Oy Snellman Ab

Jo neljäsosa Snellmanin emakkotiloista siirtynyt vapaaporsitukseen

Jaa
Snellmanin tuottajat ovat aloittaneet porsitushäkeistä luopumisen hyvällä vauhdilla. Nyt jo yli neljäsosa Snellmanin emakkotiloista toimii vapaaporsituksessa. Snellmanilla vapaaporsitus nähdään merkittävästi eläimen hyvinvointia edistävänä hankkeena. Siksi tuottajia on jo vuoden alusta kannustettu investoimaan vapaaporsitukseen maksamalla vapaaporsituslisää.
Anttilan vapaaporsitustila Forssassa
Anttilan vapaaporsitustila Forssassa

Lisän myötä jopa 16 uutta tilaa on tehnyt muutoksia tuotantotiloihinsa, jotta emakot saisivat imettää porsaansa vapaina.Vapaaporsituksessa porsituskarsinan kokoa kasvatetaan noin 30-40 % jaeläimet saavat enemmän tilaa liikkua. Porsitushäkin poisto mahdollistaa sikojen lajityypillistä käyttäytymistä, kuten pesän rakentamisen, vapaan imettämisen sekä emakon ja porsaan vuorovaikutuksen. Tuloksena on terveempiä ja vahvempia porsaita. 

Muutos ei ole helppo, mutta tavoitteenamme on, että kaikki emakkotilamme toimisivat vapaaporsituksessa. Porsitushäkeistä luopuminen on tehtävä tuottajien ja eläinten ehdoilla, oppien samalla uusia toimintatapoja. Muutos vaatii investointeja eikä tapahdu hetkessä, mutta otamme yhdessä tuottajiemme kanssa suuria askelia kohti parempaa, kertoo Snellmanin sikakentän päällikkö Martti Hassila. Hyvänä puolena tässä on, ettäSnellmanin aidosti suomalaiset emakkorodut soveltuvat hyvin vapaaporsitukseen, Martti toteaa.

Tuottajalle vapaaporsittaminen on mielekästä ja motivoivaa

Vapaaporsituksessa on enemmän työtä, mutta se on koettu tuottajien parissa positiivisena asiana oman työn mielekkyyden ja motivaation lisääntymisen kautta. Hyvinvoivia eläimiä on ilo katsella ja tiloissa on mukava työskennellä.

Porsaiden ja emakoiden käyttäytyminen karsinassa on muuttunut täysin nyt, kun emakot pääsevät liikkumaan vapaasti. Positiivisia vaikutuksia on ollut kyllä se, että porsaat ovat terveempiä ja hyvin vilkkaita sekä terhakkaita. Työ on ollut todella mielenkiintoista ja joskus oikein nauratti, kun ei meinannut millään malttaa lähteä sikalasta pois, kertoo Snellmanin siantuottaja Hanna AnttilaForssasta.

Kuluttajalle mahdollisuus parempaan

Yhä useampi kuluttaja halua tietää, miten ruoka on tuotettu ja kuka sen on tuottanut. Suomalaiset kuluttajat ja asiakkaat arvostavat eläinten hyvinvointia ja tässä vapaaporsitus palvelee tiedostavan kuluttajan tarpeita. 

Lihatalolle vastuullisuuden tärkeimpiä tekijöitä on oltava eläinten hyvinvointi tuotantoketjussa. Sikojen hyvinvoinnin nostaminen uudelle tasolle vapaaporsituksen avulla on yksi viisivuotisen strategiakauden pääkohtia. Paljon on jo tehty ja etenemme askel kerrallaan yhdessä tuottajiemme kanssa kohti yhä parempaa. Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden valita parempia, vastuullisemmin tuotettuja lihatuotteita, toteaa Snellmanin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tommi Fors.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Martti Hassila, sikakentän päällikkö, 044 796 6344, martti.hassila@snellman.fi


Tomas Gäddnäs, alkutuotannon johtaja, 044 796 6342, tomas.gaddnas@snellman.fi


Tommi Fors, markkinointi- ja viestintäjohtaja, 044 796 6513, tommi.fors@snellman.fi

Kuvat

Anttilan vapaaporsitustila Forssassa
Anttilan vapaaporsitustila Forssassa
Lataa
Snellmanin Maatiaispossut vapaaporsituksessa
Snellmanin Maatiaispossut vapaaporsituksessa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oy Snellman Ab
Oy Snellman Ab
Kuusisaarentie 1
68600 PIETARSAARI

06 786 6111http://www.snellmangroup.fi/

Snellmanin Lihajalostus Oy on pietarsaarelainen perheyritys, joka on valmistanut korkealaatuisia liha-, leikkele- ja makkaratuotteita yli 65 vuotta. Yhtiöllä on tinkimättömät periaatteet valmistaa tuotteita, joissa lihapitoisuus on korkea eikä turhia lisäaineita käytetä. Pietarsaaren tehtaalla työskentelee noin 900 henkilöä. Snellmanin Lihanjalostus Oy kuuluu elintarvikealan Snellman-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab

Snellmankoncernens starka tillväxt fortsatte trots kraftigt ökade kostnader23.2.2023 06:00:00 EET | Tiedote

År 2022 var det tredje året i rad med god tillväxt för Snellman. Koncernens omsättning uppgick till 421,3 miljoner euro (372,0 M€). Ökningen jämfört med året innan var 13 procent. Försäljningsutvecklingen var stark inom verksamhetsområdena Meat Production och Ready Meals. Rörelseresultatet uppgick till 12,9 miljoner euro (17,1 M€). Det innebär en nedgång på 24 procent jämfört med året innan. Den största delen av resultatförsämringen kom från i verksamhetsområdet Meat Production. Resultatet belastades av kraftigt ökade verksamhetskostnader, varav merparten kunde överföras till försäljningspriserna först med en viss fördröjning.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye