Jätekuljetukset jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä

Jätelain noudattamisessa puutteita
Valvonnassa tarkastettiin noin 50 kuljetusajoneuvoa. Jätelain noudattamisessa havaittiin puutteita 50 prosentissa tarkastettuja kuljetuksia. Valvonnassa havaittiin puutteita jätteen kuljettajien tietämyksestä jätelain rekisteröintivelvoitteesta ja jätelaissa mukana pidettäväksi määrätyistä asiakirjoista. Liittymisvelvollisuutta jätehuoltorekisteriin ei tunnettu, jätehuoltorekisteriote ei ollut kuljetuksessa mukana, tai se ei ollut ajantasainen, kuljetuksessa oli myös muita jätelajeja kuin jätehuoltorekisteriotteessa oli merkittynä. Epäkohtia havaittiin myös jätteen siirtoasiakirjoissa. Poliisin pääpainopisteinä olivat ajo- ja lepoajat, kuormaus (kuorman varmistaminen, ylikuormat), asiakirjat ja liikennekelpoisuus.
Jätelain velvoitteet jätteen ammattimaiselle kuljettamisella ja välittämiselle
Jätelain (646/2011) 94 § koskee jätteen ammattimaista kuljettamista tai sen välittämistä. Toimijoiden toistuvat laiminlyönnit voivat johtaa hallinnolliseen laiminlyöntimaksuun, joka voi törkeissä tapauksissa olla huomattavakin. Jätelain 131 §:n mukaan laiminlyöntimaksua on velvollinen maksamaan mm. jätteen kuljettaja, joka laiminlyö jätelain 98 §:ssä säädetyn velvollisuuden pitää mukanaan otetta jätehuoltorekisteristä. Sitä edeltää kuitenkin aina viranomaisen kehotus laiminlyönnin korjaamisesta. Ympäristölle tai terveydelle laista piittaamaton ja toistuvasti aiheutettu merkittävä vaara tai haitta voi johtaa jopa siihen, että jätekuljettajan hyväksyntä jätehuoltorekisteristä voidaan peruuttaa.
Jätelain mukaan jokaisen jätettä ammattimaisesti kuljettavan on rekisteröidyttävä ELY-keskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin toimittamalla hakemus ELY-keskukselle. Rekisteröintivelvollisia ovat myös ammattimaiset kuljettajat, jotka kuljettavat muiden kuormien ohessa jätteitä. Jätteeksi luetaan käytöstä poistetut esineet tai aineet, jotka viedään jätettä vastaanottavalle taholle, kuten jäteasemalle tai maankaatopaikalle. Hakemuksen perusteella ELY-keskus tekee päätöksen jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä. Päätöksen liitteenä tulee jätehuoltorekisteriote, joka tulee olla aina mukana jätettä kuljetettaessa ja esittää pyydettäessä viranomaiselle. Rekisteröintivelvollisuus ei ole uusi velvoite, sillä aikaisemman lainsäädännön perusteella (jätelaki 1072/1993) tuli jätteen ammattimaisesta kuljettamisesta ilmoittaa jätetiedostoon lääninhallitukselle.
Jätteen siirtoasiakirja vaaditaan silloin, kun kuljetetaan vaarallista jätettä, POP-jätettä, saostus- ja umpisäiliölietteitä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteitä, pilaantuneita maa-aineksia sekä muuta rakennus- ja purkujätettä kuin pilaantumatonta maa-ainesta. Siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus on lähtökohtaisesti jätteen haltijalla. Siirtoasiakirja tulee olla mukana jätteen kuljetuksen aikana ja se luovutetaan jätteen vastaanottajalle kuljetuksen päätyttyä. Siirtoasiakirja on laadittava sähköisenä ja tietojen on oltava koneluettavassa muodossa ja luettavissa jätteen siirron aikana.
Valvonta osa laajempaa ympäristönsuojelutyötä
Hämeen ELY-keskus hoitaa jätteenkuljettajien rekisteröitymisen sekä jätteenkuljetusten jätelain mukaista valvontaa Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Jätekuljetusten valvonta liittyy laajempaan harmaan talouden torjuntaan sekä ympäristönsuojelulliseen valvontaan. Tavoitteena on taata mm. hallittu ja turvallinen jätteenkäsittely, yhteiskunnallisten maksuvelvoitteiden toteutuminen, sekä yrittäjien yhdenvertainen mahdollisuus kilpailuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Maria Borg, ympäristöasiantuntija, puh. 0295 025 000
Tiedotus:
Emma Hietamäki, puh. 0295 024 250
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Yhdeksälle hankkeelle myönnettiin vesienhoitoavustusta Kanta- ja Päijät-Hämeessä9.5.2025 07:09:00 EEST | Tiedote
Pintavesien vesistökunnostuksiin myönnettiin Päijät-Hämeeseen kolmelle ja Kanta-Hämeeseen kolmelle hankkeelle vesienhoitoavustus. Lisäksi kolmelle kunnalle myönnettiin avustus pohjavesien suojelusuunnitelman laatimiseksi.
”Edistämme omalta osaltamme kotimaista ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta” – Kevään viljelijätukikoulutukset päätökseen30.4.2025 14:40:21 EEST | Tiedote
Keväinen viljelijätukikoulutusten kierros Päijät- ja Kanta-Hämeessä on saatu päätökseen. Tukikoulutukset keräsivät satoja osallistujia ympäri maakuntien yhteen sekä paikan päälle läsnätilaisuuksiin että Teams-linjoille etäkoulutuksen merkeissä.
Lontilan silta Hämeenlinnassa uusitaan, liikenne kiertotielle tiistaina 6.5. klo 17.0029.4.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Lontilantie (tie 13693) Hämeenlinnassa katkaistaan liikenteeltä Lontilan sillan uusimisen ajaksi. Työn ajaksi liikenne ohjataan kiertotielle.
Hämeen viipyilevät kehitysnäkymät29.4.2025 12:06:59 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön 29.4.2025 julkaiseman Alueelliset kehitysnäkymät -katsauksen mukaan Hämeen elinkeinoelämän kehitysnäkymät ovat edelleen odottavat. Vaikka kevään näkymät eivät ole juurikaan kohentuneet viime syksystä, puolustusteollisuuden kasvu, uudet koulutusavaukset ja saadut tunnustuspalkinnot tuovat positiivisiakin näkymiä.
Energiasektorin puhdistuessa katseet kääntyvät tulevina vuosina tieliikenteen päästövähennyksiin28.4.2025 09:44:09 EEST | Tiedote
Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet vuodesta 2005 alkaen yhteensä jo 42 prosenttia. Päästöjen seurantatiedot on koottu tuoreeseen Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomukseen, jossa kuvataan ELY-keskuksen roolia ilmastotyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme