Järvi-Suomessa tarkastetaan sähköverkkoa droneilla 1500 kilometriä huhti-toukokuussa

Järvi-Suomen Energia on aloittanut keskijänniteverkkoon kuuluvien 20 kV ja 1 kV sähkölinjojen lentotarkastukset. Kyseessä on vuositarkastus, jossa käydään läpi puolet jakelualueen keskijänniteverkosta, yhteensä 3000 kilometriä. Tarkastettavat alueet on merkitty kartalle: dronella tehtävät keltaisella ja helikopteritarkastukset vihreällä. Värjäämätön osa tarkastetaan vuorostaan vuonna 2024.
Helikoptereilla toteutettavia tarkastuslentoja tehdään sään mukaan kahden, enintään kolmen viikon ajan alkaen ensi maanantaina 24.4. Tarkastuksia saatetaan tehdä myös viikonloppuisin. Lennoilla noudatetaan erityistä varovaisuutta eläintilojen läheisyydessä.
Tarkastuksilla paikannetaan johtokaduilta linjoja hipovia puita, raivausta tai vierimetsän hoitoa kaipaavia kohteita sekä vaurioita linjojen komponenteissa. Tarkastusten ansiosta voidaan ennaltaehkäistä sähkökatkoja tulevissa myrskyissä poistamalla riskipuut ja -oksat johtokaduilta ja korvaamalla vioille alttiit verkostokomponentit.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.jseoy.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Puolet keskijänniteverkosta tarkastetaan drone-lennokeilla
Keväästä 2022 lähtien on voinut Järvi-Suomen Energian verkkoalueella havaita helikopterien lisäksi myös drone-lennokkeja lentämässä linjojen yllä. Droneilla tehdään samanlaisia kunnossapitolentoja kuin helikoptereilla, eli tarkastetaan huolto- ja korjaustarpeita sekä kartoitetaan kasvillisuuden kasvutilannetta linjojen alla ja niitä ympäröivissä reunametsissä. Tänä keväänä tehtävät drone-lennot on aloitettu tällä viikolla ja ne päättyvät 2.6. mennessä.
Drone-palveluita Järvi-Suomen Energialle tuottaa Evision Oy, joka kuuluu Suur-Savon Sähkö -konserniin. Yritys tuottaa sähköverkkoyhtiöille dataan ja data-analytiikkaan pohjautuvia kunnossapitopalveluita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi droneilla lentämistä johtokatujen yllä, joista lennokki ottaa kuvia ja rakentaa 3D-malleja kunnossapidon suunnittelua varten.
Evisionin lentolaitteissa on yrityksen logo sekä lennättämiseen vaadittava operaattorin rekisteröintitunnus. Lennokkeja operoi maastossa mikkeliläinen urakointiyhtiö Elvera.
Yhteyshenkilöt
Juuso Ruottinenkunnossapitopäällikkö, käytönjohtajaJärvi-Suomen Energia
Puh:010 210 4317juuso.ruottinen@sssoy.fiNiko RäsänenLiiketoimintapäällikköEvision Oy
Puh:040 198 2962niko.rasanen@evision.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Hirvensalmella30.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Kangasniemellä23.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Kangasniemellä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Enonkoskella19.5.2023 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Enonkoskella vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Mikkelissä16.5.2023 07:27:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä vuonna 2023.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Juvalla11.5.2023 07:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme