JHL ja Jyty vaativat oikeutta Ouluun!
21.9.2020 15:00:00 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Oulu suunnittelee laajoja ulkoistamisia, jotka koskevat kaupungin ateria- ja puhtauspalveluja sekä ICT-palveluja. Liikkeenluovutuksilla kaupunki suunnittelee siirtävänsä noin 400 henkilöä pois palkkalistoiltaan. Kaupungille säästökohteita listanneessa konsulttiselvityksessä on nostettu esiin jo mainittujen lisäksi myös Oulun Infra -liikelaitos.
Ammattiliitot JHL ja Jyty vastustavat suunnitelmia. Ulkoistamisten ainoa tarkoitus on etsiä kyseenalaisia säästöjä henkilöstön toimeentulosta ja työehdoista. Työpaikkojen säilymiselle yksityisen palveluksessa ei ole mitään takeita.
Yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajalleen – Oulun kaupunki ei ole yritys
Yritykset tekevät täsmälleen vain ne työt, joista ja kunta ja yritys sopivat. Jos kouluruoka ei miellytä tai kirjaston tilat ovat likaisia, pitää kaupungin ostaa lisätyötä. Se on kallista ja vaatii aikaa vieviä neuvotteluita.
- Kunta-alan työehtosopimuksen mukaan ruokapalvelutyöntekijän ja siivoojan peruspalkka on hieman yli 1 800 euroa. Ovatko Oulun päättäjät niin kylmäsydämisiä, että ovat valmiita tinkimään siitäkin, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ihmettelee.
ICT-palveluissa oman palvelutuotannon etuina on joustavuus esimerkiksi poikkeus- ja kriisitilanteissa.
- Ulkoistamisen vaarana on, että Oulun kaupungin mahdollisuus vaikuttaa ICT-palveluihin heikkenee. Ei ole mitään takeita siitä, että ulkoistamisella saadaan säästöjä aikaiseksi, vaan kustannukset vain entisestään nousevat, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki muistuttaa.
JHL ja Jyty tapasivat Oulun kaupungin johtoa
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki tapasivat kaupunginjohtaja Päivi Laajalan Oulussa maanantaina 21.9. Tapaamisessa ammattiliittojen puheenjohtajat vaativat Oulua luopumaan ulkoistamissuunnitelmistaan ja kertoivat kunnan oman työn tulevan halvemmaksi. Eri puolilta Suomea on useita kokemuksia, joiden perusteella ulkoistaminen on osoittautunut lopulta kalliimmiksi kuin omana työnä tuotetut palvelut.
- Töiden kehittäminen yhteistyössä henkilöstön kanssa on taloudellisesti ja inhimillisesti kaikkein järkevin tapa edetä – myös Oulussa, puheenjohtajat summaavat.
***
Liitteenä olevassa taustamuistiossa on lisätietoa kunnallisten palveluiden ulkoistamisen yhteydessä huomioitavista asioista.
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 702 4772
Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 0400 537 756
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme