Jätkäsaaren L3-makasiiniin ravintoloita, näyttelyitä ja liiketilaa
25.11.2022 10:51:39 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Helsingin kaupunki järjesti vuonna 2020 konseptikilpailun Jätkäsaaren L3-varastomakasiinin kehittämiseksi ja myymiseksi uuteen käyttöön. Osoitteessa Tyynenmerenkatu 6 sijaitsevalla tontilla on vanhan satamamakasiinin lisäksi teollisuusnosturi, joka kuuluu kehitettävään kokonaisuuteen. Määräaikaan mennessä kilpailuun saatiin kolme tarjousta.
Kilpailun voittajan valinnassa painotettiin toteuttamiskelpoista ehdotusta, jolla voitaisiin kehittää makasiinirakennusta sekä hyödyntää jo olemassa olevia tiloja. Uuden omistajan odotetaan suunnittelevan ja tuottavan rakennukseen monipuolisia kulttuuria, vapaa-aikaa ja yhdessäoloa palvelevia tiloja.
”Erittäin hienoa, että historiallinen makasiinirakennus saa arvonsa mukaisen, maltillisen mutta tehokkaan kehitysratkaisun. Tämä on omiaan edelleen vahvistamaan alueen houkuttelevuutta ja vetovoimaa hyödyntämällä rakennuksen ainutlaatuisia piirteitä.” sanoo Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski.
Avarrettujen makasiinitilojen keskipisteeksi atriumtila
Arviointiryhmä valitsi voittajaksi kiinteistösijoitusyritys Cobbleyard Real Estate Oy:n ehdotuksen ”L3 Itämeritalo”. Suunnitelmassa makasiinirakennuksesta luodaan kaikille avoin kohtaamispaikka, johon on suunnitteilla ravintoloita, liiketilaa ja tarpeen mukaan muunneltavia tiloja.
Makasiinirakennuksen katutaso avataan yleisölle, terasseja kunnostetaan ja avataan lisää ja myös kattoterassin toteutusta tutkitaan. Ensimmäistä kerrosta avataan laajemmin ja valaistaan lasiseinillä ja -ovilla. Makasiinin keskelle luodaan atriumi, joka toimii rakennuksen keskipisteenä. Toiseen kerrokseen luodaan toimistotiloja ja ylempiin kerroksiin on suunnitteilla näyttelyihin ja luovaan toimintaan soveltuvia hybriditiloja.
”Projektinimellä Magasinet kulkeva rakennus tulee kunnostuksen jälkeen muistuttamaan alueen historiasta ja toimimaan nykypäivän kaupunkilaisten kohtaamispaikkana. Tavoitteena on ottaa rakennus käyttöön sen 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2024.”, kertoo Mattias Lindfors Cobbleyard Real Estate Oy:stä.
Hankkeen edetessä kaupunki myy makasiinirakennuksen ja teollisuusnosturin uutta käyttöään varten. Kilpailun voittajalla on mahdollisuus ostaa myös rakennuksen tontti. Kaupungin on tarkoitus edetä voittajan kanssa myös jatkosuunnitteluun vuoden 2024 loppuun mennessä. Esitettävä ratkaisu perustuu nykyiseen asemakaavaan. Asiaa koskevaa ehdotusta käsittelee kaupunkiympäristölautakunnan jälkeen kaupunginhallituksen elinkeinojaosto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katharina Mead
Erityisasiantuntija
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 25452
katharina.mead@hel.fi
Mattias Lindfors
Cobbleyard Real Estate Oy
puh. 0400 650 556
mattias@cobbleyard.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 21.5.202621.5.2026 18:09:15 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 21.5.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 4.6.2026
Byggnadstillsynen i Helsingfors ger anvisningar för att säkerställa säkerheten hos balkongskivor21.5.2026 12:34:52 EEST | Pressmeddelande
Olycksutredningscentralen gav 21.5.2026 ett meddelande om risk för olycka som gäller balkongskivor i cementfiber. I hållfasthetstester har det konstaterats att cementfiberskivor inte lämpar sig som fallskydd.
Helsingin rakennusvalvonta ohjeistaa varmistamaan parvekelevyjen turvallisuuden21.5.2026 12:34:52 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista.
Bekämpa invasiva arter med ett mobilspel – och tjäna pengar21.5.2026 09:20:47 EEST | Pressmeddelande
I Helsingfors kan man igen i sommar tjäna arvoden genom att rensa bort skadliga jättebalsaminer och lupiner med hjälp av mobilspelet Crowdsorsa. Vem som helst kan delta i bekämpningen genom att ladda ner appen i sin egen smarttelefon och gå ut i naturen. Totalt 13 000 euro delas ut i arvoden till dem som deltar i spelet.
Vieraslajeja voi jälleen torjua mobiilipelillä – ja tienata samalla rahaa21.5.2026 09:20:47 EEST | Tiedote
Helsingissä voi tulevana kesänä jälleen ansaita palkkioita hävittämällä haitallista jättipalsamia ja lupiinia Crowdsorsa-mobiilipelin avulla. Jokainen voi osallistua torjuntatyöhön lataamalla sovelluksen omaan älypuhelimeen ja lähtemällä luontoon. Peliin osallistuville on jaossa yhteensä 13 000 euroa palkkioina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

