Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n Niemi-Laine: Järki voitti Raumalla

Jaa

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine iloitsee Rauman kaupunginvaltuuston päätöksestä pitää sosiaali- ja terveysalan ruoka- ja puhtauspalvelut omana työnä. Valtuusto ymmärsi hallitusta paremmin, että kaupungin oma työ on joustavampaa ja edullisempaa kuin ulkoistaminen.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on tyytyväinen Rauman kaupunginvaltuuston päätökseen säilyttää sosiaali- ja terveysalan ruoka- ja puhtauspalvelut kaupungin omana työnä.

–Järki voitti. Toisin kuin kaupunginhallitus, valtuusto näki, millaisia uhkakuvia palvelujen ulkoistaminen saattaisi tuoda tullessaan. Valtuusto ymmärsi, että ulkoistaminen olisi lyhytnäköinen ratkaisu. Sote-uudistuksen myötä maakunnan ei tarvitse ottaa soten siivous- ja ruokapalveluita hoidettavakseen, jos Rauma itse tekee palveluista sopimuksen yrityksen kanssa, Niemi-Laine sanoo.

JHL ajoi vahvasti palvelujen säilyttämistä kaupungin omana työnä. Raumalaiset ruoka- ja puhtausalan työntekijät olivat asian puolesta lakossa 1.11. ja 7.–8.11. Myös kaikki Rauman kaupungilla töissä olevat JHL:n jäsenet järjestivät 7.11. ulosmarssin ilmaistakseen tukensa ruoka- ja puhtauspalvelujen työntekijöille.

– Suuri kiitos kaikille Rauman lakkoon ja ulosmarssiin osallistuneille. Me voitimme ja näytimme, että taistelulla oli merkitystä, hehkuttaa Niemi-Laine.

JHL:n puheenjohtaja  muistuttaa, että nyt kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluissa työskentelevät voivat edelleenkin tehdä työtään samanarvoisina. Jos osa palveluista olisi ulkoistettu, olisi se merkinnyt kahden kerroksen järjestelmää. Samaa työtä olisi tehty erilaisin, toisistaan huomattavasti poikkeavin työehdoin.

Lisätiedot: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Åbo stad och Arkea bryr sig inte om anständiga anställningsvillkor, JHL inleder ny strejk26.11.2019 12:16:33 EETTiedote

Åbo stads koncernsektion vägrar diskutera Arkeas tvist om anställningsvillkor. Enligt sektionen finns ingen anledning att förhandla. JHL tvingas för andra gången ta strid för sina medlemmars anställningsvillkor vid Arkea med en strejk. JHL inleder en tredagarsstrejk onsdagen den 27 november. Utöver arbetstagarna vid Arkea strejkar JHL-medlemmar som arbetar vid Åbo stad och stadens bolag.

Turun kaupunki ja Arkea pyllistävät säädyllisille työehdoille, JHL:n on pakko ryhtyä uuteen lakkoon26.11.2019 12:16:00 EETTiedote

Turun kaupungin konsernijaosto on kieltäytynyt keskustelemasta Arkean työehtokiistasta. Jaoston mielestä neuvotteluperusteita ei ole. JHL on pakotettu toistamiseen lakkoon taistelemaan arkealaisten työehtojen puolesta. Kolmepäiväinen lakko alkaa keskiviikkona 27.11. Arkealaisten lisäksi lakkoon osallistuvat JHL:n jäsenet, jotka ovat töissä Turun kaupungilla ja kaupungin yhtiöissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme