Jo 10 vuotta palvellut Tays Sydänsairaalan etäkonsultointipalvelu on säästänyt turhia sairaalakäyntejä
9.10.2019 10:50:45 EEST | TAYS Sydänsairaala | Tiedote
Vuonna 2009 avatun internet-pohjaisen Kardio-palvelun käyttö perustuu sydänfilmin eli EKG:n tietojen tarkasteluun erikoissairaanhoidossa. Palvelun kautta konsultaatiopyynnön tehnyt lääkäri saa konsultaatiovastauksen arkipäivisin viimeistään neljän tunnin kuluttua pyynnön lähettämisestä. Palvelun ulkopuolella ovat kiireellistä hoitoa vaativat sydäninfarktitapaukset.
– Konsultaatioiden tavallisin syy on rytmihäiriö. Sydänsairaalan kardiologi antaa EKG-löydösten ja hoitavan lääkärin antamien taustatietojen pohjalta ehdotuksia tarvittavista jatkotoimenpiteistä kiireellisyysarvioineen. Hoitopäätökset tekee aina potilaan hoitava lääkäri, kertoo sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, kardiologian professori Kjell Nikus Tays Sydänsairaalasta.
– Rytmihäiriöt ovat monitulkintaisia ja niin sanottu konetulkinta häiriöstä on usein väärä. EKG:n pohjalta kardiologi voi havaita myös varhaisia muutoksia sydämessä.
Kardio-palvelun kautta tehty konsultaatio on tilaajalle hieman halvempi kuin puhelinkonsultaatio, josta laaditaan sairauskertomusteksti.
– Kaikki hyötyvät, kun terveyspalvelujen resurssit kohdennetaan oikein ja potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan, Nikus muistuttaa.
Etäkonsultaatiossa on myös rajoituksia
Kardio-konsultaatiovastaus annetaan potilasta näkemättä.
– On myös mahdollista, että konsultaatiopyynnön tehnyt kollega ei ole välttämättä huomannut mainita hoitopäätöksiin vaikuttavia seikkoja, Nikus toteaa.
– Palvelun käyttöönottovaiheessa tavoitteenamme oli reaaliaikainen toiminta, jossa hoitava lääkäri sai kardiologin arvion tilanteesta potilaan ollessa vastaanotolla, ja tarjosimme myös iltapäivystystä. Jatkuvan varallaolotarpeen takia sitä ei kuitenkaan ollut mahdollista järjestää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kjell Nikuskardiologian professori, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, Tays Sydänsairaala
Puh:03 311 64141kjell.nikus@sydansairaala.fiTietoja julkaisijasta
Sydänsairaala on Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien omistama julkinen sairaala. Sydänhoitoon erikoistuneessa sairaalassa hoidetaan potilaita, jotka tarvitsevat kardiologista tai sydän- ja rintaelinkirurgista hoitoa. Sydänsairaala tuottaa palveluja myös muille kunnille, sairaanhoitopiireille ja terveydenhuollon toimijoille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta TAYS Sydänsairaala
Sydänsairaalan laskutusmalli tuo säästöjä – tutkimustulokset ohjaavat mallin kehittämistä26.10.2026 14:27:05 EET | Tiedote
Sydänsairaalassa kehitetty sydänläppähoidon laskutusmalli tuottaa taloudellisia hyötyjä hyvinvointialueille. Tuore vertaisarvioitu tutkimus osoittaa, että mallin hinnoittelua on mahdollista kehittää pitkän aikavälin kustannusten hallitsemiseksi. Tavoitteena on yhdistää sydänpotilaan vaikuttava hoito ja terveydenhuollon taloudellinen kestävyys.
Älykellolla otetun sydänfilmin voi lähettää kardiologin arvioitavaksi7.10.2026 09:02:41 EEST | Tiedote
Yhä useampi suomalainen seuraa sydämensä toimintaa älykellolla. Myös lääkärin vastaanotolle voidaan tuoda oman kellon keräämää dataa. Mutta mitä älykellon EKG oikeastaan kertoo – ja milloin tallenne kannattaa näyttää lääkärille?
Sydänpotilaiden koti-Holter toi tutkimuksen kotiin – samalla syntyi positiivinen hiilikädenjälki1.7.2026 13:09:20 EEST | Tiedote
Kotiin vietävä EKG:n pitkäaikaisrekisteröintipalvelu on vähentänyt Kanta-Hämeessä sekä sydänpotilaiden matkustustarvetta että palvelun ympäristökuormaa.
Tutkimus: Oikean sepelvaltimon ahtaumaan liittyy merkittävä äkkikuoleman riski26.5.2026 13:32:54 EEST | Tiedote
Tays Sydänsairaalassa toteutettu tuore tutkimus osoittaa, että sydämen oikean sepelvaltimon (RCA) ahtaumaan liittyy poikkeuksellisen korkea äkkikuoleman riski. Havainto haastaa aiempaa käsitystä siitä, mitkä sepelvaltimoahtaumat ovat vaarallisimpia.
Tays Sydänsairaalan hankintapalveluille myönnettiin ympäristöjärjestelmän sertifikaatti10.12.2025 07:41:50 EET | Tiedote
Sydänsairaalan tytäryhtiö SK Hankintapalvelut Oy:lle on myönnetty sertifikaatti varmentamaan, että Sydänsairaalassa käytössä oleva ympäristöjärjestelmä täyttää kansainvälisen standardin vaatimukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme