JHL:n edustajisto: Luottamus palautettava työmarkkinoille
15.11.2018 13:04:09 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajisto pitää tärkeänä, että maan hallitus vahvistaa luottamusta työmarkkinajärjestöjen kanssa valmistelemalla keskeiset työelämän lait ja muutokset kolmikantaisesti. Työmarkkinaosapuolten laajaa osaamista tulee hyödyntää myös seuraavan hallitusohjelman strategisten päämäärien valmistelussa.
Suomalaisen yhteiskunnan kehittäminen on perustunut keskinäiseen luottamukseen eikä tätä luottamusta ole varaa horjuttaa enää yhtään enempää. Suomella ei ole varaa menettää kolmikantaa. Aidolla kolmikantaisella valmistelulla on ollut keskeinen rooli luottamuksen rakentamisessa, ristiriitojen sovittamisessa käytännön politiikaksi sekä pitkäjänteisen, yli hallituskausien kantavienyhteiskunnallista tasa-arvoa lisäävien uudistusten tekemisessä.
Edustajisto toivoo, että tuleva hallitus ymmärtää nykyistä paremmin kolmikannan merkityksen hyvän lainsäädäntövalmistelun, jatkuvuuden ja yhteiskuntarauhan takaajana. Nykyhallituksen aikana kolmikannan asema on ollut koetuksella etenkin työlainsäädäntöön ja työttömyysturvaan liittyvien hankkeiden osalta.
Edustajisto kantaa huolta julkisen sektorin rahoituksen riittävyydestä. Hallitusohjelmaan on kirjattava mm. kilpailukykysopimuksesta johtuneen lomarahaleikkauksen poistumisen kompensoiminen kunnille ja muille julkisen sektorin työnantajille täysimääräisesti. Sote- ja maakuntauudistuksessa on osoitettava riittävästi varoja palkkaharmonisointiin.
Julkisten palveluiden ja palkansaajien arkeen tehdyt heikennysten on loputtava. Tällä hallituskaudella on mm. rajattu subjektiivista päivähoito-oikeutta, tiukennettu vuorotteluvapaan ehtoja, leikattu vanhempainvapaan päivärahoja, rajattu oikeutta sairastaa vuosilomalla ja vähennetty vuosiloman kertymistä perhevapaalla. On pidennetty koeaikaa, lyhennetty aikuiskoulutuksen kestoa sekä leikattu ammatillisen koulutuksen määrärahoja. Lisäksi on leikattu kaikkein pienituloisimmilta, mm. opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja työttömiltä sekä muilta kelan etuuksia saavilta.
Esitykset työelämän ja palkansaajien aseman heikentämiseksi eivät käy JHL:n jäsenille. Tämän liiton jäsenet osoittivat asettumalla laajasti irtisanomislakia vastaan ja samalla ruokapalveluhenkilöstö ja muut lakkolaiset tekivät näkyväksi julkisen työn merkityksen. Koulutettujen ammattilaisten tekemä työ on arvokasta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Edustajisto kehottaa koko JHL:n jäsenkuntaa äänestämään ensi kevään eduskuntavaaleissa ja tukemaan niitä ehdokkaita ja puolueita, jotka esittävät palkansaajamyönteisiä tavoitteita. Jokaisella on vapaus valita millaisia päättäjiä haluaa seuraavaan eduskuntaan. Tulevaan hallitusohjelmaan 2019 edustajisto esittää kirjauksia yhteistoimintalain uudistamisesta siten, että yrityksissä lisääntyy aito vuoropuhelu henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin vahvistamisessa.
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Fackförbundet JHL och Parkkipate godkände medlingsbudet, planerad strejk vid bolaget avblåst3.11.2026 14:51:23 EET | Pressmeddelande
Arbetstagarnas och arbetsgivarens representanter har godkänt riksmedlarens förslag, enligt vilket bolaget börjar förhandla om anställningsvillkoren med JHL. JHL vill tacka alla aktiva för det tuffa arbetet som behövts för att få till stånd förhandlingarna.
Ammattiliitto JHL ja Parkkipate hyväksyivät sovintoehdotuksen, yhtiöön suunniteltu lakko peruuntuu3.11.2026 14:28:18 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL: HaminaKotkan sataman turvallisuus ja huoltovarmuus eivät saa olla säästökohteita22.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii, ettei HaminaKotka Satama Oy:n muutosneuvotteluissa saa vaarantaa sataman turvallisuutta ja Suomen huoltovarmuutta lyhytnäköisillä säästöillä. Työntekijät ovat valmiita etsimään vaihtoehtoja irtisanomisille muun muassa laajentamalla tehtävänkuviaan ja palauttamalla alihankintatöitä omalle henkilöstölle.
Parkkipate employees are going on strike to get a collective agreement22.10.2026 09:18:51 EEST | Press release
Trade Union JHL is going to start a strike at parking control company Parkkipate. The strike is due to start on 5 November and end on 9 November. The company does not currently have a collective agreement and has refused to negotiate about making one.
Ammattiliitto JHL: Pelastajien ja ensihoitajien asemaa on vahvistettava – Rahoituksen kriisi ja eläkeikä ratkaistava22.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut muodostavat yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kivijalan. Alan tehtävämäärät ovat viime vuosina lisääntyneet jatkuvasti samalla, kun henkilöstön saatavuus on heikentynyt hälyttävästi. JHL vaatii, että seuraavan hallituksen on otettava pelastus- ja ensihoitoalan kriisi vakavasti ja turvattava palvelut koko maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
