Järjestöt otettava mukaan asunnottomuusohjelman valmisteluun
16.10.2019 12:40:08 EEST | Y-Säätiö | Tiedote
Valtakunnallinen asunnottomuusohjelma päättyy joulukuun lopussa. Antti Rinteen hallituksen uuden asunnottomuustyön ohjelman on määrä alkaa vasta kesällä 2020.
”Ohjelmien väliin on jäämässä puoli vuotta. Työn asunnottomuuden poistamiseksi on jatkuttava keskeytyksettä, sillä asunnottomat ihmiset eivät voi odottaa”, Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen sanoo. Hallitus on sitoutunut poistamaan asunnottomuuden kahdessa hallituskaudessa.
Y-Säätiö peräänkuuluttaa myös järjestöjen mukaanottoa tulevan ohjelman valmisteluun. ”Järjestöjä pitää kuulla, sillä ne voivat tuoda ohjelmatyöhön paljon konkreettisia tavoitteita”, Kaakinen sanoo.
Suomalaisen asunnottomuustyön menestys perustuu juuri kansallisiin asunnottomuusohjelmiin ja määrätietoiseen yhteistyöhön. Valtiolla on ollut asunnottomuustyön vetovastuu ja kaupungeilla, kunnilla ja järjestöillä oma selkeä roolinsa.
Suomalaisella asunnottomuustyöllä on kova maine kansainvälisesti. Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus on ollut viimeiset vuodet laskussa. ”On edelleen täysin mahdollista, että Suomesta tulee ensimmäinen maa maailmassa, jossa asunnottomuutta ei ole. Tämä vaatii kuitenkin kaikkien toimijoiden mukaan ottamista ja yhteistyötä.”
Vaikka asunnottomuusluvut ovat kokonaisuudessaan laskeneet, asunnottomuutta kokevien naisten ja nuorten tilanne on kuitenkin jopa huonontunut. ”Erityisesti naiset ovat palveluissa väliinputoajia. Heille tarvitaan matalan kynnyksen paikkoja, joista voi saada tukea”, Kaakinen sanoo.
Y-Säätiön asiantuntijat tavattavissa Asunnottomien yön tapahtumassa Helsingissä
Helsingissä järjestettävä Asunnottomien yön päätapahtuma on tänä vuonna Sörnäisissä torstaina 17.10. klo 16–22. Katufestarit levittäytyvät Vaasanaukiolta Vaasankadulle, Kinaporinkadulle ja Kinaporin puistikkoon.
Y-Säätiö on mukana esittelemässä toimintaansa. Tapahtumassa pääsee tutustumaan myös naisten asunnottomuutta selvittävään NEA-hankkeeseemme. Lisäksi Y-Säätiön tutkija Riitta Granfeltilta kuullaan lyhyt puheenvuoro naisten asunnottomuudesta.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n koordinoiman Asunnottomien yön taustalla on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yön tapahtumia on ympäri Suomea ja ne ovat avoimia kaikille.
Yhteyshenkilöt
Juha Kaakinen
Y-Säätiön toimitusjohtaja
juha.kaakinen@ysaatio.fi
puh. 020 7020 325
Tietoja julkaisijasta
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
M2-Kodit uudistaa ilmettään muuttuvassa vuokramarkkinassa – juhlavuoden kampanja käynnistyy valtakunnallisesti13.2.2026 09:15:21 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjoava Y-Säätiön omistama M2-Kodit uudistaa brändi-ilmettään ja käynnistää valtakunnallisen kampanjan 10-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi.
Asunnottomuuden kasvu on mittaushistorian suurin – ”nyt on peiliin katsomisen paikka”28.1.2026 12:06:08 EET | Tiedote
Asunnottomuus kasvoi Suomessa vuonna 2025 enemmän kuin koskaan aiemmin. Kasvu oli ennätyksellinen sekä prosentuaalisesti että henkilömäärältä mitattuna, selviää Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varken julkaisemasta selvityksestä. Kehitys osoittaa, että asunnottomuuden kasvuun ei ole onnistuttu puuttumaan ajoissa.
Y-Säätiö rakennuttaa uusia kohtuuhintaisia M2-Kotien asuntoja Helsingin Malmille21.1.2026 09:02:51 EET | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa uudelle asuinalueelle Malmin Nallenrinteeseen 54 uutta vuokra-asuntoa. Kahdesta rakennuksesta koostuva kiinteistö nousee osoitteeseen Vanha Viipurin maantie 14. Hanke edustaa vastuullista ja laadukasta rakentamista sekä vastaa nykyaikaisen asumisen vaatimuksiin.
Uudet koulutus- ja politiikkasuositukset tukevat Asunto ensin -työn laajentamista Euroopassa18.12.2025 15:00:05 EET | Tiedote
Y-Säätiö on julkaissut uudet koulutus- ja politiikkasuositukset Asunto ensin -työn vahvistamiseen Euroopassa. Asunnottomuus koskettaa arviolta noin 1,3 miljoonaa ihmistä Euroopassa ja komission uusi kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma nostaa asunnottomuuden torjunnan ja Asunto ensin -mallin entistä selkeämmin yhteiseksi prioriteetiksi. Asunto ensin -malli toimii, mutta sitä toteutetaan liian pienessä mittakaavassa – siksi mallin laadukas toteutus ja osaamisen vahvistaminen ovat ratkaisevia.
Y-Säätiö rakennuttaa uusia ja energiatehokkaita M2-Kotien vuokra-asuntoja Järvenpäähän23.10.2025 06:55:01 EEST | Tiedote
Y-Säätiö rakennuttaa Järvenpäähän uuden kahdeksankerroksisen kerrostalon, johon valmistuu yhteensä 35 modernia ja kohtuuhintaista M2-Kotien vuokra-asuntoa. Osoitteeseen Pajalantie 23 nouseva kiinteistö tarjoaa turvallista ja nykyaikaista asumista erinomaisilla liikenneyhteyksillä ja kattavien palveluiden läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
