Jean Sibeliuksen nuoruusvuosien turvasatama Sibeliustalo on Asuntomessujen oheiskohde Loviisassa

Loviisan keskustassa sijaitseva Sibeliustalo toimii ensi kesänä Asuntomessujen virallisena oheiskohteena.
Vuonna 1807 rakennettu hirsitalo henkii Loviisan vanhojen puutalojen ainutlaatuista tunnelmaa ja on tänäkin päivänä täynnä musiikkia ja iloa. Sibeliustalossa toimii nykyisin Porvoon seudun musiikkiopiston Loviisan toimipiste.
Talon historia kietoutuu vahvasti kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen elämänvaiheisiin. Sibeliuksen isoisä osti talon aikoinaan perheelleen vuonna 1817. Jean Sibeliuksen ollessa lapsi, talossa asuivat hänen isoäitinsä ja tätinsä.
Sibelius syntyi Hämeenlinnassa ja eli siellä lapsuutensa. Useat lapsuuden kesälomat vietettiin kuitenkin isoäidin luona Loviisassa. Jean lausuikin aikuisiällä, että ”Loviisa oli minulle aurinko ja ilo, sillä Hämeenlinna oli koulukaupunki, mutta Loviisa oli vapaus”.
Vielä aikuisenakin Sibelius vieraili tätinsä luona ja vietti aikaansa Loviisassa. Hän keräsi taskurahaa antamalla musiikin yksityisopetusta. Yksityisopetuksen ohella hän myös työsti Kullervo-sinfoniaansa Loviisassa.
Sibeliustalossa elää edelleen vahvasti musiikki aktiivisen musiikkiopiston ansiosta. Myös Asuntomessujen vieraat saavat kokea tämän, sillä nuoret musiikin taitajat järjestävät hienoja esityksiä noin tunnin välein kaikkina oheiskohteen aukiolopäivinä. Nuoret esittelevät myös taloa ja sen historiaa tarkemmin.
Keskiviikkoiltaisin Sibeliustalossa pääsee nauttimaan ammattilaiskonserteista klo 18.30 alkaen.
Oheiskohde on avoinna 7.7.–6.8.2023 joka päivä kello 10–18, keskiviikkoisin aukioloaikaa pidennetään konserttien ajaksi.
Ensi kesän Asuntomessujen toinen oheiskohde on Strömforsin ruukki. Ruotsinpyhtäällä Loviisassa sijaitseva vuonna 1695 perustettu ruukki on yksi parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista. Kohteesta voit lukea tarkemmin täältä.
Siinä missä Asuntomessut esittelee rakentamisen, asumisen ja sisustamisen uusimmat tuulet, Loviisan oheiskohteet antavat mahdollisuuden siirtyä ajassa taaksepäin ja kokea alueen historiallisen tunnelman.
Jean Sibelius ungdoms fristad Sibeliushuset kompletterande objekt under Bostadsmässan i Lovisa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: viestinta@asuntomessut.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Kelluva koti Loviisan Kuningattarenrantaan – Asuntomessuille rakentuu vetonaula yrittäjien yhteisponnistuksena3.5.2023 13:39:24 EEST | Tiedote
Asuntomessualueelle Loviisassa on päätetty rakentaa ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu kelluva talo, Lovisea. Myyntiin tuleva, kaksikerroksinen koti rakennetaan kokonaisuudessa valmiiksi maalla ja asennetaan kesällä kelluvan kadun varteen Kuningattarenrantaan.
Rakentajat Asuntomessuille Oulussa on valittu – tällaisia messukoteja nähdään vuonna 202519.4.2023 09:43:21 EEST | Tiedote
Oulun Lehtokylän pientaloalueella tullaan näkemään raikkaita ja moderneja tulkintoja vanhasta huvilakulttuurista. Myös vuoden 2025 Asuntomessujen teemat eli kestävyys, digitaalisuus ja yhteisöllisyys korostuvat rakentamisessa. Suurin osa pientalokohteiden rakentajista aikoo muuttaa itse alueelle, mutta muutamia kohteita on myös tulossa myyntiin messujen jälkeen.
Vene- ja vapaa-ajannäyttely on osa Asuntomessujen elämystä Loviisassa18.4.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Merellinen Kuningattarenrannan Asuntomessualue on vesillä liikkujan paratiisi. Venenäyttely oli osa Asuntomessuja ensimmäisen kerran viime kesänä. Tänä vuonna tarjonta laajenee.
Kotimaiset huippuartistit tähdittävät Asuntomessujen torstai-iltoja9.3.2023 10:58:57 EET | Tiedote
Asuntomessujen aikana yleisöllä on mahdollisuus yhdistää Loviisan Kuningattarenrannan messuelämykseen myös festaritunnelmaa.
Suomen Asuntomessut yhteistyöhön Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa1.3.2023 11:25:49 EET | Tiedote
Suomen Asuntomessut ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ovat aloittaneet yhteistyön. Yhteisenä tavoitteena on nostaa laadukkaan suunnitteluosaamisen ja asuntorakentamisen arvostusta Suomen asuntomarkkinoilla. Ensimmäisellä yhteisesti toteutetulle kurssilla opiskelijat loivat raikkaita ratkaisuja näyttelyarkkitehtuuriin, joita tullaan näkemään ja kokemaan messutapahtumissa tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme