Jani Törmi Oulusta on yksi Suomen iloisin yrittäjä -kisan finalisteista
Suomen iloisin yrittäjä -kilpailussa Ilmarinen palkitsee yrittäjän, joka omalla osaamisellaan ja asenteellaan luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen ja tuo erityistä iloa asiakkailleen.
Suomen iloisin yrittäjä 2019 -finalistit ovat:
- Jani Törmi, Salaojamestarit Oy, Oulu
- Olli Ojamo, Eumer Finland Oy, Merikarvia
- Miia Kalliomäki, Iltapäiväkerho Huvikumpu, Klaukkala
Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänien perusteella. Finalisteja voi äänestää 13.9. saakka Ilmarisen verkkosivuilla. Voittaja julkistetaan 18.9.
Parasta yrittäjyydessä on vapaus
Oululainen Jani Törmi on toiminut yrittäjänä jo pitkään. Törmin yritys Salaojamestarit on Oulussa ja sen lähikunnissa toimiva maanrakennusliike.
– Teemme maanrakennustöitä: salaojia, sadevesijärjestelmiä, purkutöitä, talonpohjia ja hallien pohjia –kaikkea mahdollista laidasta laitaan, Törmi kuvailee.
Parasta yrittäjyydessä on Törmin mukaan vapaus.
– Vapaus on parasta yrittäjyydessä. Saan tehdä mitä itse haluan. Palkitsevaa on myös nähdä tyytyväisiä asiakkaita sekä se, kun aloittaa isomman homman, saa sen valmiiksi ja näkee lopputuloksen.
Entä mikä tekee Jani Törmin mielestä iloisen yrittäjän?
– Se, että tykkää työstään ja tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä. Näen töissä joka päivä uusia ihmisiä, ja osasta tuleekin hyviä ystäviä, Törmi jatkaa.
Yrittäjän hyvinvointi vaikuttaa laajalle
Suomen iloisin yrittäjä -kilpailu jakaa kiitosta hyvästä työstä ja edistää parempaa arkea työpaikoilla. Tavoitteena on nostaa esiin työhyvinvoinnin tärkeys positiivisten yrittäjätarinoiden kautta.
– Yrittäjän hyvinvointi heijastuu laajalle, joten omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan on tärkeää pitää huolta. Omista voimavaroista huolehtimisella on selvä yhteys hyvään työsuoritukseen ja yrityksen taloudelliseen menestymiseen. Hyvinvoiva yrittäjä tuo innostusta työyhteisöön ja kannustaa yhä parempiin tuloksiin, Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halonen sanoo.
Yrittäjätarinoita eri puolilta Suomea
Ehdotuksia Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi tuli tänä vuonna kaikkiaan 1 293. Yleisöääniä kertyi ehdotusvaiheessa reilut 86 000.
– Tavoitimme kisan kautta upeita yrittäjiä eri puolilta Suomea. On hienoa, miten kilpailu on saanut ihmiset tsemppaamaan toisiaan ja pohtimaan työhyvinvoinnin merkitystä. Odotamme jännittävää finalistivaihetta ja tiukkaa kisaa Suomen iloisimman yrittäjän tittelistä, markkinointipäällikkö Mari Merilampi Ilmarisesta kertoo.
Suomen iloisin yrittäjä -kilpailu järjestetään nyt jo seitsemättä kertaa. Kilpailu on kerännyt vuosittain runsaasti ehdotuksia ja yleisöääniä. Viime vuonna Suomen iloisin yrittäjä -kisan voitti Beauty Experience Lauri Salmen yrittäjä Lauri Salmi.
Tutustu finalisteihin ja äänestä suosikkiasi: ilmarinen.fi/suomeniloisinyrittaja
Suomen iloisin yrittäjä 2019 -kisan finalistivaihe alkaa – äänestä suosikkiasi!
- Kilpailuun ovat voineet osallistua kaikki suomalaiset yrittäjät, jotka työllistävät itsensä lisäksi 1–10 henkilöä. Kuka tahansa on voinut ilmoittaa yrittäjän mukaan kilpailuun ja äänestää suosikkiaan Ilmarisen verkkosivuilla. Finaaliin pääsi kolme ehdotusvaiheessa eniten ääniä saanutta yrittäjää.
- Finalisteja voi äänestää 4.–13.9.2019 Ilmarisen verkkosivuilla. Voittaja julkistetaan 18.9.2019.
- Kilpailun säännöt löytyvät Ilmarisen verkkosivuilta.
Lisätiedot:
Kristiina Halonen, työkykyjohtaja, p. 050 380 3868, kristiina.halonen@ilmarinen.fi
Mari Merilampi, markkinointipäällikkö, p. 050 539 8599, mari.merilampi@ilmarinen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina Halonentyökykyjohtaja
Puh:050 380 3868kristiina.halonen@ilmarinen.fiTietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku kiihtyi jälleen15.12.2025 10:57:58 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,1 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Kyseessä oli suurin yksittäisen kuukauden aikana tapahtunut muutos yli 2,5 vuoteen.
YEL-selvitys: Todelliset ansiot ja YEL-työtulo rinnakkain YEL:n eläkemaksun ja eläkkeen perustaksi5.12.2025 14:12:24 EET | Tiedote
Työeläkealalla on odotettu ratkaisua yrittäjäeläkkeiden haasteisiin. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi selvityshenkilö Jukka Rantalan kartoituksen tarpeista kehittää yrittäjien eläkejärjestelmää. Rantalan ehdotus YEL-työtulon korvaajaksi on niin sanottu hybridimalli, jossa yrittäjän eläkemaksu ja eläkkeen kertyminen riippuisivat joko todellisista asioista tai nykyisenkaltaisesta YEL-työtulosta.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui – olisiko positiivinen kierre käynnistymässä?17.11.2025 08:59:48 EET | Tiedote
Työntekijämäärä väheni lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -0,2 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Positiivisia merkkejä on nyt kuitenkin havaittavissa.
Rami Vehmas Ilmarisen osakejohtajaksi3.11.2025 14:50:29 EET | Tiedote
Rami Vehmas on nimitetty Ilmarisen osakejohtajaksi. Vehmas aloitti tehtävässään 1.11.2025.
Postitalon peruskorjaus on valmis – Helsingin historiallinen maamerkki avaa ovensa uudelle aikakaudelle30.10.2025 09:35:58 EET | Tiedote
Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan ikonisen Postitalon laaja peruskorjaus on valmistunut. Remontti kunnioitti rakennuksen 1930-luvun arkkitehtuuria ja toi tilat vastaamaan modernin työelämän tarpeita. Keväällä 2025 avautuivat torniosan uudet toimitilat, ja loppuvuodesta Posti palaa juurilleen Postitaloon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
