JHL ja Jyty uuteen lakkoon Oulussa – Kaupunginhallitus vähät välittää kaupungin työntekijöistä
29.9.2020 15:00:00 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Oulun kaupunginhallitus päätti maanantaina 28.9. polkea kaupungin työntekijöiden työehtoja törkeällä tavalla. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan kaupungin epäreilut ulkoistamissuunnitelmat ja esittää niitä kaupunginvaltuustolle toteutettavaksi.
Päätös syntyi äänestystuloksella 7-6. Ulkoistamisten puolesta äänestivät kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten edustajat. Vihreiden, sosialidemokraattien ja vasemmistoliiton edustajat halusivat säilyttää palvelut kaupungin omana työnä. Oulu aikoo ulkoistaa ateria- ja puhtauspalvelut ja ICT-palvelut. Lisäksi koulusihteerit aiotaan siirtää Monetra Oulu Oy:n palvelukseen.
JHL ja Jyty vastustavat ulkoistamisia, koska ne johtaisivat vääjäämättömästi henkilöstön irtisanomisiin ja palvelussuhteen ehtojen heikentämiseen. Ammattiliitoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa Oulussa uusi lakko. Oulun kaupungin palveluksessa työskentelevät JHL:n ja Jytyn jäsenet ovat lakossa keskiviikosta perjantaihin 30.9.–2.10. Lakko alkaa 30. syyskuuta kello 00.00 ja päättyy 2. lokakuuta alkavan työvuoron loppuun. Lakossa on reilut 2000 henkilöä.
Lakko on rajattu niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, terveyttä tai omaisuutta. Lakko ei koske viranhaltijoita eikä työllistettyjä. Lakon ulkopuolelle on rajattu palo- ja pelastustoimi, ympärivuorokautinen hoito ja hoiva (ympärivuorokautinen päivähoito kuuluu lakon piiriin), omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat ja kolmiperhepäivähoitajat, Oulun Vesi, koronavastaanotot (Tuira, Kontinkangas, Oulunsalo ja Haukipudas), mielenterveystyön ja kehitysvammatyön tuettu asuminen sekä kotihoidon palvelut.
Lopullisen päätöksen palveluiden ulkoistamisista tekee Oulun valtuusto kokouksessaan 5. lokakuuta. Oulun kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se saa itselleen oikeudet ulkoistaa ja kilpailuttaa miljoonien arvoiset palvelut. Valtuutettujen on syytä miettiä tarkoin millaisia valtuuksia ovat kaupunginhallitukselle antamassa.
- Odotamme Oulun valtuutettujen tekevän viisaamman ratkaisun kuin kaupunginhallitus teki. Kaupunki suunnittelee kylmästi leikkaavansa 1800 euroa kuukaudessa ansaitsevien palkoista 200–300 euroa. Oulun ulkoistussuunnitelmat ovat esimerkki härskimmän laatuisesta työehtoshoppailusta. Päättäjien on syytä miettiä millaisia kokonais- ja kerrannaisvaikutuksia tällä on, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa.
– Kaupunginhallitus valitettavasti sulki silmänsä tosiasioilta. On uskomatonta, että Oulun päättäjät haluavat lyödä päänsä seinään samalla tavalla kuin joissain kunnissa ja kaupungeissa on tehty. Nyt kannattaisi ottaa opiksi muiden kokemuksista. Ulkoistamisissa ostopalveluiden hinnat ovat nopeasti pompanneet pilviin eikä laadusta ole ollut takeita. Yrityksiä kiinnostavat tilillä näkyvät eurot, eivät kuntalaisten saamat palvelut, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa.
Lue lisää Oulun tilanteesta: www.jhl.fi/oikeuttaouluun
ja Taustamuisto kunnallisten palveluiden ulkoistamisten riskeistä.
Lisätietoja:
- Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772
- Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Här är den privata socialservicebranschens nya kollektivavtal - Även resten av JHL:s strejker ställs in6.3.2026 13:43:23 EET | Pressmeddelande
Den privata socialservicebranschen har fått ett nytt kollektivavtal. JHL och arbetsgivarens representant Hali rf uppnådde i början av veckan ett förhandlingsresultat, i och med vilket JHL anslöt sig till det tidigare slutna avtalet.
Tässä on uusi yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus – loputkin JHL:n lakot peruuntuvat6.3.2026 13:43:23 EET | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on saanut uuden työehtosopimuksen. Ammattiliitto JHL ja työnantajia edustava Hali ry saavuttivat alkuviikosta neuvottelutuloksen, jonka myötä JHL liittyi aiemmin saavutettuun sopimukseen.
This is the new collective agreement for the private social services sector – JHL’s remaining strikes are cancelled6.3.2026 13:43:23 EET | Press release
The private social services sector has a new collective agreement. Trade Union JHL and the employer association HALI reached at the beginning of this week a negotiation result whereby JHL joins the agreement that had been concluded earlier.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme