Jalkapallopäivää vietetään kesäkuussa

Jalkapallopäivän pyrkimyksenä on levittää pelin ilosanomaa koko maassa. Kesäkuun 11. päivänä Suomessa nähdäänkin paitsi täysi Veikkausliigan ottelukierros, myös kahdeksan Ykkösen ottelua, kymmenen Kakkosen ottelua, useita kymmeniä alempien sarjatasojen, harrastesarjojen, KKI-sarjojen ja soveltavan jalkapallon SM-turnauksen otteluita, yli 650 lasten ja nuorten virallista ottelua sekä tuhansia ja taas tuhansia futistreenejä, katufutis- ja e-futismatseja, pihapelejä, kesäsunnuntaisia höntsiä ja muita epävirallisia matseja.
Jalkapallo siis koskettaa satoja tuhansia suomalaisia pelkästään Jalkapallopäivän aikana. Koko Suomen juhla ansaitsee luonnollisesti myös arvoisensa aattoillan. Jalkapallopäivän etkoja vietetään lauantaina 10. kesäkuuta, jolloin Subway Kansallisessa Liigassa nähdään täysi ottelukierros.
Jalkapallopäivän suojelijoina toimivat suomalaiselle jalkapalloväelle tutut maajoukkuemaalivahdit Lukas Hradecky ja Tinja-Riikka Korpela.
– Suomalainen jalkapallo on todellakin ansainnut oman juhlapäivänsä. On mahtavaa, että kaikki jalkapalloihmiset pääsevät nyt yhdessä nauttimaan suomalaisen futiksen fiiliksestä samana, yhteisenä päivänä! viestittää Huuhkajien kapteeni Hradecky.
– Tämä on meidän päivämme. Suomalainen futis koskettaa, liikuttaa ja tarjoaa elämyksiä sekä tunteita sarjatasosta riippumatta. Kannustan kaikkia mukaan suomalaisen futiksen ilosanoman levittämiseen, jatkaa Helmarien kapteeni Korpela.
Jalkapallopäivän tavoitteena on kertoa yhteisellä äänellä ja erilaisilla sisällöillä suomalaisen jalkapallon voimasta, jalkapalloperheen muodostamasta yhteisöllisyydestä sekä kannustaa ihmisiä paikan päälle seuramaan suomalaista jalkapalloa.
– Jalkapallopäivä juhlistaa kaikkia suomalaisen jalkapallon tekijöitä seuroista, pelaajista, valmentajista, erotuomareista, faneista, vanhempiin ja vapaaehtoisiin. Ennen kaikkea tämä on koko suomalaisen jalkapalloyhteisön juhlapäivä. Ollaan ylpeitä Suomi-futiksesta ja nautitaan päivästä, vaikka pelissä ystävien kanssa! kannustaa Veikkausliigan puheenjohtaja ja Palloliiton varapuheenjohtaja Kaarlo Kankkunen.
Lue lisää: jalkapallopaiva.fi
Jalkapallopäiväterveisin,
Suomen Palloliitto
Veikkausliiga
Subway Kansallinen Liiga
Miesten Ykkönen
Lisätiedot:
Suomen Palloliitto
Taru Nyholm, Viestintäpäällikkö
+358400425241
taru.nyholm@palloliitto.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palloliitto
Huuhkajien joukkue kesäkuun kotiotteluihin julkaistaan keskiviikkona 7.6.30.5.2023 11:20:18 EEST | Tiedote
EM-karsinnat jatkuvat kesäkuussa Olympiastadionilla.
Pikkuhuuhkajat nimetty kesäkuun maaotteluihin29.5.2023 14:06:34 EEST | Tiedote
Palloliitto tiedottaa Puola- ja Slovenia-maaotteluiden striimeistä myöhemmin. Suomen joukkue löytyy tiedotteen lopusta.
Suomi hakee futsalin EM-kisoja 202623.5.2023 15:02:56 EEST | Tiedote
Suomen Palloliitto jätti keskiviikkona 17. toukokuuta UEFA:lle hakemuksensa futsalin vuoden 2026 miesten EM-kisojen järjestäjäksi.
Akkreditointi Huuhkajien kesäkuun EM-karsintaotteluihin9.5.2023 16:30:18 EEST | Tiedote
Suomi kohtaa Slovenian (16.6.) ja San Marinon (19.6.) Olympiastadionilla.
Futsalkausi huipentuu finaaleihin – Molemmissa liigoissa puolustavat mestarit tavoittelevat mestaruusputkelle jatkoa5.5.2023 19:30:01 EEST | Tiedote
Molempien Futsal-Liigojen huippuhetket ovat jo käsillä ja mestaruudet ratkeavat lähiviikkojen aikana. Sekä Miesten että Naisten Futsal-Liigat ovat katsottavissa Ruudussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme