ELY-keskukset

Järvi-Suomeen myönnettiin noin 1,25 miljoonaa euroa avustuksia kalastonhoitomaksuista kertyneistä varoista

Jaa

Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista kalastonhoitomaksuista, joita vuonna 2022 kertyi enemmän kuin vuonna 2021 pandemian lisätessä kotimaan vapaa-ajankalastusta.

ELY-keskusten vuoden 2022 hankehaun erityispainopisteinä olivat muun muassa kalastusharrastuksen edistäminen.
ELY-keskusten vuoden 2022 hankehaun erityispainopisteinä olivat muun muassa kalastusharrastuksen edistäminen.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen kalatalousyksikkö on jakanut kevään 2022 aikana Järvi-Suomen alueen kalatalousviranomaisena Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa yhteensä noin 1,25 miljoonaa euroa, mikä on 140 000 euroa enemmän kuin vuonna 2021, avustuksina kalataloutta edistäviin hankkeisiin ja kalatalousaluetoimintaan.


Kalastonhoitomaksuvarojen käyttökohteet on määritelty kalastuslaissa. Varojen jaolla edistetään erityisesti kalavesien kestävän käytön ja hoidon järjestämistä sekä vapaa-ajankalastuksen edellytyksiä.


Kalastonhoitomaksuista sai tukea 174 kalataloutta edistävää hanketta


Kalastonhoitomaksuilla avustetaan vuosittain useita satoja alueellisia ja valtakunnallisia hankkeita, jotka edistävät kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnittelua, toimeenpanoa, ohjaamista ja kehittämistä, kalastuksenvalvontaa tai kalatalousalan neuvontaa. Hankeavustuksia myöntävät ELY-keskukset sekä maa- ja metsätalousministeriö.

ELY-keskusten vuoden 2022 hankehaun erityispainopisteinä olivat kalastusharrastuksen edistäminen, luontaisten kala- ja rapukantojen monimuotoisuuden turvaaminen ja kalastuksen valvonta. Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi Järvi-Suomeen tukea 174 hankkeelle yhteensä noin 610 370 euroa. Tuen osuus hankkeiden kokonaiskustannuksista oli keskimäärin noin 45 %. Tukea saivat mm. noin 43 hanketta, joissa edistetään lasten ja nuorten kalastusharrastusta.


Yleisavustuksia kalatalousaluetoimintaan ja korvauksia vesialueiden omistajille


Hanke-avustusten lisäksi ELY-keskus myönsi Järvi-Suomen 55 kalatalousalueelle vuodelle 2022 yhteensä 635 841 euroa yleisavustuksina kalatalousaluetoimintaan. Kalatalousalueet ovat julkisoikeudellisia yhdistyksiä, joilla on useita lakisääteisiä tehtäviä. Yksi tärkeimmistä toiminnan alkuvuosien tehtävistä on kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaehdotuksen laatiminen. Muita tehtäviä ovat mm. kalastuksenvalvonnan järjestäminen, kalastuksen yhtenäislupa-alueiden muodostamisen edistäminen ja kalavarojen käyttöön ja hoitoon liittyvä tiedotus. Kalastuslain mukaisesti osa kalastonhoitomaksuista kertyvistä varoista kohdennetaan kalatalousaluetoimintaan.


Kalastonhoitomaksuvaroista maksetaan myös korvauksia vesialueiden omistajille kalavesien yleiskalastusoikeuksien hyödyntämiseen sekä kalastusopastoimintaan perustuvasta käytöstä. Vuonna 2022 näitä korvauksia myönnettiin Järvi-Suomessa yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa. ELY-keskus myöntää varat kalatalousalueille, jotka jakavat korvaukset edelleen alueensa vesialueiden omistajille.


Maksamalla kalastonhoitomaksun tuet kestävää kehitystä kalavesillä


Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos olet 18–64-vuotias ja harjoitat muuta kalastusta kuin ongintaa, pilkintää tai silakan litkausta. Maksun suuruus on 45 euroa/vuosi, 15 euroa/viikko ja 6 euroa/päivä.

Kalastonhoitomaksun voi maksaa Metsähallituksen Eräluvat.fi-verkkokaupassa, palvelunumeron 020 69 2424 kautta, tietyissä Metsähallituksen palvelupisteissä sekä R-kioskeilla. Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä muualla paitsi vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla, kalastuskieltoalueilla, erityiskohteissa ja Ahvenanmaan maakunnassa. Kalastusrajoitusalueet löytyvät kalastusrajoitus.fi-verkkopalvelusta. Vuosimaksulla saat Suomu-lehden, jonka mukana tulee kalastuskortti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Järvi-Suomen avustuksista antavat

Pohjois-Savon hankkeet: kalastusbiologi Miia Muhonen, Jyväskylän toimipaikka, puh. 0295 029 065

Etelä-Savon hankkeet: kalatalousasiantuntija Tero Nieminen, Mikkelin toimipaikka, puh. 0295 026 035

Keski-Suomen hankkeet: kalastusbiologi Miia Muhonen, Jyväskylän toimipaikka, puh. 0295 029 065

Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hankkeet: kalastusbiologi Hannu Salo, Tampereen toimipiste, puh. 0295 025 095

Pohjois-Karjalan hankkeet: johtava kalatalousasiantuntija Timo Turunen, Joensuun toimipaikka, puh. 0295 026 112

Järvi-Suomen kalatalousalueiden toimintarahoitus: rahoitussihteeri Sari Himanen, Mikkelin toimipaikka, puh. 0295 024 039

Kuvat

ELY-keskusten vuoden 2022 hankehaun erityispainopisteinä olivat muun muassa kalastusharrastuksen edistäminen.
ELY-keskusten vuoden 2022 hankehaun erityispainopisteinä olivat muun muassa kalastusharrastuksen edistäminen.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Tio projekt inom vattenkompetens fick totalt 1,76 miljoner euro i stöd från programmet Tillväxt och internationalisering av vattenkompetens jord- och skogsbruksministeriet1.7.2022 14:14:42 EEST | Tiedote

Finansiering som utlysts från Finlands program för hållbar tillväxt ges till tio utvecklingsprojekt. Projekten understöder tillväxt och internationalisering av vattenkompetens genom att stärka partnerskap och helhetsutbud som har nyhetsvärde och kommersiell potential också internationellt.

Kommun- och Organisation -Helmi specialunderstöd kan ansökas i september-oktober29.6.2022 11:35:25 EEST | Tiedote

Specialunderstödet för konkreta restaurerings-, iståndsättnings- och vårdåtgärder, som för-bättrar Helmi-livsmiljöers tillstånd, är avsett för kommuner och organisationer. Ansökningsti-den pågår under perioden 15.9-31.10.2022. Närings-, trafik- och miljöcentralen i Nyland (NTM-centralen) beviljar det riksomfattande understödet. Enligt miljöministeriets omdöme kommer nya ansökningstillfällen att ordnas ända fram till år 2030.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme