JHL vaatii talouden elvytykselle jatkoa: "Nyt on aika satsata palveluihin ja työpaikkoihin"
Työmarkkinat ja kulutus eivät palaudu ennalleen heti, kun Suomen väestö on saatu rokotettua koronaa vastaan. Valtion pitää tukea talouskasvua elvyttävällä finanssipolitiikalla kunnes Suomi pääsee täysin jaloilleen, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii. Muuten riskinä on, että talouskasvu jää junnaamaan paikoilleen, kuten kävi vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen.
– Nyt kannattaa satsata palveluihin ja siihen, että Suomessa riittää ammattilaisille töitä. Olisi paha virhe tasapainottaa taloutta rajuilla menoleikkauksilla, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine korostaa.
Suomen talous ja kansalaisten elintaso saadaan nousuun, kun työllisyys paranee. Se vaatii aktiivista työvoimapolitiikkaa.
– Nuorten työllisyystilanne Suomessa on verrattain heikko. Sama ongelma koskee ikääntyneitä. Valtion kannattaa rahoittaa työvoimapalveluita nykyistä enemmän, jotta työntekijät ja työpaikat saadaan kohtaamaan paremmin, Niemi-Laine selventää.
Yksi keino työllisyyden parantamiseen on oppisopimuskoulutus, jota valtio voi avittaa palkkatuella. Se on tehokas keino kouluttaa ammattilaisia aloille, joilla työvoimasta on pulaa.
Työllisyyden nostamisessa kannattaa kiinnittää huomiota myös lapsiperheiden ja maahanmuuttajien asemaan.
– Työllisyys on heikompaa perheissä, joissa on yksi lähivanhempi. Eroa lapsiperheiden välillä pystytään kuromaan umpeen, kun lastenhoitoa on saatavilla nykyistä helpommin. Maahanmuuttajien työllistymistä voisi parantaa esimerkiksi koulutusta lisäämällä.
Lisätietoja:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Hallitus aikoo halpuuttaa työntekijöiden työsuhteet11.12.2025 12:46:23 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vastustaa jyrkästi hallituksen valmistelemia työsopimuslain heikennyksiä. Erityisen huolestunut liitto on julkisella puolella tapahtuvista määräaikaisuuksien ketjuttamisista.
JHL: Hallituksen tekemät SASKin rahoitusleikkaukset heikentävät työelämän ihmisoikeuksia5.12.2025 14:05:40 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n kumppanin Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitusleikkaus heikentää merkittävästi työntekijöiden oikeuksien eteen tehtävää työtä maailmalla. Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Tavion (ps.) johdolla rahoitusta leikataan noin 40% nykytasoon verrattuna.
JHL: Hyvinvointialueiden palvelut on turvattava – Henkilöstön jaksaminen ja potilasturvallisuus vaarassa5.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL on syvästi huolissaan hyvinvointialueiden tilanteesta, kun ne joutuvat turvautumaan laajoihin henkilöstövähennyksiin taloudellisten paineiden vuoksi. Tämä ei ole pelkästään hallinnollinen kysymys: kyse on ihmisten terveydestä, turvallisuudesta ja työntekijöiden jaksamisesta. Ratkaisuksi liitto esittää, että hyvinvointialueiden rahoituslaki avataan. Näin alueille voidaan antaa kohtuullinen lisäaika alijäämien kattamiseen ja kestävien ratkaisujen löytämiseen.
Vankilavirkailijain liitto: Vankeinhoito on kriisissä1.12.2025 14:49:35 EET | Tiedote
Vankilavirkailijain liitto varoittaa vankeinhoidon kriisistä Suomessa. Vankiloiden yliasutus uhkaa turvallisuutta, ja henkilöstön työhyvinvointi on heikentynyt resurssipulan vuoksi. Vartijoiden koulutuspaikkoja on lisätty, mutta työvoiman riittävyys ja turvallisuus ovat yhä haasteita. Työterveyshuolto on myös heikentynyt säästöjen seurauksena.
JHL vaatii: Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuuston ei pidä heikentää pelastustoimen palvelutasoa30.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuustoa perumaan päätöksen pelastustoimen palvelutason heikentämisestä vuosille 2025–2029. JHL vaatii aikalisää ja selvityksen käynnistämistä vaikutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
