Jeff Bezosin ja Elon Muskin suosikkikirjailijan Iain M. Banksin klassikkoteos suomeksi

Muista Flebasta oli lukuisia teoksia julkaiseen skotlantilaisen Iain M. Banksin (1954–2013) ensimmäinen tieteiskirjallisuudeksi laskettava teos. Se edustaa avaruusopperaa eli avaruusseikkailua, jonka menestynein esimerkki on ensimmäinen Tähtien sota -trilogia. Elokuva- ja kirjasarja aiheuttivat 80-luvulla valtavan avaruusseikkailubuumin.
Muista Flebasta on ensimmäinen osa Banksin Kulttuuri-sarjassa. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1993. Kirjan alkuperäinen suomennos on sittemmin pitkän uran tehneen suomentaja Ville Keynäksen ensimmäisiä töitä, ja nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin hän palasi tekstinsä pariin ja laati siitä tarkistetun laitoksen.
"Muista Flebasta kääntäessäni olin nuori ja kokematon. Ihailin Pentti Saarikoskea ja ajattelin, että minkä kokemuksessa häviää, sen rohkeudessa (tai röyhkeydessä) voittaa. Muistan, kuinka Syksy Räsänen rusikoi käännöstäni Tähtivaeltajassa. Otin häneen yhteyttä ja pyysin nöyrästi kertomaan, missä kaikessa olin söhrinyt, koska halusin jatkaa alalla. Syksy kertoi ja auttoi minua myös myöhemmissa Banks-käännöksissäni. Olen siitä hänelle edelleen kiitollinen.
Kun nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin palasin Flebaksen suomennoksen pariin, minusta tuntui, että olin tekemisissä kolmekymmentä vuotta nuoremman itseni kanssa. Käännöstä tarkistaessani ihmettelin mutta toisaalta myös ihastelin silloisia sanavalintojani. Muistin, kuinka saatoin yhden yksittäisen sanan takia kiertää kokonaisen korttelin kolmekin kertaa."
Vuonna 1993 ensimmäisen kerran suomeksi julkaistu Muista Flebasta on ollut pitkään haluttu keräilykappale.
Ryminällä suoratoistopalvelumarkkinoille rynnityt Amazon hankki Banksin Kulttuuri-sarjan oikeudet vuonna 2018 tarkoituksenaan tehdä kirjojen pohjalta ison luokan tv-sarja. Projekti kaatui kuitenkin perikunnan vastustukseen, ja vuonna 2020 Amazon ilmoitti, ettei tv-sarja tule toteutumaan.
Kirjasarjan Kulttuuri on ihmisten ja koneiden yhteiskunta, joka syntyi seitsemän tai kahdeksan avaruusmatkailuun kykenevän humanoidilajin yhdistyessä "ryhmäsivilisaatioksi". Jokainen yksilö on vapaa lähtemään ja liittymään Kulttuuriin uudelleen niin halutessaan. Suurin osa Kulttuurin kansalaisista asuu mieliksi kutsuttujen tekoälyjen ohjaamissa valtavissa avaruusaluksissa.
Muista Flebasta (Consider Phlebas) ilmestyy painettuna 28.3. ja 15.4. äänikirjana. Äänikirjan lukee Aku Laitinen. E-kirja julkaistaan 28.4.
Iain M. Banks: Muista Flebasta
Aula & Co 2023
Suomentanut Ville Keynäs
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Eerikinkatu 36
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja.
Aula & Co:n Storytel Booksin omistama itsenäinen yhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Terhi Kuusiston romaanissa isä jää henkiin, oma isä ei jäänyt2.6.2023 05:00:00 EEST | Tiedote
Terhi Kuusiston uutuusromaanin Mehiläisten kaupungit lähtökohta on omaelämäkerrallinen, sillä kirjailijan isä sairastui erittäin harvinaiseen sairauteen. "Romaanini kuvaa kuolevaisuutta, mutta tarinoilla on mahdollisuus elää meitä kauemmin", kertoo Kuusisto.
Ensimmäinen kattava kirja pyöräilyn historiasta valottaa myös sen tulevaisuutta9.5.2023 15:09:20 EEST | Tiedote
Jody Rosenin uutuuskirja Pyöräilyn lumo ja sen historia on paitsi polkupyörän historiikki myös rakkauslaulu maailman yleisimmälle menopelille. Maailman pyöräilypäivää vietetään 3. kesäkuuta.
Euroviisujen ylimmältä pomolta dekkari ulos syksyllä5.5.2023 10:46:58 EEST | Tiedote
Martin Österdahl on Euroviisujen pomo, Executive Supervisor. Hän on myös menestysdekkaristi, jonka rikosromaani Uudenvuodenjuhlat ilmestyy suomeksi syyskuussa. Österdahl vierailee Suomessa syksyllä.
Turun linna alkaa järjestää kierroksia Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä -kirjan pohjalta14.4.2023 11:30:07 EEST | Tiedote
Jenna Kostetin Turun linnan kuuteen Katariina-nimiseen valtiattareen perustuva kirja on keikkunut erityisesti äänikirjapalvelujen kärjessä. Nyt Turun linna alkaa järjestää Kuuden Katariinan jäljillä -kierroksia.
Booker-listatun kirjailijan romaani näyttää hyväosaisten elämän nurjan puolen4.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Meksikolainen Fernanda Melchor on eteläamerikkalaisen nykykirjallisuuden tunnetuimpia nimiä. Juuri suomeksi ilmestynyt Paratiisi oli Booker-ehdokas, ja nyt se on valittu myös Dublin Literary Award -ehdokkaaksi. Kirja kuvaa kaunistelematta väkivallan ja eriarvoisuuden sävyttämää nyky-Meksikoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme