Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL vaatii kohtuutta varhaiskasvattajien työvuorojen vaihtoihin: Ainaisen venymisen on loputtava!

Jaa

Pula osaavista varhaiskasvattajista eri puolilla maata on alati huutavampi. Koska myöskään sijaisia ei ole tarpeeksi, on ajauduttu tilanteeseen, jossa työnantaja jatkuvasti muuttaa jo vahvistettuja työvuoroja. Tämä syystä, että varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstömitoitus saataisiin täytettyä.

Varhaiskasvatuksessa liian moni työntekijä kokee tällä hetkellä psykososiaalista kuormitusta. Jatkuvan kiireen lisäksi työpäivien muutokset ja pidennykset ovat lisääntyneet huomattavasti.

Monesti yllättäen ja nopeasti eteen tulevat vuorojen vaihdot vaikeuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamista ja ovat aina pois työntekijän omasta ajasta ja työstä palautumisesta. Jatkuva venymisen vaatimus uuvuttaa.

– Jotta työkyky säilyy, tarvitsee jokainen työntekijä aikaa levolle ja palautumiselle. Elämässä on oltava muutakin kuin pelkkää työntekoa, toteaa JHL:n kasvatus- ja ohjausalan ammattialatoiminnan asiantuntija Sanna Pihakivi.

Aloilla, joilla on jo valmiiksi jatkuva työvoimapula, on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että työntekijöiden työkykyä tuetaan.

Suostumus tai painava syy tarvitaan

Jatkuvat työvuorojen muutokset ovat paitsi kuormittavia, myös työaikalain ja työehtosopimusten vastaisia. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Vahvistettuun luetteloon voi tehdä muutoksia vain perustellusta syystä.

– Vahvistuksen jälkeen työvuoroluetteloa voidaan muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyyn liittyvistä painavista syistä, Pihakivi mainitsee.

Hän muistuttaa myös, että lähtökohtana on, että laadittu työvuoroluettelo sitoo sekä työnantajaa että työntekijää.

Hyvinvoivat työntekijät takaavat laadukkaan varhaiskasvatuksen

JHL katsoo, että varhaiskasvatuksen henkilöstöpula täytyy pystyä ratkaisemaan muulla tavalla kuin työvuorojen jatkuvilla muuttamisilla.

Ammattiliitto JHL on tämän vuoden aikana nostanut useaan otteeseen esiin päivähoidon kriisin. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on muun muassa todennut, että suomalainen varhaiskasvatus on laadukasta, mutta tilanne on heikentynyt nopeasti, koska henkilöstöpulaa ei ole kyetty pysyvästi ratkaisemaan.

Hän on myös vaatinut nopeita toimia alan entistä pahemman kriisiytymisen välttämiseksi sekä lasten turvallisen päivähoidon takaamiseksi. Varhaiskasvatustyön houkuttelevuuden lisäämiseksi tarvitaan lisäksi selkeää palkkaohjelmaa.

– Varhaiskasvatuksen työntekijät ovat venyneet riittävästi. Tulipalojen sammuttamisen sijaan tulisi välittömästi ratkaista tämän hetken huutavan työvoimapulan ongelma. Varhaiskasvattajien työn arvostus, työhyvinvointi sekä alan työolot pitää saada pikimmiten kuntoon, Niemi-Laine painottaa.

Lisätietoja
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
ammattialatoiminnan asiantuntija Sanna Pihakivi, 050 439 7541

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL ja Merimies-unioni vahvistavat neuvotteluvoimaansa Satamien ja vesiväylien unionilla24.10.2022 09:16:46 EEST | Tiedote

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Suomen merimies-unioni SMU ovat perustaneet satama-alaa ja vesiväyliä koskevan neuvottelujärjestön, Satamien ja vesiväylien unionin. Sen tehtävänä on neuvotella lossien ja satama-alan työehtosopimukset. Työmarkkinatilanteen voimakas murros vaatii liitoilta entistä tiiviimpää yhteistyötä. Uusi unioni vahvistaa liittojen neuvotteluvoimaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme