JHL antoi neljännen lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja hakusaarron hoiva-alan yrityksiin

Yksityisen sosiaalipalvelualan lukkiutunut neuvottelutilanne on pakottanut ammattiliitto JHL:n antamaan jo neljännen lakkovaroituksen sopimusalalle.
- En voi kuin ihmetellä, miksi työnantajapuoli on päästänyt tilanteen tähän pisteeseen. Heidän haluttomuutensa sopia pakottaa meidät lakkoihin ja hakusaartoon, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.
Yksityisen sosiaalialan lakko, joka koskee henkilökohtaisia avustajia
Lakon piiriin kuuluvat kaikki Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon maakunnissa työskentelevät henkilökohtaiset avustajat, jotka kuuluvat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen A palkkaryhmään, jolloin palkka sijoittuu G12A-G15 palkkaluokkiin.
Lakko alkaa maanantaina 19.6.2023 klo 00:01 ja päättyy torstaina 22.6.2023 klo 23:59. Työtaistelu koskee kaikkia tällä aikavälillä alkavia työvuoroja. Henkeä ja terveyttä uhkaavat tehtävät kuuluvat muihin palkkaryhmiin ja ne rajataan työtaistelun ulkopuolelle.
Yksityisen sosiaalialan lakko, joka koskee lastensuojelua
Lakon piiriin kuuluu Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntien alueella tehtävä lastensuojelutyö, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin.
Lakko alkaa maanantaina 19.6.2023 klo 00:01 ja päättyy torstaina 22.6.2023 23:59. Työtaistelu koskee kaikkia tällä aikavälillä alkavia työvuoroja. Lakon ulkopuolelle rajataan asiakkaan terveydentilasta johtuvat, työntekijän jatkuvaa ja välitöntä läsnäoloa edellyttävät tehtävät, joiden suorittaminen on välttämätöntä asiakkaiden hengen vaarantumisen ehkäisemiseksi.
Yksityisen sosiaalialan lakko, joka koskee hoiva-alaa
Lakon piiriin kuuluu Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella tehtävä hoivatyö, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin.
Lakko alkaa tiistaina 20.6.2023 klo 00:01 ja päättyy torstaina 22.6.2023 klo 23:59. Työtaistelu koskee kaikkia tällä aikavälillä alkavia työvuoroja.
Hakusaarto neljään hoiva-alan konserniin
Lakkovaroituksen lisäksi JHL on julistanut määräaikaisen ja rajatun hakusaarron neljään hoiva-alan konserniin. Ne ovat
- Pihlajalinna Oyj ja sen kaikki tytäryhtiöt
- Irepse Oy (Esperi-konserni) ja sen kaikki tytäryhtiöt
- Mehiläinen konserni Oy ja sen kaikki tytäryhtiöt
- Attendo Ab ja sen kaikki tytäryhtiöt.
Liitto kieltää jäseniään hakeutumasta näihin konserneihin kuuluvien Suomessa toimivien yritysten tarjoamaan työhön, johon sovelletaan yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Hakusaarto alkaa 31.5.2023 kello 15:00 ja päättyy 14.6.2023 kello 15:00.
JHL:n sopimusasiantuntijat Tanja Tuunainen-Vainio ja Hanna Katajamäki korostavat, että yksityisen puolen palkankorotusten pitää noudattaa julkisen sotesektorin tasoa.
- Perusteettomien palkkaerojen kiinni kurominen suhteessa julkiseen sektoriin on ollut yhteisesti kirjattu tavoite, johon työnantajapuoli ei ole tällä sopimuskierroksella halukas enää sitoutumaan. Toivomme kuitenkin, että työnantajapuolelta löytyy valmiuksia sellaiseen ratkaisuun, joka ei entisestään kasvata sektorien välistä palkkaeroa, ja heikennä yksityisen sektorin veto- ja pitovoimaa, hesanovat.
Työntekijäpuolella yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelevat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry sekä sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI ry.
Lisätietoja ammattiliitto JHL:n työtaisteluista
Lisätiedot:
Päivi Niemi-Laine, puheenjohtaja, 040 702 4772
Hanna Katajamäki, sopimusasiantuntija, 050 513 7701
Tanja Tuunainen-Vainio, sopimusasiantuntija, 050 463 2243
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: HRT-områdets konduktörer går i tvådagarsstrejk7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Fackförbundet JHL har utlyst en två dagars arbetsnedläggelse i huvudstadsregionen på torsdag och fredag. Strejken omfattar arbetsuppgifter i lokaltrafiken inom ramen för järnvägsbranschens kollektivavtal. Strejken ordnas i protest mot avsikterna att ersätta VR:s konduktörer med ordningsvakter i HRT-områdets lokaltrafik.
JHL: HSL-alueen konduktöörit kahden päivän työnseisaukseen7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on julistanut kahden päivän työnseisauksen pääkaupunkiseudulla torstaina ja perjantaina. Kohteena ovat Raidealan työehtosopimuksen lähiliikenteessä olevat työtehtävät. Työnseisauksella liitto vastustaa VR:n konduktöörien korvaamista järjestyksenvalvojilla HSL-alueen lähiliikenteessä.
Valtion sopimus yleisen linjan mukainen – ensimmäinen korotus heinäkuussa5.5.2025 17:03:35 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tänään 5.5.2025 neuvottelutuloksen valtion uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Myös muut palkansaajaosapuolet, JUKO ja Ammattiliitto Pro, ovat hyväksyneet sopimuksen. Valtion työmarkkinalaitos vie neuvottelutuloksen vielä valtioneuvoston käsittelyyn toukokuun aikana.
Evenemang Lönedag den 6.5 ställs in28.4.2025 11:30:25 EEST | Pressinbjudan
Kommun- och välfärdssektorns avtal uppnåddes sent på måndag kväll, så dagens evenemang Lönedag den 6.5 ställs in.
PALKKAPÄIVÄ-TAPAHTUMA 6.5. on peruttu.28.4.2025 11:30:25 EEST | Kutsu
Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset syntyivät maanantaina myöhään illalla, joten Palkkapäivä- tapahtuma tänään 6.5. on peruttu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme