Jättipotti asiakasomistajille – PeeÄssä maksaa 17,1 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta
9.5.2023 12:28:10 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Asiakasomistajille palautetaan vuoden 2022 tilikauden tuloksesta yhteensä 17,1 miljoonaa euroa, joka on 1,9 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. PeeÄssän tulos viime vuodelta oli 22 miljoonaa euroa. Tuloksesta maksettiin myös yhteisöveroja noin 4,4 miljoonaa euroa.
– Osuuskaupan tulos palautuu aina alueen asiakasomistajille esimerkiksi investointien tai ylijäämänpalautuksen kautta. Ylijäämänpalautus on erityisesti nyt tärkeä piristysruiske asiakasomistajiemme talouteen, onhan osuuskaupan sääntömääräinen tehtävä edistää omistajiensa taloudellista hyvinvointia. Toivomme, että se tuo helpotusta mahdollisimman monen asiakasomistajan arkeen, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Ylijäämänpalautus on osuustoiminnan periaatteisiin kuuluva tapa palauttaa osa osuuskaupan tekemästä tuloksesta, eli ylijäämästä, takaisin omistajille. Ylijäämän suuruuteen jokainen asiakasomistaja voi omalla kohdallaan vaikuttaa keskittämällä ostoksiaan PeeÄssään. Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksen maksamisesta tekee aina osuuskaupan edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.
– Ylijäämänpalautuksen maksaminen ei ole itsestäänselvyys. Sen takana on vuosien määrätietoinen työ osuuskaupassamme. Kustannustehokkaalla toiminnallamme varmistetaan edulliset hinnat, hyvä palvelu, investointien tekeminen palveluihin ja kaiken kukkuraksi tämä ylimääräinen palkitseminen. Tämän vuoden aikana maakunnan palveluiden kehittämiseen käytetään noin 38 miljoonaa euroa. Näihin investointeihin on varattu rahaa jo aiempina vuosina, joka tekee ylijäämän maksamisesta mahdollista, kun rakentamista ei ole tehty lainarahalla, kertoo Mikko.
Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan?
Ylijäämänpalautus maksetaan PeeÄssän asiakasomistajien S-tileille keskiviikkona 10. toukokuuta.
Mistä ylijäämänpalautusta kertyy?
Ylijäämänpalautusta maksetaan PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta eivät kerrytä ylijäämänpalautusta.
Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa?
Ylijäämänpalautusta maksetaan 3% PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2022 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Asiakasomistajat voivat arvioida sen summaa laskemalla omat PeeÄssän toimipaikoista tehdyt Bonusostot viime vuodelta esimerkiksi S-mobiilista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Yli 100-vuotias jugend-helmi uudistuu Kuopiossa – asiakkaiden toivoma päivitys valmistuu keväällä5.2.2026 11:13:34 EET | Tiedote
Original Sokos Hotel Puijonsarven jugend-osan huoneet uudistuvat keväällä 2026.
S-market Heinävesi uudistuu4.2.2026 10:10:42 EET | Tiedote
S-market Heinävesi uudistuu kevään 2026 aikana: uudet energiatehokkaat kylmäkalusteet, paistopiste ja sähköauton lataus parantavat palveluita.
Osuuskauppa PeeÄssä kehittää liikenteen palvelujaan Pyhäjärvellä9.1.2026 13:53:30 EET | Tiedote
Pyhäjärven ABC-liikenneaseman palvelut paranevat alkuvuoden ja kevään 2026 aikana. Liikenneaseman market päivitetään helposti ja nopeasti asioitavaksi ostopaikaksi.Uuden marketin valikoima on suunniteltu ohikulkevien ja paikallisten asiakkaiden tarpeita ajatellen ja vastaa tämän hetken trendeihin ja kysyntään. Aseman sisäosien päivitys toteutetaan tammi-helmikuun aikana. Keväällä liikenneaseman latausinfraa laajennetaan avaamalla 14 uutta suurteholatauspaikkaa. Yhteensä asiakkaita palvelee jatkossa 20 suurteholatausta ja samalla kentän latausteho nostetaan 2 megawattiin. Latauspaikkojen ja tehon lisäys parantaa merkittävästi Nelostien liikenteen ja paikallisten sähköautoilijoiden latauspalvelujen saatavuutta ja nopeutta.
Kuopion Prisman 30-vuotista taivalta juhlitaan koko vuoden 2026 ajan2.1.2026 15:11:56 EET | Tiedote
– Prisman avaus vuonna 1996 oli kihelmöivän jännittävä hetki sekä työntekijöille että asiakkaille, joista monet ovat pysyneet mukana koko taipaleemme ajan. On hienoa olla osa tätä historiallista tarinaa ja päästä juhlimaan yhdessä asiakkaidemme, henkilökuntamme, yhteistyökumppaneidemme ja paikallisten tavarantoimittajien kanssa. Lämpimästi tervetuloa ideoimaan ja viettämään juhlavuotta kanssamme, prismajohtaja Heli Wilska kannustaa.
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta. Vierekkäiset tontit sijaitsevat osoitteessa Pohjolankatu 16. Tonttien myyjät ovat Lujatalo Oy ja Pulkan perikunta. Tällä tonttikaupalla täydennämme asiakasomistajien palveluita Iisalmessa. Tarkoituksenamme on rakentaa tontille S-market, joka täydentää Iisalmen keskustan asiakasomistajien palveluita entisestään, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen. Uuden myymälän palveluita tulevat täydentämään myös S-kaupan noutopalvelut sekä robottitoimitukset, jotka on saaneet erityisen kovan kysynnän Iisalmessa. Kokonaisinvestointi on 4,5 miljoonaa euroa. Myymälä tulee työllistämään noin 10 henkeä. Rakennustyöt aloitetaan ensi kevään aikana ja myymälä on tarkoitus avata joulukauppaan 2026. Rakennusprojektin kokonaisurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

