JHL ja Jyty: Oulu suunnittelee törkeää työehtoshoppailua
2.9.2020 11:58:13 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Oulu suunnittelee ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisia liikkeenluovutuksella. Oulun kaupungin talousjohtaja on todennut (Kaleva 1.9.2020), että merkittävimmät säästöt syntyvät työvoimakustannuksista.
- Oulu suunnittelee pahimman luokan työehtosopimusshoppailua. Pelkät euronkuvat silmissä vilkkuen tehdyt päätökset ovat armottomia ja lyhytnäköisiä. Pienipalkkaisten ammattilaisten elannon kurjistaminen ja työsuhteiden vaarantaminen on surkeinta mahdollista päätöksentekoa. Ulkoistaminen voi romuttaa myös kaupunkilaisten palvelut, Julkisten ja hyvinvointialojen liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine puuskahtaa.
Valmistelu asian tiimoilta on ollut salamyhkäistä. Kuntien yhteistoimintalain mukaisesti työnantajan on selvitettävä henkilöstön edustajille millaisia seurauksia työehtosopimuksen vaihtumisesta on työntekijöille.
- Hyvä yhteistoiminta edellyttää, että Oulu antaa pääluottamusmiehille täsmällistä, riittävää ja oikea-aikaista tietoa. Yhteistoimintalakia on noudatettava Oulussakin, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa.
Palvelujen tuottaminen maksaa yrityksille siinä missä kunnillekin. Toisin kuin julkinen palveluntuottaja, yritykset hakevat toiminnallaan taloudellista voittoa. Euroja tuijottaen tehdyt ratkaisut ovat Suomessa monessa kunnissa osoittautuneet lopulta kalliimmiksi kuin omana työnä tuotetut palvelut.
- Mikäli Oulun päättäjät eivät ymmärrä omaa parastaan ja hyödynnä muualta Suomesta saatuja kokemuksia, on pakko kysyä millainen ketunhäntä tässä on kainalossa? Kenen tarpeisiin Oulu on ulkoistamisiaan suunnittelemassa, JHL:n ja Jytyn puheenjohtajat kysyvät.
JHL ja Jyty muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772, paivi.niemi-laine@jhl.fi
Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Trade Union JHL and ParkkiPate have approved the conciliator’s proposal – the planned strike is cancelled5.11.2026 08:33:13 EET | Press release
Representatives of the employees and the employer have approved the National Conciliator’s proposal that starts collective agreement negotiations between ParkkiPate and JHL. Trade Union JHL thanks all active union members for their hard work that made starting negotiations possible.
Fackförbundet JHL och Parkkipate godkände medlingsbudet, planerad strejk vid bolaget avblåst3.11.2026 14:51:23 EET | Pressmeddelande
Arbetstagarnas och arbetsgivarens representanter har godkänt riksmedlarens förslag, enligt vilket bolaget börjar förhandla om anställningsvillkoren med JHL. JHL vill tacka alla aktiva för det tuffa arbetet som behövts för att få till stånd förhandlingarna.
Ammattiliitto JHL ja Parkkipate hyväksyivät sovintoehdotuksen, yhtiöön suunniteltu lakko peruuntuu3.11.2026 14:28:18 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL: HaminaKotkan sataman turvallisuus ja huoltovarmuus eivät saa olla säästökohteita22.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii, ettei HaminaKotka Satama Oy:n muutosneuvotteluissa saa vaarantaa sataman turvallisuutta ja Suomen huoltovarmuutta lyhytnäköisillä säästöillä. Työntekijät ovat valmiita etsimään vaihtoehtoja irtisanomisille muun muassa laajentamalla tehtävänkuviaan ja palauttamalla alihankintatöitä omalle henkilöstölle.
Parkkipate employees are going on strike to get a collective agreement22.10.2026 09:18:51 EEST | Press release
Trade Union JHL is going to start a strike at parking control company Parkkipate. The strike is due to start on 5 November and end on 9 November. The company does not currently have a collective agreement and has refused to negotiate about making one.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme