Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla
12.5.2021 07:20:00 EEST | Järvi-Suomen Energia | Tiedote

Juvalla, kuten muuallakin Järvi-Suomessa, taajamien sähköverkon toimitusvarmuus on saatu kuntoon jo aiemmin. Nyt Järvi-Suomen Energia keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.
Juvalla yhtiö parantaa tänä vuonna Sulkavaan päin kulkevaa runkoyhteyttä Luomalammen ja Lautealan sähköaseman välillä. Työmaa on aloitettu jo viime syksynä. Maakaapelia vedetään paikalle parhaillaan. Runkoyhteyttä parannetaan myös Haikarilan ja Risulahden välillä. Siellä kaivuutyöt alkavat toukokuun alussa.
Uusia runkoyhteyksiä rakennetaan Juvalla lähes kokonaan maakaapelilla. Tänä vuonna sitä vedetään kahdelle työmaalle yhteensä yli 80 kilometriä.
Nyt parannettavien runkoyhteyksien varrella sijaitsee haja-asutusalueita. Työmaista ei aiheudu asukkaille suurta haittaa.
- Esimerkiksi Sulkavantiellä autoilijoiden on kuitenkin hyvä huomioida työmaaliikenne ja mahdolliset liikennejärjestelyt, rakennuttaja Rejlersin projekti-insinööri Veli-Matti Hirsi sanoo.
Juvan molemmat tämän vuoden työmaat valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Uuden verkon käyttöönotosta aiheutuvista lyhyistä sähkökatkoista sovitaan aina etukäteen asiakkaan kanssa.
Viimeistely ja purkutyöt toteutetaan kevättalvella 2022. Ensi vuonna Järvi-Suomen Energia jatkaa Juvalla runkoyhteyksien toimitusvarmuuden parantamista useilla uusilla työmailla.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle. Hankkeilla työllistetään paikallisia ammattilaisia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Jani Siltala 010 210 4390, jani.siltala@sssoy.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella17.3.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella kahdella työmaalla tänä vuonna. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi miljoona euroa sähkön toimitusvarmuuteen Juvan Siikakoskella10.3.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2026. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi tänä vuonna 2 miljoonaa euroa sähkön toimitusvarmuuteen Suomenniemellä3.3.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Suomenniemellä kahdella työmaalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Järvi-Suomen Energia investoi 2 miljoonaa euroa Sulkavan sähköverkkoon — toimitusvarmuus paranee myös Puumalassa24.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Sulkavalla. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Toimitusvarmuus paranee Kangasniemellä — Järvi-Suomen Energia investoi 1,75 miljoonaa euroa sähköverkkoon19.2.2026 08:24:00 EET | Tiedote
Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä. Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva yhtiö kehittää alueen sähköverkkoa osana laajaa toimitusvarmuusinvestointien kokonaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

