Lomajärjestöt

Järjestöt kutsuvat mediaa kuulemaan sosiaalisen lomatoiminnan vaikutuksista hyvinvointiin

Jaa
Lomatoiminnan vaikuttavuus -seminaari keskiviikkona 20.11.2019 klo 9.30-13.30 Eduskunnan pikkuparlamentin auditoriossa Arkadiankatu 3, Helsinki

STM jakaa viidelle lomajärjestölle vuosittain noin 12 miljoonaa euroa Veikkauksen tuotoista. Lomajärjestöt myöntävät tuetun loman kotimaassa lähes 50 000 suomalaiselle joka vuosi.

Lomajärjestöjen yhteistyöryhmän (LYR) järjestämässä seminaarissa kuullaan uutta tutkimustietoa tuettujen lomien hyvinvointivaikutuksista. Äänessä on tutkijoita, lomajärjestöjen edustajia sekä kansanedustajia eri puolueista.

Yli 3 200 osallistujan kyselytutkimus mittasi hyvinvointia ennen ja jälkeen tuetun loman.

”Tutkimus vastaa kysymykseen, kuinka tuetun lomatoiminnan tavoitteet ovat toteutuneet eri kohderyhmissä. Tuloksena syntyi tuetun loman vaikuttavuuden mittari”, kertoo professori Raija Komppula Itä-Suomen yliopistosta.

Lapsiperheisiin keskittyneessä 650 henkilön tutkimusotannassa tuettu loma vaikutti positiivisesti terveyteen, ihmissuhteisiin sekä kuvaan itsestä ja omista mahdollisuuksista.

”Loman saaminen lisäsi luottamusta yhteiskunnan palveluihin ja avun hakemiseen. Tuettu loma on kokemus uudesta mahdollisuudesta elämässä”, sanoo THL:n vieraileva tutkija Erika Mäntylä.

Liitteenä seminaarin ohjelma. Ennakkoilmoittautuminen, mikäli suinkin mahdollista ja tiedustelut aino.majava@solaris-lomat.fi

Mitä on sosiaalinen lomatoiminta?

Tuetun lomatoiminnan tarkoituksena on tarjota loma lapsiperheille, aikuisille sekä erityisryhmille, joilla ei siihen muuten olisi mahdollisuutta kodin ulkopuolella.

Lomat myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein eli esimerkiksi pienituloisuus, yksinhuoltajuus, työttömyys ja sairaudet vaikuttavat. Tuetuille lomille on paljon hakijoita ja hyväksymisprosentti vaihtelee 40-70 prosentin välillä. Eniten hakijoita on perhelomille. Tuetulle lomalle voi päästä korkeintaan joka toinen vuosi. Lomaan kuuluu täysihoito, mutta lomailija maksaa itse omavastuuosuuden ja järjestää matkat lomapaikalle.

Lomajärjestöt järjestävät tuettuja lomia lapsiperheille, aikuisille ja ikäihmisille. Erityisryhmien vertaistukilomat tavoittavat esimerkiksi erilaisista vammoista tai sairauksista kärsiviä ihmisiä. Tuetuilla lomilla on hyvinvointia tukevaa ohjelmaa, kuten ohjattua liikuntaa, luentoja, retkiä sekä leikkejä ja pelejä lapsille.

Yhteyshenkilöt

Lomajärjestöjen yhteistyöryhmä LYR


Maaseudun Terveys ja Lomahuolto ry
Anne Ylönen
p. 050 5767388
anne.ylonen@mtlh.fi


Hyvinvointilomat ry
Esa Kaskimo
p. 010 830 3406
esa.kaskimo@hyvinvointilomat.fi


Solaris-lomat ry
Aino Majava
p. 050 5824 357
aino.majava@solaris-lomat.fi


Svenska Semesterförbundet rf
Susanna Stenman
p. 050 304 7642
susanna.stenman@folkhalsan.fi         


Nasy – Naiset Yhdessä ry
Herttaliisa Tuure
p. 040 559 4854
herttaliisa.tuure@nasylomat.fi

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye