JHL:n kysely paljastaa: Korona romutti kunta-alalla työskentelevien naisten mahdollisuuksia päästä koulutukseen
16.2.2021 11:00:44 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Koulutuksiin osallistuminen on romahtanut ammattiliitto JHL:n jäsenten keskuudessa edellisiin vuosiin verrattuna, selviää liiton toteuttamasta kyselystä. Viimeisen vuoden aikana alle kolmasosa (32 %) jäsenistä pääsi koulutukseen niin, että koulutusajalta maksettiin palkkaa. Pari vuotta sitten koulutusta sai noin puolet (46 %). Tammi-helmikuun vaihteessa 2021 tehtyyn kyselyyn vastasi 1 288 JHL:n työssä olevaa jäsentä.
Yli 60 % JHL:n jäsenistä arvioi koronan ainakin jossain määrin heikentäneen koulutukseen pääsyn mahdollisuuksia. Lähes 40 % katsoi koulutusmahdollisuuksien heikentyneen selvästi. Korona on vaikuttanut selkeimmin naisten, hieman iäkkäämpien ja kuntasektorilla työskentelevien kouluttautumismahdollisuuksiin. Erityisesti sijaisjärjestelyiden, ajan ja rahan puute rajoittavat kuntasektorin naisten kouluttautumista.
Kyselyyn vastanneiden halu osallistua koulutuksiin on kuitenkin korkea. Lähes 88 % vastanneista kertoi osallistuvansa erittäin tai melko mielellään työnantajan tukemaan, työajalla tapahtuvaan koulutukseen. Koulutuksen myötä vastaajat kokivat hallitsevan työtään paremmin ja työn mielekkyyden lisääntyneen.
Korona ei saa heikentää kouluttautumismahdollisuuksia
Koronavuosi on vähentänyt merkittävästi jäsenten mahdollisuutta osallistua työajalla koulutuksiin. Yli 60 % vastaajista arvioi, että korona-aika on selvästi tai jonkin verran heikentänyt mahdollisuuksia päästä koulutuksiin.
JHL muistuttaa, ettei koronan varjolla kuitenkaan saa heikentää työntekijöiden kouluttautumismahdollisuuksia.
− Huolestuttavan tilanteesta tekee se, että työuran aikaisesta koulutuksesta jäävät sivuun matalamman pohjakoulutuksen omaavat, työttömät, ikääntyneet, pienituloiset sekä työn murroksen riskiryhmät. Eli juuri ne, jotka kaikkein eniten koulutusta tarvitsisivat ja siitä hyötyisivät, toteaa JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen.
− JHL:lle on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus kehittää osaamistaan työuran aikana ja työurien välissä. Jatkuvan oppimisen kehittämisessä huomioon on erityisesti otettava työssäkäyvät aikuiset, sanoo JHL-opiston rehtori Anne Karjalainen.
Jotta työntekijöillä olisi valmiuksia vastata työelämän murroksesta aiheutuviin osaamistarpeisiin, JHL haluaa edistää jatkuvan oppimisen kehittämistä työelämässä. Liitto julkaisi 16.2.2021 koulutuspoliittiset teesinsä, joissa se kannattaa hallituksen jatkuvan oppimisen visiota ja tavoitteita.
Teeseissään JHL peräänkuuluttaa pitkäjänteistä jatkuvan oppimisen rahoitusta ja työmarkkinaosapuolten kumppanuutta.
JHL:n jatkuvan oppimisen teesit
Lisätietoja:
Toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen, teija.asara-laaksonen@jhl.fi, 040 770 6577
Rehtori Anne Karjalainen, anne.karjalainen@jhl.fi, 050 3410 749
Tutkimuspäällikkö Pertti Mäkelä, pertti.makela@jhl.fi, 040 8416 130
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Services are at risk in the capital region: 500 jobs may get cut in cooperation negotiations of Espoo and Vantaa18.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
The City of Espoo and the City of Vantaa are going to start massive cooperation negotiations. Even if jobs will disappear, the work will not, and this means even heavier workloads for employees.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
