Pirkanmaan ELY-keskus

Jatkuva oppiminen sai Pirkanmaalla oman strategian – laajassa yhteistyössä tehty strategia määrittelee osaamisen kehittämisen suuntaviivat ja painopisteet

Jaa
Pirkanmaalla lähdetään nyt uusin eväin kehittämään osaamista työuran ja elämän eri vaiheissa. Maakunta on saanut tätä varten ensimmäisen jatkuvan oppimisen strategian. Sen tavoitteena on varmistaa tarjolla olevat palvelut, kuten koulutusmahdollisuudet ja jatkuvan oppimisen ohjauspalvelut, entistä paremmin yritysten ja työntekijöiden saataville.

Jatkuvan oppimisen strategia on tehty Pirkanmaalla laajassa yhteistyössä eri toimijoiden, kuten yritysten, kuntien, oppilaitosten, muiden palveluntarjoajien ja viranomaisten kanssa. Se antaa suuntaviivat palveluiden kehittämiseen vuoteen 2027 asti.

Jatkuva oppiminen tarkoittaa läpi työuran tapahtuvaa oppimista. Meneillään on jatkuvan oppimisen valtakunnallinen uudistaminen, jonka tavoitteena on vastata osaamistarpeiden muutoksiin, tukea mielekkäitä työuria ja julkisen talouden tasapainoa sekä vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta.

Pirkanmaalla jatkuvan oppimisen uudistustyötä on tehty jo pitkään, ja vuodesta 2020 lähtien sitä on koordinoinut Pirkanmaan ELY-keskus.

- Osaaminen, osaamisen kehittäminen ja oppiminen ovat merkittäviä kilpailutekijöitä, kun teknologian ja työelämän muutos luovat alati tarvetta uudenlaiselle osaamiselle. Uuden strategian myötä jatkuvan oppimisen palvelutarjontaa kehitetään tarve- ja työelämälähtöisesti ja mahdollisuudet tehdään näkyväksi ja houkuttelevaksi, kertoo työllisyys ja osaaminen -yksikön päällikkö Riikka Joutsensaari Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Osaaminen on nostettu myös yhdeksi Pirkanmaan maakuntaohjelman kärkiteemaksi, jolla edistetään maakunnan elinvoimaisuutta. Pirkanmaan maakuntahallitus hyväksyi jatkuvan oppimisen strategian syyskuun kokouksessaan.

- Pirkanmaalla halutaan tehdä tiedosta ja osaamisesta arvoa. Osaamisen ajantasaisuus, uusiutuminen ja hyödyntäminen tulevaisuuden uusiin ratkaisuihin korostaa mitä suurimmassa määrin tarvetta jatkuvaan oppimiseen, kertoo suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen Pirkanmaan liitosta.

- Menestyvä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta edellyttää monipuolisia jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia. Pirkanmaalla voimme tämän myötä hyödyntää eri toimijoiden vahvuuksia entistä antoisamman työelämän rakentamisessa, sanoo Marja Sutela, koulutuksen vararehtori Tampereen yliopistosta.

Jatkuvan oppimisen strategia julkistetaan torstaina 10.11. järjestettävässä tilaisuudessa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille jatkuvan oppimisen sidosryhmille ja asiasta kiinnostuneille. Myös median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta joko paikan päälle tai etäyhteydellä.

Paikka: Technopolis Yliopistonrinne, Häggman-Sali, Tampere, kello 8.50 - 10.30

Etäyhteys: Pirkanmaan jatkuvan oppimisen strategian julkistamistilaisuus 10.11 (kuutiomedia.com)

Strategia on saatavilla julkistamistilaisuuden jälkeen osoitteessa: https://www.ely-keskus.fi/jatkuva-oppiminen

Lisätietoja medialle antavat

Pirkanmaan ELY-keskus
Riikka Joutsensaari
työllisyys ja osaaminen -yksikön päällikkö
puhelin 0295 036 053

Pirkanmaan liitto
Marko Mäkinen
suunnittelupäällikkö
puhelin 050 5347760

Julkistamistilaisuuden ohjelma

Avaussanat klo 8.50
Matti Lipsanen, aluekehitysjohtaja / Pirkanmaan liitto

Strategian esittely klo 9.00
Sanna Kulmala, jatkuvan oppimisen koordinaattori / Pirkanmaan ELY keskus

Kommenttipuheenvuorot klo 9.30 alkaen

  • Tapio Huttula, projektipäällikkö / Suomen Kasvukäytävä
  • Minna Nieminen, erityisasiantuntija / Työ- ja elinkeinoministeriö
  • Anne Korhonen, kehityspäällikkö / Tampereen yliopisto
  • Kirsi Viskari, johtaja / Tampereen seudun ammattiopisto
  • Peer Haataja, johtaja / Tampereen kauppakamari

Loppusanat ja tilaisuuden päätös
Riikka Joutsensaari, yksikön päällikkö / Pirkanmaan ELY keskus

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Tieliikenteen erikoiskuljetukset haltuun uudella työkalulla27.3.2024 14:05:22 EET | Tiedote

Muita hitaammin liikkuva vilkkuauto saattue perässään kertoo tavallisesti erikoiskuljetuksesta. Siellä kuljetetaan tuulivoimalan osaa, talopakettia tai tehtaanpiippuelementtiä kohteeseen. Erikoiskuljetukset ovat vaativa tavaraliikenteen laji, jonka suunnittelu sekä toteutus vaativat korkeaa erityisosaamista. SKAL on kehittänyt kaikille avoimen ratkaisun helpottamaan erikoiskuljetusten vaatimusten selvittämistä.

Ennusteen mukaan Pirkanmaalle on luvassa tavanomainen kevät kelirikon suhteen25.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Syksyn sateitten takia maaperään jäi runsaasti vettä, eivätkä tierungot ehtineet kuivua ennen pakkaskauden alkua. Vettä voi olla runsaitakin määriä sitoutuneena tierakenteeseen. Lisäksi talven pitkien pakkasjaksojen myötä tiestö on routaantunut syvälle. Aikaisin alkanut talvi ja lumisateet lisäävät sulaessaan tien rakenteiden vesikuormaa, joka taas heikentää sen kantavuutta. Näistä olosuhteista huolimatta Pirkanmaalle on odotettavissa tavanomainen kelirikkokevät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye