Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

JJ-Liha ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!

29.8.2022 10:50:37 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
JJ-Liha Iistä on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022 ja avaavat ovet yleisölle. JJ-Liha osallistuu Lähiruokapäivään jo kolmatta kertaa.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

- Oikein mukavissa tunnelmissa odotamme vieraita etenkin näin koronan jälkeen. Innolla valmistaudumme esittelemään tilaa ja toivotamme ihmiset tervetulleiksi tutustumaan millaisissa toimitiloissa tuotetaan puhdasta suomalaista naudanlihaa, Marjo Parpala kertoo.

Lähiruokapäivänä tilan oma lihakauppa on auki, josta voit ostaa kotiin viemisiksi luomunaudanliha tuotteita. Tapahtumapäivänä voit tutustua pihapiirissä tilan suomenkarja sonneihin, suomenhevosiin sekä koneisiin. Pihapiiriin aukeaa myös tapahtuman ajaksi kesäkioski, josta voit ostaa kahvia sekä pikkupurtavaa ja nauttia maalaismiljööstä tilan pihapiirissä.

- Nykyään ihmisillä on vähemmän kontaktia maaseutuun, joten ehdottomasti kannattaa lähteä tutustumaan siihen mistä ruoka tulee. Etenkin kannattaa ottaa lapset mukaan tutustumaan elämään maaseudulla, tilan eläimiin sekä koneisiin. Eläinten kanssa toimiminen on terapeuttista ja lisää yhteyttä ympäröivään luontoon, Parpala lisää.

Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.

Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.

JJ-Liha antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta!

Lisätietoja:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut Marjo Parpala


050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi


Juuso Jussila, JJ-Liha
0408381648, info@jjliha.f

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Herne nousi yli 50 000 hehtaariin – nyt tarvitaan keinot, joilla peltoviljely myös kannattaa6.11.2026 14:30:00 EET | Tiedote

Suomalaiset peltoviljelijät uudistavat tuotantoaan. Viljakasvien ala pieneni vuonna 2026 noin seitsemän prosenttia, kun peltoalaa siirtyi muun muassa valkuais- ja öljykasveille. Herneen viljelyala nousi yli 50 000 hehtaariin. MTK esittää konkreettisia keinoja, joilla peltokasvituotannon kannattavuus nostetaan kestävälle tasolle. Aiheesta keskusteltiin Helsingissä tänään perjantaina MTK:n peltokasviseminaarissa, joka kokosi yli 200 viljelijää.

MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote

MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.

MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.

Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu

MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?

MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye