Gummerus

Jenni Linturin Mullojoki, 1950 on tarkkanäköinen avioliittoromaani, jota sävyttää vaivihkainen huumori

14.9.2020 09:27:57 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Tämän hetken arvostetuimpiin kotimaisiin nykykirjailijoihin kuuluvan Jenni Linturin Mullojoki, 1950 (Gummerus) kuvaa viiltävän tarkasti aikuistumista ja oman paikkansa etsintää sotavuodet taakseen jättäneessä Suomessa.

1950-luvun kynnyksellä Olavi on akateemisen uransa alussa, kun Martta kertoo olevansa raskaana. Martta ja Olavi menevät naimisiin, ja Helsinki yliopistoineen ja houkutuksineen saa jäädä. Perhe muuttaa Hämeeseen, Mullojoelle, jossa Martan on sopeuduttava samaan talouteen Olavin äidin ja lobotomian seurauksena lapsenmieliseksi taantuneen Kalevi-veljen kanssa. Olavi hakeutuu sijaiseksi paikalliseen keskikouluun – väliaikaisesti, kuten hän itselleen ja muille uskottelee. Hänen haaveensa ovat Marttaa ja Mullojokea suuremmat.

Odotetussa romaanissaan Mullojoki, 1950 (Gummerus) Jenni Linturi sivuaa oman sukunsa tarinaa kertoessaan elämäänsä rakentavien ihmisten perhesuhteista. Hän avaa taidokkaasti ihmismielen ristiriitaisuuden ja kuvaa viiltävän tarkkanäköisesti ulkopuolisuuden tunnetta ja keskinkertaisuuden pelkoa. Romaanin nautinnollisen kärkkään kerronnan pohjalla kulkee salakavala huumori. 

Linturi on yksi tämän hetken arvostetuimmista kotimaisista kirjailijoista, ja häntä on usein kiitetty uudenlaisesta näkökulmasta sotavuosiin. Hän kirjoittaa historiaa eläväksi ihmisten kautta.

Jenni Linturi 

Jenni Linturi (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja tutkija. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Linturin esikoisromaani Isänmaan tähden (2011, Teos) oli ehdokkaana Finlandia-palkinnon sekä Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Seuraavat kirjat Malmi, 1917 (2013; Teos) ja Jälleenrakennus (2017, Teos) saivat kiittävän vastaanoton. Mullojoki, 1950 on Linturin neljäs romaani.

Jenni Linturi, Mullojoki 1950

248 sivua

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Lähes 60 kielelle käännetyn brittiläis-turkkilaisen kirjailijan romaanissa yksi vesipisara yhdistää kolmea merkittävää elämää24.9.2026 13:15:01 EEST | Tiedote

Elif Shafak on palkittu brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka tunnetaan naisten oikeuksien, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien sekä sananvapauden puolestapuhujana. Taivaalla virtaavat joet (Gummerus) on tarina yhdestä runosta, kahdesta suuresta joesta ja kolmesta merkittävästä elämästä. Se käsittelee identiteettiä, menetystä, historian painoa, ihmisten välistä yhteyttä ja veden aina läsnä olevaa myyttistä voimaa ja muistia.

ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote

LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.

EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.

ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote

Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.

Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye