J.K. Rowlingilta jouluksi uusi lastenkirja, jonka kuvittavat suomalaiset lapset

J.K. Rowling kirjoitti Ikkabogin yli kymmenen vuotta sitten iltasaduksi nuorimmille lapsilleen ja päätti nyt jakaa perheen oman suosikin viihdyttääkseen koronaviruksen takia kotiin suljettuja perheitä.
”Ikkabog on viisas ja jännittävä tarina ja juuri sellainen kuin sadun pitääkin olla. Tosin epäilen, että mahtaako se sittenkin olla totta”, kertoo suomentaja Jaana Kapari-Jatta romaanista.
Jatkokertomuksen ensimmäiset kaksi lukua julkaistaan suomeksi verkossa 1.9.2020. Siitä lähtien joka arkipäivä ilmestyy uusia lukuja aina 16.10.2020 asti. Ikkabog on satumaailmaan sijoittuva itsenäinen tarina, jonka voi hyvin lukea myös ääneen. Se on suuri, mukaansatempaava seikkailu kaikenikäisille.
Internetjulkaisun jälkeen Ikkabog julkaistaan kirjana 1.12.2020. J.K. RowIing lahjoittaa kaikki kirjasta saamansa tulot COVID-19:sta kärsineiden hyväksi.
Kirjan internetjulkaisun yhteydessä suomalainen kustantaja Tammi käynnistää 1.9. alkaen kuvituskilpailun, jonka voittajateokset pääsevät Ikkabog-kirjan kuvitukseksi. Kirjaan valitaan 34 teosta, joiden tekijät saavat 100 euron stipendin ja Tammen kirjalahjan, joka sisältää Ikkabog-kirjan. Lisäksi kunkin voittajan koulukirjasto tai luokka saa Tammen lastenkirjoja 300 euron edestä. J.K. Rowling ei osallistu raadin työskentelyyn.
Tarkemmat tiedot osallistumisesta löydät osoitteesta www.tammi.fi/ikkabogtarina
Kilpailuun osallistuvia kuvia voi myös jakaa sosiaalisessa mediassa käyttämällä hashtageja #ikkabogtarina ja #theickabog.
Jatkokertomus on luettavissa nettisivuilla 1.9.—31.10.2020, jonka jälkeen se poistuu verkosta. Kuvituskilpailu päättyy 19.10. Kirja ilmestyy Suomessa 1.12.2020 Tammen julkaisemana.
Ikkabog ei ole Harry Potter -tarina, eikä se tapahdu Velhomaailmassa. Se on erillinen, satumaailmaan sijoittuva tarina, joka sisältää kuitenkin J.K. Rowlingin aiemmin käsittelemiä teemoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kustantaja Saara Tiuraniemi
Tammi
puh. +358 400 873 335
sähköposti: saara.tiuraniemi@tammi.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Koko ikäluokka saa lahjoituksena Startup-käsikirjan – teos innostaa nuoria yrittäjyyteen16.10.2025 10:00:41 EEST | Tiedote
Werner Söderström Osakeyhtiö lahjoittaa Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittaman ja Linda Saukko-Raudan kuvittaman Startup-käsikirjan e-kirjana kaikille toisen asteen oppilaitosten kolmannen vuoden opiskelijoille. Hankkeen suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Vuoden 2025 kuumimmaksi kirjaksi nimetty Alchemised ilmestyy ensi vuonna suomeksi8.10.2025 11:48:38 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen SenLinYun tiiliskiviromaani Alchemised on ollut tämän vuoden puheenaihe kansainvälisillä kirjamarkkinoilla. Myös suomalaisten kirjakauppojen hyllyiltä englanninkielinen teos on huvennut nopeasti. Tammi on ostanut teoksen suomenkieliset oikeudet ja tuo suomennoksen markkinoille vuonna 2026.
Tammi julkaisee Janne Katajan ja Pauliina Virran ruokakirjan1.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Katajan keittiössä -kirja julkaistaan keväällä 2026.
Susijengin historiallinen EM-saavutus kansien väliin23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys.
Uusi tekoälyavusteinen selkokirjahanke avaa kirjallisuuden maailmaa kaikille15.9.2025 13:34:52 EEST | Tiedote
Osana yhteiskuntavastuutaan Werner Söderström Osakeyhtiön laadukkaasta lasten- ja nuortenkirjavalikoimastaan tunnettu Tammi on aloittanut kolmivuotisen selkokirjahankkeen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa selkokirjoja tekoälyä työkaluna hyödyntäen, laajentaa selkokirjojen tarjontaa ja siten avata kirjallisuuden maailma kaikille. Selkee-selkokirjasarja alkaa tammikuussa 2026, jolloin julkaistaan kymmenen houkuttavaa teosta huipputekijöiltä. Hanke laajenee yhtiön aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuteen seuraavien vuosien aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme