SDP EDUSKUNTA

Johanna Ojala-Niemelä: Lapin keskussairaalalle poikkeuslupa jatkaa synnytystoimintaa

Jaa

SDP:n kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä tervehtii ilolla perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun tämänpäiväistä päätöstä myöntää poikkeuslupa jatkaa synnytystoimintaa Lapin keskussairaalassa 31.12.2022 asti.

- Lapin keskussairaalassa jouduttiin ensimmäistä kertaa poikkeuslupamenettelyn piiriin, kun asetuksessa asetettu 1 000 synnytyksen raja alitettiin viime vuonna. Lapin keskussairaalassa syntyi vuonna 2018 859 lasta. Synnytystoiminnan laatua koskevat kriteerit Lapin keskussairaala on täyttänyt kirkkaasti tähänkin asti. Ainoastaan lukumäärän osalta rima heilui, eivätkä kriteerit täyttyneet, Ojala-Niemelä toteaa.

- Poikkeuslupa tuli tarpeeseen, koska Lapin keskussairaalaan tulevilla synnyttäjillä on jo nykyisellään Suomen pisimmät synnytysmatkat ja etenkin potilasturvallisuuden näkökulmasta synnytystoiminnan jatkaminen Lapin keskussairaalassa on välttämätöntä, Ojala-Niemelä muistuttaa.

- Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä on huomioitu meneillään oleva sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistus ja sen vuoksi se on pitänyt tarkoituksenmukaisena myöntää lupa määräaikaisena 31.12.2022 asti. Ojala-Niemelä on luottavainen, että ko. määräaikaan mennessä, sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus on valmistunut ja poikkeuslupamenettely käy tarpeettomaksi uudistuksen myötä.

Terveydenhuoltolain 50 pykälän 7 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään synnytystoiminnan määrää koskevista edellytyksistä. Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää luvan poiketa kyseisistä edellytyksistä, jos se on tarpeen palvelun saavutettavuuden tai potilasturvallisuuden vuoksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Eduskunnassa keskustelualoite vammaisten oikeuksien sopimuksesta13.12.2019 12:06:46 EETTiedote

Eduskunnan vammaisasian yhteistyöryhmä (VAMYT) on jättänyt keskustelualoitteen puhemiehistölle YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta Suomessa. Aloitteen on allekirjoittanut kaikkiaan 125 kansanedustajaa kaikista puolueista, mikä osoittaa, että keskustelulle on selkeää tarvetta. ”Eduskunta on oikea paikka keskustella vammaisten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta, sillä viesti asian tärkeydestä on lähdettävä täältä. Esimerkiksi Vammaisfoorumi on selvittänyt kyselytutkimuksella miten vammaisten oikeudet toteutuvat Suomessa. Kyselyn tulokset kertovat karulla tavalla, että vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat sopimuksesta huolimatta huonosti tai erittäin huonosti.” sanoo VAMYT-ryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä on vuodesta 1999 saakka toiminut puoluerajat ylittävä ryhmä, joka toimii vammaisten osallisuuden, työllisyyden, vammaispalvelujen sekä esteettömän ympäristön puolesta. VAMYT-johtoryhmässä on jäseniä kaikista edusk

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen on tyytyväinen Hämeen alueen liikennehankkeiden ja opiskelijoiden terveydenhuollon lisärahoitukseen talousarvioesityksessä12.12.2019 17:14:53 EETTiedote

Hämeen alueelle tärkeisiin liikennehankkeisiin kohdennettiin eduskuntakäsittelyn aikana yhteensä miljoona euroa lisärahoitusta. Rahoituksella parannetaan liikenneturvallisuutta ja helpotetaan ihmisten liikkumista. Humppilan valtatie 2:n aloittamiseen varataan 400 000 euroa. Valtatie kuuluu EU:n TEN-T kattavaan verkkoon ja sillä on merkittävä rooli sekä henkilö- että raskaan liikenteen reittinä valtakunnallisesti. Lisäksi Rantasalmi, Pyhäniemi – Hollola välisen kevyenliikenteen väylän rakentamisiin varataan 600 000 euroa. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden terveydenhuolto laitetaan nyt kuntoon. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön opiskelijaterveydenhuolto laajennetaan koskemaan ammattikorkeakouluopiskelijoita. Hämeen kannalta tärkeää uudistusta vauhditetaan 1,4 miljoonan euron lisämäärärahalla. Hallitusohjelman linjaukset liikenneverkon sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä alkavat nyt näkyä, toteaa valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme