset ja Pietu Stenberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme