Johanna Oras tuo juhlanäyttelynsä Logomoon – vierailijoiden turvallisuudesta huolehditaan turvavälein ja opastamalla
8.9.2020 09:29:39 EEST | LOGOMO | Tiedote

Syksy palauttaa livemusiikin, elokuvanäytännöt, näyttelyt ja muut tapahtumat jälleen Logomoon. Aluehallintoviraston päätöksen mukaan yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää, kun tapahtumajärjestäjä varmistaa osallistujien turvallisuuden.
– Tarve kohdata muita ja nauttia viihteestä on inhimillistä. Olemme ottaneet käyttöön tapoja, joilla kohtaamisista saadaan turvallisia, sanoo Logomon toimitusjohtaja Päivi Rytsä.
Opastetarrat ohjaavat turvavälin säilyttämiseen, ja esimerkiksi katsomopaikkojen määrää on rajoitettu, jotta etäisyyden pitäminen muihin tapahtumavieraisiin onnistuu.
Lisäksi tapahtumaan osallistuville suositellaan kasvomaskin käyttöä. Oman maskin voi tarvittaessa ostaa Logomo-salin aulasta ja anniskelupisteistä.
Logomo on julkaissut nettisivuillaan tarkemmat ohjeet, miten tapahtumista nautitaan turvallisesti.
– Vastuuta on myös tapahtumavierailla: toivomme, että jokainen huolehtii käsihygieniasta ja noudattaa turvavälejä. Tapahtumaan on hyvä saapua ajoissa, sillä otamme kävijät porrastetusti sisään, Rytsä sanoo.
Taide siirtyy myös kasvomaskeihin, valaisimiin ja oviin
Turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja pohditaan myös tapahtumajärjestäjien kanssa. Esimerkiksi syyskuussa 50-vuotisjuhlanäyttelynsä Logomoon pystyttävän taiteilija Johanna Oraksen kanssa on suunniteltu galleriatilan kiertosuunta. Näyttelyvieraille on tarjolla myös käsidesiä ja designkasvomaskeja.
– Näyttelytilaan otetaan kerralla 60 henkeä, kun normaalioloissa tilaan mahtuu 150 kävijää, Päivi Rytsä kertoo.
Oraksen I’m Every Artist -näyttely oli alun perin tarkoitus järjestää jo keväällä, mutta koronaepidemiatilanteen vuoksi tapahtuma siirrettiin uuteen ajankohtaan.
– Kevät oli kaikin puolin ahdistavaa aikaa, mutta kesällä huomasin, että ihmiset kaipaavat lohtua taiteesta ja enemmän värejä. Se näkyy uusimmissa töissäni, Oras kertoo.
Näyttelyn aikana Oras lanseeraa myös tuoteuutuuksia. Valaisinmallisto on syntynyt yhteistyössä kaarinalaisen perheyrityksen Valaisin Grönlundin kanssa ja liukuovia valmistavalle Liunelle Oras on suunnitellut erilaisia taideovia.
– Taide on mitä oivallisin keino tuoda uutta ilmettä kotiin helposti esimerkiksi astianpesukoneeseen laitettavan koko etulevyn peittävän taidemagneetin avulla, Oras kertoo.
The Voice of Finland -tähtivalmentajien kappaleista syntyi maalauksia
Johanna Oraksen näyttelyssä on esillä myös teoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa Logomolla järjestettävän The Voice of Finlandin tähtivalmentajien kappaleista.
Juha Tapion lauluista tauluksi on muuntautunut kappale Sinun vuorosi loistaa, Toni Wirtaselta Oma tie, Redramalta Clouds ja Anna Puun tuotannosta Me ollaan runo.
– Musiikki on ollut innoituksen ja inspiraation lähde jo urani alusta lähtien. Tietyt kappaleet synnyttävät joskus välittömästi visuaalisen ja selkeän kuvan maalauksesta. Sinun vuorosi loistaa on esimerkiksi räiskyvä, energisoiva työ, jossa on käytetty paljon värejä, Oras kertoo.
Oras on artistivieraana paikalla jokaisessa neljässä suoran lähetyksen VIP-illassa 10., 11., 18. ja 25. syyskuuta. Galleria-salin näyttelytilaan taiteilija tuo myös ateljeensa ja on näyttelyvieraiden tavattavissa, tapaamisajankohdat voi tarkistaa tapahtumakalenterista.
Johanna Oras, I’m Every Artist, 50-vuotisjuhlanäyttely Logomon Galleria-salissa 10.9.–26.9.2020. Sisäänkäynti Teatron ovista. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Lisätietoja Logomon koronainfosta löydät osoitteesta https://logomo.fi/koronainfo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Rytsä, toimitusjohtaja, 050 596 0773, paivi.rytsa@logomo.fi
Johanna Oras, taiteilija, 040 531 8707 (tekstiviesti), johanna.oras@kolumbus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii entisessä VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Logomossa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin noin 500 ihmistä 90 yrityksessä. Logomossa on myös taiteilijatyöhuoneita. Vuonna 2019 Logomossa järjestettiin yhteensä yli 1300 tilaisuutta ja kävijämäärä oli 377 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
Logomon FRAMELESS toi Turkuun yli 5,3 miljoonaa euroa matkailutuloa – kävijätutkimus vahvistaa kesän onnistumisen8.10.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Logomossa 8.6.–30.8.2026 järjestetty FRAMELESS immersiivinen taide-elämys keräsi yli 70 000 kävijää ja tuotti Turun alueelle yli 5,3 miljoonaa euroa matkailukulutusta. Tiedot käyvät ilmi viime viikolla ilmestyneestä, Salmi Platform Oy:n toteuttamasta kävijätutkimuksesta, johon saatiin 6 293 vastausta näyttelyn aikana. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun FRAMELESS esitettiin Lontoon ulkopuolella. Immersiivisen taide-elämyksen kävijämäärä ylitti viimeisen viikonlopun aikana 70 000 kävijän rajan.
Turun Kirjamessut houkuttelivat hienosti väkeä Logomoon – kirjallisuus kiinnostaa5.10.2026 16:03:36 EEST | Tiedote
Sunnuntaina päättyneet Turun Kirjamessut vetivät hienosti väkeä Logomoon. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Turun Kirjamessuilla vieraili kolmen päivän aikana lähes 14000 kävijää. Messut järjestettiin Logomossa 2.–4.10.2026.
Turun Kirjamessut alkavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2026 puhutuimmat tekijät ja teokset28.9.2026 11:50:51 EEST | Tiedote
Turun Kirjamessut järjestetään tänä vuonna toista kertaa Logomossa 2.–4.10.2026. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät nauttimaan monipuolisesta ohjelmatarjonnasta, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita, taiteilijoita, tutkijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia sekä tekemään messuostoksia.
PIKKUJOULUPAKETTIEN KYSYNTÄ KAKSINKERTASTUI LOGOMOSSA - KAKSI ILTAA JO LOPPUUNVARATTU15.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Logomon pikkujoulukauden Show & Dinner -pakettien kysyntä on yli kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Marras–joulukuun tapahtumiin on nyt syyskuun puoleen väliin mennessä varattu tai myyty 102 prosenttia enemmän ruokapaketteja kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kaksi kauden illoista on ehtinyt varautua täyteen jo ennen syyskuun loppua.
Yli 70 000 kävijää Logomon FRAMELESS-taide-elämyksessä – ensimmäinen tuotanto Lontoon ulkopuolella onnistui yli odotusten3.9.2026 10:10:40 EEST | Tiedote
Turun Logomossa 8.6.–30.8.2026 järjestetty Frameless -immersiivinen taide-elämys ylitti 70.000 kävijän rajan viimeisenä viikonloppunaan. Kävijämäärä ylitti järjestäjien odotukset. Ensimmäistä kertaa Lontoon ulkopuolella toteutettu FRAMELESS keräsi koko kesän ajan poikkeuksellisen hyvää palautetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


