Folkhälsan

Jessica Ålgars Folkhälsanin uusi viestintäjohtaja

Jaa
Filosofian maisteri Jessica Ålgars on valittu Folkhälsanin viestintäjohtajaksi 26. huhtikuuta 2021 lähtien, nykyisen viestintäjohtaja Camilla Westerlundin jäädessä eläkkeelle toukokuussa.
Jessica Ålgars. Kuva: Jaska Poikonen
Jessica Ålgars. Kuva: Jaska Poikonen

Jessica Ålgars on viime vuodet työskennellyt viestintäpäällikkönä vakuutussektorilla eläkevakuuttaja Veritaksella. Tätä ennen hän on muun muassa työskennellyt Varsinais-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen viestintävastaavana sekä Åbo Underrättelser -lehden toimittajana, uutispäällikkönä ja pääkirjoitustoimittajana.

– Uskon voivani auttaa Folkhälsania rakentamaan kulttuuria, jossa viestintä nähdään tärkeänä työkaluna strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä johto, viestintäosasto että yksittäiset työntekijät ymmärtävät oman roolinsa kokonaisuudessa ja tuntevat Folkhälsanin ainutlaatuisen tarinan, Jessica Ålgars sanoo.

Ålgarsin toimittajatausta sekä vuodet viestijänä maakuntahallinnossa, sote- ja maakuntauudistuksessa sekä finanssialalla ovat varustaneet hänet monilla ominaisuuksilla, joita tarvitaan Folkhälsanin kaltaisen, monivivahteisen organisaation viestintää johdettaessa.

– Uskon inspiroivaan ja rohkeaan johtamiseen, luovuuteen, organisaatiokykyyn, perusteelliseen markkinointiosaamiseen sekä pyrkimykseen aina etsiä ratkaisuja hyvässä yhteistyössä yksikönrajojen yli. Tunnen yhteiskunnallisen päätöksenteon mekanismit ja tiedän, miten vaikutetaan, Ålgars toteaa.

Folkhälsanin uudeksi viestintäjohtajaksi valittu Anita Laxén menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen aiemmin maaliskuussa. Esitämme surunvalittelumme hänen perheelleen ja monille ystävilleen.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antaa viestintäjohtaja Camilla Westerlund, puh. 050 374 8239.

Kuvat

Jessica Ålgars. Kuva: Jaska Poikonen
Jessica Ålgars. Kuva: Jaska Poikonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Folkhälsan
Folkhälsan
Topeliuksenkatu 20
00250 Helsinki

09 315 000https://www.folkhalsan.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Folkhälsan

Nuorten hyvinvointia voidaan tukea tutkituin keinoin22.12.2021 15:09:49 EET | Tiedote

Tuoreen väitöskirjatyön tavoitteena on ollut selvittää luokkaopetuksena tapahtuvan tietoisuustaito-ohjelman vaikutuksia 12–15 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Väitöskirjassa tutkittiin mm. ohjelman vaikutusta oppilaiden resilienssiin, masennusoireisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Vaikka näyttöä on vielä rajallisesti, ovat nämä tulokset rohkaisevia ja viittaavat siihen, että tietoisuustaitojen opettamisesta kouluissa on hyötyä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye