JHL: Varhaiskasvatuslaki aiheuttaa vaaratilanteita päivähoidossa – lakia on muutettava
23.11.2021 10:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Opetusministeri Andersson on kutsunut koolle 23.11. pyöreän pöydän keskustelun kartoittamaan toimenpiteitä, jolla varhaiskasvatusalan työoloja ja vetovoimaa voidaan parantaa. Ammattiliitto JHL on mukana keskustelussa ja esittää ratkaisuja tilanteeseen.
- Suomalainen varhaiskasvatus on laadukasta, mutta tilanne on heikentynyt nopeasti, koska henkilöstöpulaa ei ole kyetty pysyvästi ratkaisemaan. Tässä ovat vaarassa sekä lasten etu että toimiva päivähoitojärjestelmä. Nyt tarvitaan nopeita toimia alan kriisiytymisen välttämiseksi sekä lasten turvallisen päivähoidon takaamiseksi. Tarvitaan myös selkeä palkkaohjelma, jolla varhaiskasvatustyö tehdään houkuttelevaksi JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.
- Liian vähäisestä henkilöstömäärästä on jo aiheutunut vaaratilanteita, henkilöstö on uupunut eikä voi tehdä työtään riittävän hyvin. Esimerkiksi ulkona on ollut yli 50 lasta, joukossa myös erityistä tukea ja hoitoa tarvitsevia lapsia. Tämän lapsimäärän kanssa on ollut vain kolme lastenhoitajaa ja yksi avustaja. On tarpeen, että välittömästi perustetaan valtakunnallinen hanke laajalla arjen ja tiedon asiantuntijuudella, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.
Varhaiskasvatuslaki uudistettiin muutama vuosi sitten. Laissa nostettiin opettajien osuutta ja vähennettiin lastenhoitajien osuutta henkilöstöstä. JHL epäili vahvasti lain toimivuutta jo tuolloin erityisesti henkilöstön riittävyyden osalta, koska lakiuudistuksen pohjana ollut Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta (2017) sisälsi merkittävästi todellista tarvetta pienempiä lukuja henkilöstötarpeesta. Sama virhe on edelleen mukana Varhaiskasvatuksen koulutuksen kehittämisfoorumin julkaisussa (2020), vaikka virheet ovat olleet tiedossa.
- Henkilöstöpula on akuutti ongelma varsinkin isoissa kaupungeissa ja niiden ympäryskunnissa. Pulaa on kroonisesti sekä varhaiskasvatuksen opettajista että lastenhoitajista ja tämä johtuu vain ja ainoastaan kehnosta varhaiskasvatuslaista. Tilanne pitää nyt vihdoinkin ottaa tosissaan ja lain virheet pitää vihdoinkin korjata, JHL:n varhaiskasvatuksesta vastaava sopimusasiantuntija Minna Pirttijärvi huomauttaa.
Ammattiliitto JHL esittää useita ratkaisuja varhaiskasvatuksen lainsäädännön kehittämiseksi ja henkilöstöpulan ratkaisemiseksi. JHL esittää kolmikantaista työryhmää selvittämään nykytilanteeseen johtaneita syitä sekä hakemaan ratkaisuvaihtoehtoja.
- Varhaiskasvatuslaki avataan uusien laskelmien pohjalta ja henkilöstön rakennetta koskeva lain 37 § muutetaan siten, että se kyetään toteuttamaan kaikissa olosuhteissa. Opettajien määrää ei tarvitse vähentää, mutta hoitajien määrää on kasvatettava.
- Varataan rahoitus tuleviin sopimusneuvotteluihin varhaiskasvatusalan erilliseen palkkaohjelmaan.
- Varhaiskasvatuksen suhdeluvun seuranta tulee kehittää reaaliaikaisemmaksi ja turvattava lapsiryhmässä riittävä henkilöstömäärä.
- Koulutettujen päiväkodissa työskentelevien perhepäivähoitajien osalta tulee arvioida miten ja millä edellytyksin heidät voidaan laskea mukaan suhdelukuun.
- Varhaiskasvatuksen henkilöstölle tulee laatia palkkaohjelma alan houkuttelevuuden alalla pysyvyyden lisäämiseksi.
- Perhepäivähoidon suhdelukua kehitetään siten, että alle 3-vuotiaille tulee oma suhdeluku, joka mahdollistaa riittävän ansiotason kolmen lapsen ryhmällä.
- Moniammatillisten tiimien yhteistyön toteutuminen päiväkodissa on turvattava eri ammattiryhmien välisillä keskusteluilla. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota päiväkodin johtamiseen tämän toteutumiseksi.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
vastaava sopimusasiantuntija, tiiminvetäjä Minna Pirttijärvi, 0400 885 017
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Services are at risk in the capital region: 500 jobs may get cut in cooperation negotiations of Espoo and Vantaa18.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
The City of Espoo and the City of Vantaa are going to start massive cooperation negotiations. Even if jobs will disappear, the work will not, and this means even heavier workloads for employees.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
