Jäljettömän siistiä vappua!
30.4.2019 15:11:49 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Puistojen kestävyyttä suojellaan
Puistojen helposti vaurioituville kevätnurmikoille ei saa ajaa autoilla. Kaivopuistoon, Kaisaniemen puistoon ja myös muihin keskustan puistojen käytäville saavat ajaa autolla vain luvan saaneet, kuten ruokaa myyvät yhteisöt. Järjestyksenvalvojat ohjaavat liikennettä ja estävät luvattoman ajon puistoon. Saunamökit ja painavat teltat on sijoitettava kovalle pinnalle. Valvojat auttavat tarvittaessa luvallisen telttapaikan löytämisessä. Kaivopuistossa on myös ensiapupiste.
Kuohuviinipullot vaihtuvat leffalippuihin ja muut päätyvät kerääjille
Helsingin kaupunki järjestää kuohuviinipullojen keruun. Kaivopuistossa on kaksi pullonkeruupistettä, yksi Ison Puistotien keskivaiheilla ja toinen Kaivopuiston leikkikentällä. Pisteet on merkitty korkeilla pystybanderolleilla.
Kun palauttaa pisteeseen 20 kuohuviinipulloa, saa leffalipun. Lippuja on jaossa 1500. Ahkerimmat ansaitsevat koko vuoden leffaliput. Tempaus on suurena apuna vapun jälkien siivouksessa. Painavat kuohuviinipullot päätyvät Palautuspakkaus Oy:n kautta lasivillan raaka-aineeksi.
Muut pullot ja tölkit päätyvät pullonkerääjien kasseihin. Suuri pullonkerääjien armeija on tervetullut lisäapu. Vapun juhlija tietää, että pullot annetaan kerääjille ehjinä.
Vessat ja siivouspartiot
Käymälöitä on varattu 214, pisoaareja 24. Ne tulevat paikoilleen vapun aattona ja ne tyhjennetään ja siivotaan vapun päivän aamuna. Kaupunki muistuttaa, että omien vessojen vuokraaminen ja niiden sijoittaminen kaupungin maalle on luvanvaraista toimintaa, eikä sellaisille lupia myönnetä.
Vapun aattona kaupungilla partioi kymmenen työntekijää varmistamassa, että kaupunki pysyy hyvässä kuosissa. Vapun päivänä 28 kaupungin työntekijää ja 30 värvättyä työntekijää siivoaa paikkoja. Siivouksessa auttaa myös ryhmä vapaaehtoisia. Lisäksi pesuautot siivoavat katuja.
Brankkareitakin tarvitaan
Vapaapalokunta on varustautunut Kaivopuiston vapun päivään. Kertakäyttögrillien hiilet ja muu kytevä jäte on laitettava niille varattuihin peltitynnyreihin, ei roskakontteihin. Tulipalo suuren ihmismassan keskellä on erittäin vaarallinen ja palavasta jätteestä voi syntyä myrkyllisiä kaasuja.
Liikennejärjestelyjä ydinkeskustassa
Osa ydinkeskustan kaduista rauhoitetaan jalankulkijoiden käyttöön klo 17 alkaen tiistaina 30.4.2019. Järjestelyt päättyvät keskiviikkona klo 18. Järjestelyt koskevat Havis Amandan patsaan ympäristöä ja Esplanadin aluetta. Alueet kuvattu tarkemmin oheisella kartalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
vastaava piiripuutarhuri Sampo Sainio, Stara, puh. 050 555 2690 (vapun järjestelyt ja siivous)
puistovastaava Pekka Engblom, Helsingin kaupunki puh. 09 310 38525
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Helsinki suunnittelee neljän matonpesulaiturin muuttamista oleskelu- tai uimapaikoiksi – uusia kuivan maan matonpesupaikkoja tilalle30.1.2026 08:49:46 EET | Tiedote
Kaikki nykyiset mattolaiturit poistuvat käytöstä vähitellen tullessaan käyttöikänsä päähän. Soveltuvat laiturit voitaisiin muuntaa oleskelu- tai uintipaikoiksi.
Erfaren gårdsföretagare föreslås som ny ägare till Tomtbacka gård30.1.2026 08:42:28 EET | Pressmeddelande
Det nordfinska familjeföretaget Lännentila Oy föreslås som ny ägare och vinnare av koncepttävlingen. Stadsmiljönämnden fattar beslutet i frågan.
Haltialan tilan uudeksi omistajaksi ehdotetaan kokenutta maatilayrittäjää30.1.2026 08:42:28 EET | Tiedote
Uudeksi omistajaksi ja konseptikilpailun voittajaksi ehdotetaan pohjoissuomalaista perheyritystä Lännentila Oy:tä. Päätöksen asiasta tekee kaupunkiympäristölautakunta.
Experienced farm entrepreneur proposed as new owner of Haltiala farm30.1.2026 08:42:28 EET | Press release
The proposed new owner and winner of the concept competition is Lännentila Oy, a family-owned company from Northern Finland. The matter will be decided by the Urban Environment Committee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

