Järjestöt: Sijaissynnytysten kotimainen sääntely on ainoa eettisesti kestävä ratkaisu

Jaa

Sijaissynnytykseen tähtäävät järjestelyt on nykyisellään kielletty hedelmöityshoitolaissa, minkä vuoksi useat suomalaiset ovat turvautuneet ulkomailla tapahtuviin järjestelyihin. Sijaissynnytykselle täytyy luoda eettisesti kestävät ja turvalliset rakenteet kotimaassa uudistamalla lainsäädäntöä ja luomalla hyvät käytänteet, vaativat Lapsettomien yhdistys Simpukka, Monimuotoiset perheet -verkosto, Sateenkaariperheet ry ja Kohtuuttomat ry

Sijaissynnytys on osalle lapsettomista ainoa vaihtoehto saada lapsi. Sijaissynnytyksestä voivat hyötyä kohdun puuttumisen vuoksi lapsettomat, mutta myös esimerkiksi toistuvista keskenmenoista kärsivät ja ne, jotka eivät muista syistä johtuen voi saada lasta muuten.

Ennen sijaissynnytyksen kieltävän lain säätämistä Suomessa ehti syntyä useita lapsia sijaissynnytyksen avulla. Kokemukset järjestelyistä olivat positiivisia ja osoittivat, että kaikkien osapuolten edun mukainen järjestelmä on mahdollista kehittää. Ihmisillä on halua auttaa läheisiään myös lapsen saamisessa.

Kaiken kieltävä nykytila on huono vaihtoehto. Sen toimimattomuus nousee esiin, kun yritetään ratkoa ongelmia, joita on syntynyt siitä, että ihmiset ovat kiellon vuoksi ajautuneet ulkomaisiin sijaissynnytysjärjestelyihin. Yksi keskeisin ongelma on syntyvän lapsen juridinen asema. Nyt ei voida esimerkiksi taata, myönnetäänkö vastasyntyneelle lapselle lupa tulla Suomeen.

Ihmisillä on universaali halu saada lapsia ja ihmiset saavat lapsia useilla erilaisilla tavoilla, lainsäädännöstä huolimatta. Lainsäätäjän tulee luoda turvalliset puitteet erilaisille lapsiperheellistymisen tavoille. Viimeistään nyt tarvitaan laajapohjaista keskustelua sijaissynnytysjärjestelyjen eettisten, inhimillisten ja käytännön kysymysten ratkaisemiseksi. Oikeudellisesti kysymys on haastava, mutta se ei ole syy sysätä asiaa sivuun.

Seuraavan hallituksen tulisi ottaa sijaissynnytyslainsäädännön luominen osaksi hallitusohjelmaa.

Suomessa, jos jossain, eettisesti kestävän ja yhdenvertaisen lainsäädännön ja käytänteiden muodostaminen olisi mahdollista.

 

Periaatteet eettisesti kestävään, suomalaiseen sijaissynnytyssääntelyyn:

  1. Sijaissynnytys on säädeltävä kotimaassa, täyskielto ei toimi
  2. Palvelujärjestelmän tuki perheille on olennaisen tärkeää
  3. Sijaissynnytyslainsäädännön on suojeltava sekä syntyvän lapsen, synnyttäjän että aiottujen vanhempien etua ja hyvinvointia
  4. Sijaissynnytyslainsäädännön on oltava yhdenvertainen. Järjestelyitä ei voida rajata esimerkiksi lapsettomuuden syyn tai omien sukusolujen käytön perusteella.
  5. Asian valmistelu pitää tehdä perusteellisesti ja tarkastellen avoimesti kaikki vaihtoehdot

 

Lisätietoja antavat:

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, toim. joht. Johanna Repo, 040 480 8676, johanna.repo@simpukka.info
Kohtuuttomat ry, puheenjohtaja Tanja Tulonen, tanja.tulonen@hotmail.com
Monimuotoiset perheet -verkosto, Anna Moring, 050 3750 832, anna.moring@monimuotoisetperheet.fi
Sateenkaariperheet ry, toiminnanjohtaja Juha Jämsä, 044 997 10956, juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

050 525 7999http://www.sateenkaariperheet.fi

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry

Lapselle voitava vahvistaa kahta useampia oikeudellisia vanhempia - Sateenkaariperheet ry julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa -28.3.2022 06:24:00 EEST | Tiedote

Sateenkaariperheiden asemassa on vielä paljon parannettavaa. Monissa sateenkaariperhetilanteissa lapsen oikeudet perhesuhteiden suojaan ei toteudu. Perhevapaat ovat jopa huonontuneet joissain sateenkaariperheissä. Hedelmöityshoitojen yhdenvertaisessa saatavuudessa on useita ongelmia. Sijaissynnytyksen säätelemättömyys asettaa kaikki osapuolet turvattomaan asemaan. Sateenkaarilasten ja -nuorten hedelmällisyysneuvonta on olematonta.

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei paranna sateenkaariperheiden lasten asemaa – lapsen oikeus kaikkiin vanhempiinsa vaatii laajan selvitystyön käynnistämistä välittömästi23.9.2021 14:16:06 EEST | Tiedote

Vanhemmuuslaki lisättiin hallitusohjelmaan Sateenkaariperheet ry:n aloitteesta, mutta hallituksen tänään antamalla esityksellä ei ole mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Yhdistys vaatii yhdessä keskeisten lapsen oikeuksien toimijoiden kanssa, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.

Lapsitoimijat: useamman oikeudellisen vanhemman mahdollisuus selvitettävä31.5.2021 07:07:00 EEST | Tiedote

Hallituksen vanhemmuuslakiluonnoksesta annetun lausuntopalautteen mukaan useamman kuin kahden oikeudellisen vanhemmuuden selvittämistä esittävät esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu, Suomen Unicef, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Lapsi- ja perhetoimijat yhtyvät Sateenkaariperheet ry:n näkemykseen siitä, että vanhemmuuden määrittymisen keskeisenä periaatteena täytyy olla lapsen edun ensisijaisuus.

Hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei parantaisi sateenkaariperheiden lasten asemaa millään tavalla23.4.2021 11:03:43 EEST | Tiedote

Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen vanhemmuuslaista. Esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. Sateenkaariperheet ry:n ministeriölle antaman lausunnon mukaan esitetyllä sääntelyllä ei olisi mitään yhdenvertaisuusvaikutuksia sateenkaariperheiden lasten asemaan. Yhdistys vaatii, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.

Sateenkaarijärjestöt erittäin pettyneitä vanhemmuuslakiin ja hidasteluun translain uudistuksessa25.3.2021 00:00:00 EET | Uutinen

Oikeusministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen vanhemmuuslaista. Setan mukaan esitys on pettymys ja vahvistaa huolta hallituksen sitoutumisesta sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseen. ”Vanhemmuuslaki on toteutumassa mitättömänä teknisenä muutoksena, jossa ei uskalleta parantaa niiden lasten oikeuksia, jotka elävät useamman kuin kahden vanhemman perheissä”, sanoo Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä. Vanhemmuuslaki säätelee vanhemmuuden määräytymistä ja siihen on yhdistetty isyys- ja äitiyslaki. Esityksessä hallitus tarrautuu perinteiseen vanhemmuuden määrittelyyn sen sijaan, että parantaisi oikeuksia perhemuotojen moninaisuus huomioiden. ”Lakiesitys ei paranna sateenkaariperheiden oikeuksia millään tavalla”, Jämsä toteaa. Ihmisoikeusjärjestö Seta pelkää, että translain uudistus kokee saman kohtalon kuin 2014. Lakiesitystä valmisteleva työryhmä piti asettaa maaliskuun puolessavälissä, muttei sitä ole vielä tehty. ”Hallituksen tärkeimpiä ihmisoikeust

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme