JHL lakkoon Jyväskylässä: Yt-neuvottelut pelkkää teatteria, kaupungin neuvoteltava henkilöstön kanssa aidosti talouden kohentamisen keinoista
29.10.2020 15:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pitää Jyväskylän kaavailemia säästötoimia kestämättöminä ja lyhytnäköisinä. Suurlomautukset, irtisanomiset ja työehtojen heikennykset tarkoittavat sitä, että kaupungin talouden elvytys maksatetaan henkilöstöllä. Kaupungin kaavailemat toimet eivät kuitenkaan tuo todellista ratkaisua ongelmiin.
JHL:n vaatimus on, että Jyväskylä neuvottelee henkilöstönsä kanssa kunnolla toimista, jotka saavat kaupungin talouden paremmalle tolalle. Vaatimustaan liitto vauhdittaa perjantaina 30.10. yhden päivän lakolla, johon osallistuvat koulunkäynnin ohjaajina, varhaiskasvattajina ja liikuntapalveluissa toimivat JHL:n jäsenet. Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle.
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on pahoillaan siitä, että lakko aiheuttaa mahdollisesti haittaa kaupungin asukkaille. Hän kuitenkin toteaa, että kysymys on paitsi kaupungin palkkalistoilla olevien henkilöiden elannosta, myös kaupunkilaisten käyttämien palvelujen tuottamisesta ja tasosta.
−Jyväskylä on päätymässä ratkaisuun, joka on pitemmän päälle kestämätön. Henkilöstöön kohdistuvilla leikkauksilla olisi negatiivinen vaikutus paitsi palveluiden tuottamiseen ja palvelutasoon, myös henkilöstön työssäjaksamiseen, puhumattakaan vaikutuksista Jyväskylän vetovoimaisuuteen työnantajana. Palvelut eivät toimi ennallaan, jos kaavaillut leikkaukset toteutetaan. Lomautuksilla saataisiin vain hetkellinen säästö. Leikkauksilla olisi suuri taloudellinen merkitys sen kohteeksi joutuville työntekijöille. Tämä tarkoittaisi myös kaupungin verotulojen pienenemistä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Jyväskylän kaupungin yhteistoimintaneuvottelut koskivat koko henkilöstöä. Ne päättyivät tiistaina 27.10. Lopputuloksena oli epämääräinen listaus jättilomautuksista ilman kohdennusta, kestoa ja ajankohtaa. Lisäksi listaan on kirjattu mahdollisia irtisanomisia ja työehtojen heikennyksiä ilman selviä täsmennyksiä. JHL pitää päättyneitä neuvotteluja teatterina, jossa työntekijöiden näkemyksillä ja esityksillä ei ollut todellista vaikutusta.
−Henkilöstö on aidosti otettava mukaan etsimään kestäviä keinoja kaupungin talouden kohentamiseen. Heille on tärkeää, että kaupungin palvelut ovat laadukkaita ja tehokkaita, työpaikat säilyvät ja veroeurot kilahtavat säännöllisesti kaupungin kassaan. Henkilöstöllä on monia arvokkaita ehdotuksia, jotka auttaisivat löytämään ratkaisuja. Koska Jyväskylä ei ole halunnut todellisia neuvotteluja, ajauduimme lakkoon, Niemi-Laine toteaa.
Seuraa Jyväskylän tilannetta sivulla jhl.fi/jarkeaJyvaskyla
Lisätietoja: Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Här är den privata socialservicebranschens nya kollektivavtal - Även resten av JHL:s strejker ställs in6.3.2026 13:43:23 EET | Pressmeddelande
Den privata socialservicebranschen har fått ett nytt kollektivavtal. JHL och arbetsgivarens representant Hali rf uppnådde i början av veckan ett förhandlingsresultat, i och med vilket JHL anslöt sig till det tidigare slutna avtalet.
Tässä on uusi yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus – loputkin JHL:n lakot peruuntuvat6.3.2026 13:43:23 EET | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on saanut uuden työehtosopimuksen. Ammattiliitto JHL ja työnantajia edustava Hali ry saavuttivat alkuviikosta neuvottelutuloksen, jonka myötä JHL liittyi aiemmin saavutettuun sopimukseen.
This is the new collective agreement for the private social services sector – JHL’s remaining strikes are cancelled6.3.2026 13:43:23 EET | Press release
The private social services sector has a new collective agreement. Trade Union JHL and the employer association HALI reached at the beginning of this week a negotiation result whereby JHL joins the agreement that had been concluded earlier.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
