YmpäristöministeriöYmpäristöministeriö

Jäteöljyn kierrätys tehostunut – silti osa päätyy laittomasti poltettavaksi

Jaa

Ympäristöministeriö sekä Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:

Jäteöljy on arvokas raaka-aine, sillä öljyä voi kierrättää yhä uudelleen ja uudelleen voiteluaineiksi. Vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua jäteöljyä, esimerkiksi autojen, traktoreiden ja koneiden käytettyjä voiteluöljyjä, jää kuitenkin laillisen jätteenkäsittelyn ulkopuolelle. Jäteöljyneuvonnan tarve on suurin maaseudulla.

Todennäköisesti ainakin osa jätteenkäsittelyn ulkopuolelle jäävästä jäteöljystä päätyy laittomasti poltettavaksi tai ympäristöön. Jäteöljyä saattaa olla myös esimerkiksi yritysten tai kotitalouksien varastoissa.

Jäteöljy voi ympäristöön päästessään pilata maaperää tai pinta- tai pohjavesiä. Yksi litra jäteöljyä riittää esimerkiksi pilaamaan miljoona litraa vettä. Jäteöljyn laittomasta polttamisesta pääsee ilmaan haitallisia aineita ja pienhiukkasia. Ne heikentävät lähiympäristön ilmanlaatua ja kulkeutuvat maaperään ja vesistöön.

”Jäteöljyn polttaminen ilman ympäristölupaa, kaataminen maahan tai vesistöön, päästäminen viemäriin tai jättäminen ympäristöön on laitonta”, neuvotteleva virkamies Else Peuranen ympäristöministeriöstä sanoo.

Kerätystä jäteöljystä 80 prosenttia kierrätetään

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry ja ympäristöministeriön tavoitteena on saada mahdollisimman suuri osa jäteöljystä kierrätettäväksi, jolloin siitä voidaan valmistaa jälleen uutta voiteluöljyä. Ne solmivat vuonna 2019 green deal -sopimuksen valtakunnallisen öljyjätehuollon kehittämisestä. Yritysten arvion mukaan tavoite kierrättää 80 prosenttia kerätystä ja käsitellystä jäteöljystä täyttyy jo nyt. Kierrätyksen osuutta pyritään kasvattamaan vuosi vuodelta.

Ensimmäinen sopimusvuosi osoitti, että jäteöljyn keräys kaupunkiseuduilla on hyvällä mallilla. Lisää tietoa asianmukaisesta öljyjätehuollosta pitää kohdistaa maaseudulle. Suunnitellulla ja asianmukaisella varastoinnilla voidaan varmistaa myös maaseudun jäteöljykertymien saaminen lainmukaiseen käsittelyyn.

”Maatilat, korjaamot ja pienteollisuus ovat avainroolissa kierrätyksen suhteen, sillä ne vaihtavat autoihin, traktoreihin ja erilaisiin koneisiin paljon öljyjä. Jäteöljyjen keräyksestä ja kierrätyksestä huolehtivat yritykset neuvovat toimijoita säilytyksen ja keräyksen järjestämisessä. Jätealan yritykset ovat sitoutuneet vastuulliseen keräykseen ja kierrätykseen valtakunnallisesti”, Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n asiantuntija Katja Moliis sanoo.

Suomessa myydään voiteluaineita vuosittain noin 60 000 - 80 000 tonnia. Osa voiteluaineista kuluu tai palaa käytössä kokonaan tai osittain. Markkinoilla olevia voiteluaineita päätyy myös koneiden viennin seurauksena ulkomaille. Lisäksi jäteöljyä poltetaan teollisuuslaitoksissa, joilla on ympäristölupa jäteöljyn polttoon ja asianmukaiset savukaasujen puhdistuslaitteet. Jonkin verran jäteöljyä on myös viety EU:n jätteensiirtoasetuksen mukaisesti Ruotsiin ja Saksaan. Suomeen on kuitenkin tuotu enemmän jäteöljyä kuin sitä on viety ulkomaille.

Voiteluöljyä voi valmistaa raakaöljystä tai puhdistetusta jäteöljystä. Öljyn kierrättämisen ansiosta raakaöljyä tarvitaan vähemmän. Lisäksi voiteluöljyn valmistaminen raakaöljystä aiheuttaa enemmän päästöjä kuin voiteluöljyn valmistaminen puhdistetusta jäteöljystä. Kierrätyksellä säästetään siis uusiutumattomia luonnonvaroja sekä vähennetään päästöjä ja ympäristöhaittoja. Vain kierrätykseen kelpaamaton jäteöljy päätyy poltettavaksi, sekin laitoksille, joilla on tarvittavat ympäristöluvat.

Näin huolehdit jäteöljystä oikein

Yritykset ja maatilat

- Kerää jäteöljy tiiviiseen tynnyriin, konttiin tai säiliöön, jossa ei ole muita aineita. Jätealan yritykset neuvovat yrityksiä tarvittaessa.
- Älä sekoita erilaisia öljyjä keskenään.
- Älä sekoita jäteöljyyn muita jätteitä tai aineita.
- Voit tilata jäteöljyn noudon jätealan yritykseltä, joka huolehtii puolestasi öljyn kierrättämisestä ja kierrätykseen kelpaamattoman jäteöljyn hävittämisestä.
- Oikein säilytettyjen, suurien jäteöljyerien nouto voi olla ilmainen. Voit tarkistaa asian lähimmästä jätealan yrityksestä.

Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja lisätietoa jäteöljyn kierrätyksestä:

Jäteöljyn kierrätys (Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry)

Kotitaloudet sekä maa- ja metsätalouden pienet jäteöljymäärät

- Kotitaloudet voivat toimittaa jäteöljyn kunnan vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen.
- Lähimmän pisteen voi katsoa esimerkiksi osoitteesta www.kierratys.info
- Maa- ja metsätaloudessa syntyvän jäteöljyn voi toimittaa kunnan vastaanottopisteeseen, jos jäteöljyn määrä on pieni.

Liitteenä graafi median käyttöön (jpg 1817x1080 px ja pdf)

Lisätietoja:

Ympäristöministeriö
Neuvotteleva virkamies Else Peuranen, p. 0295 250 225, etunimi.sukunimi@ym.fi

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry
Asiantuntija Katja Moliis, p. 050 525 5762, etunimi.sukunimi@ytpliitto.fi

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriö
Aleksanterinkatu 7
00023 Helsinki

http://www.ym.fi

Ympäristöministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ympäristöministeriö

Kutsu kiertotalousohjelman julkistustilaisuuteen 13.1.20218.1.2021 08:00:00 EET | Kutsu

Media on tervetullut seuraamaan uuden Kiertotalouden strategisen ohjelman julkistusta. Ohjelmassa ehdotetaan hallitukselle tavoitteita ja toimia, joilla kiertotaloudesta tehdään Suomen talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä. Ohjelma pyrkii tarjoamaan ratkaisuja hillitä luonnonvarojen tuhlausta, ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä sekä vahvistaa taloutta ja työllisyyttä. Aika: keskiviikko 13.1. klo 9.00-10.30. Paikka: Virtuaalisen tilaisuuden Zoom-linkki Ilmoittautuminen 12.1. mennessä tämän linkin välityksellä Puheenvuorot: Kiertotalousohjelmaehdotuksen esittely, Kiertotalousohjelmaa valmistelleen ohjausryhmän puheenjohtaja työelämäprofessori Reijo Karhinen Ehdotusten kommentointi ja Kiertotalousohjelman jatko, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen ja valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen Eväitä toimeenpanoon, Business Finland Oy:n johtokunnan puheenjohtaja Pertti Korhonen Miten muutos tehdään - paneelikeskustelu Jussi Aho, toimitusjohtaja, Fira Oy, Kiertotalousohjelman Ki

Finländarna slarvar med att sortera bioavfall – miljönyttan med separat insamling obekant21.10.2020 07:00:00 EEST | Tiedote

Det finns mycket att förbättra när det gäller sorteringen av bioavfall. Uppemot 60 procent av bioavfallet slängs i blandavfallet. Det innebär att cirka en tredjedel av blandavfallet utgörs av bioavfall – också i fastigheter där det ordnats separat insamling. Hushållen känner inte till nyttan med att sortera bioavfallet och vad avfallet sedan används till. Man är inte medveten om hur avfall uppkommer och hur man kan lägga om sina sorteringsrutiner. I dag inleds kampanjen Älska en smula, som uppmuntrar finländarna att minska matsvinnet och sortera bioavfall hemma, på arbetsplatsen och under semestern. Republikens president Sauli Niinistö är kampanjens beskyddare. Av det bioavfall vi sorterar i Finland framställs biogas, gödselfabrikat för jord- och skogsbruket och mull för anläggning av grönområden. Om allt det bioavfall som uppkommer i hushållen sorteras och omvandlas till biogas, räcker biogasen till 90 000 gasbilar. När bioavfallet slängs bland övrigt avfall går det till spillo, och d

Suomalaiset laiskoja lajittelemaan biojätettä – erilliskeräyksen ympäristöhyötyjä ei tunnisteta21.10.2020 07:00:00 EEST | Tiedote

Biojätteen lajittelussa on paljon parannettavaa. Biojätteestä päätyy sekajätteeksi peräti 60 prosenttia. Sitä on sekajätteestä noin kolmasosa – myös kiinteistöissä, joissa erilliskeräys on järjestetty. Kotitalouksissa ei tunneta biojätteen lajittelun hyötyjä ja jätteen jatkokäyttöä. Jätteen syntymistä ei tunnisteta eikä omia lajittelurutiineja osata muuttaa.

Vedenhaltija Ahdin nimipäivätoive: hae rahoitusta vesistökunnostushankkeisiin16.6.2020 09:33:55 EEST | Tiedote

Suomessa voi nauttia upeista vesistöistä ja Itämerestä mutta maassamme on myös runsaasti vesiä, jotka kaipaavat kunnostamista. Rehevöityvät, mataloituvat ja umpeen kasvavat vesistöt tarvitsevat kunnostajia, ja kunnostajat tarvitsevat sekä tietoa että rahaa. Työtä tarvitaan myös patojen, perkauksen, kuivatuksen ja vesistörakentamisen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi. Vedenjumala Ahdin nimipäivän 21.6. kynnyksellä vesiensuojelun tehostamisohjelma kannustaa hakemaan rahoitusta kunnostushankkeisiin. ”Paikallinen yhteistyö ja aktiivisuus antavat virtaa vesistökunnostukseen. Jokainen panos lähivesien hoitoon tuo elinvoimaa alueelle, parantaa mahdollisuuksia nauttia vesistöistä ja auttaa vesiluontoa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo. Vesiensuojelun tehostamisohjelma haluaa tukea vesistökunnostajien tärkeää työtä ja kutsua mukaan uusia tekijöitä. Valtionavustuksen haku alkaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY-keskukset) syksyllä mutta jo kesän aikana on

Vattenväsendet Ahti har ett namnsdagsönskemål: ansök om finansiering för vattendragsrestaurering16.6.2020 09:33:55 EEST | Tiedote

I Finland kan man njuta av fantastiska vattendrag och av Östersjön, men det finns också rikligt med vattendrag som behöver restaureras. Vattendrag som övergöds, blir grundare och växer igen behöver någon som kan restaurera dem, och de som restaurerar behöver både information och pengar. Insatser behövs också för att man ska kunna avhjälpa de olägenheter som dämning, röjning, torrläggning och vattenbyggnad har orsakat. Inför vattenväsendet Ahtis namnsdag den 21 juni uppmanar programmet för effektiverat vattenskydd aktörer att ansöka om finansiering för restaureringsprojekt. ”Lokalt samarbete och aktiva insatser ger skjuts åt restaureringen av vattendrag. Varje insats i vården av närliggande vattendrag ger regionen livskraft, ökar möjligheterna att njuta av vattendragen och är till nytta för vattennaturen”, säger miljö- och klimatminister Krista Mikkonen. Programmet för effektiverat vattenskydd vill stödja det viktiga restaureringsarbete som olika organisationer utför och även bjuda in n

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye