Johnny Kniga

Johnny Knigan kevään 2022 kirjat on julkistettu

Jaa

Muusikkona, ihmisoikeusaktivistina ja TV-persoonana tunnetun Mikko Kuustosen Omaelämäkerta yhdistää ensimmäistä kertaa kirjan, äänimaiseman ja albumillisen uusia lauluja. Tunteikas kokonaisuus avaa Kuustosen kokemuksien ja kappaleiden kautta, kuka hän on rooliensa ulkopuolella.  

1795 on Niklas Natt och Dagin historiallisen trillerisarjan odotettu kolmas ja viimeinen osa. Tarina alkaa tukholmalaisessa orpokodissa tehdystä murhapoltosta, jossa sata lasta on palanut kuoliaaksi, ja teko halutaan kostaa. 

Jari Raatikainen on entinen poliisi ja Syndikaatti on hänen esikoisteoksensa. Tositapahtumiin perustuva tarina näyttää, miten järjestäytyneen rikollisuuden lonkerot ulottuvat Suomessa yritystoimintaan.

Ruotsissa palkitun kulttuuritoimittaja–kirjailija Tone Schunnessonin kirja Päivät, päivät, päivät kertoo keski-ikää lähestyvästä, mahdollisuutensa mokanneesta naisesta. Luvassa on hillitön kujanjuoksu romahtaneen talouden, parisuhteen ja some-imagon pelastamiseksi. Kirjasta on tekeillä elokuva.   

Yksinäinen todistaja on kirjoittajakaksikko Lisa Bjerren ja Susan Casserfeltin Linjalla-dekkarisarjan avausosa. Kirja kuvaa tarkkanäköisesti jengimaailman ja huumerikosten takaa löytyvää hierarkiaa ja ihmissuhteita 13-vuotiaan päähenkilön näkökulmasta. 

Pitkään Yhdysvalloissa asuneen Markus Tiittulan tietokirja Taistelu totuudesta valottaa salaliittoteoreetikkojen maailmankuvaa haastattelujen pohjalta ja näyttää, miten sosiaalisessa mediassa leviävät teoriat uhkaavat demokratiaa myös Suomessa.

Heli Mäenpään Etsii omaa ihmistä kertoo 25 koskettavaa tarinaa Suomesta kodin löytäneistä rescue-koirista sekä tietoa niiden adoptoinnista ja hoidosta. Mäenpää on perustanut rescue-koirien vanhain- ja saattokodin Suomusjärvelle.

Janne Puhakan ja Risto Pakarisen Ulos kopista on entisen ammattikiekkoilijan tarina siitä, millaista on olla erilainen, mutta kuitenkin samanlainen urheilija kuin joukkuekaverit. Puhakka on ensimmäinen SM-liigapelaaja, joka on kertonut julkisesti homoseksuaalisuudestaan.

Jumalan kämmenellä on psykologinen jännäri haavoitetusta avioliitosta ja hylätystä sukutilasta pohjoisessa Suomessa. Esikoiskirjailija Lauri Kemppainen on myös pappi, teologian tohtori ja räppäri.

VIKI – Seksikäs-Suklaa Suomesta kertoo Luyeye ”Viki” Konssin rehellisen tarinan siitä, millaista on tulla pakolaisena Suomeen ja taistella tiensä vieraan kulttuurin ja rasismin ympäröimänä suosituksi tubettajaksi, räppäriksi ja mediapersoonaksi. Konssin tekijäparina kirjassa on Seppo Lampela, joka tunnetaan myös Valtias-romaanistaan sekä musiikista Steen1- ja Kale-artistinimillä.

Johnny Knigan katalogiin voi tutustua täällä: https://issuu.com/kirja/docs/johnny_kniga_kevat_2022

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Johnny Kniga
Johnny Kniga
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.johnnykniga.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Johnny Kniga

TIEDOTE: Johnny Knigan kevään 2023 kirjat on julkistettu15.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Johnny Knigan tulevan kevään lista vie lukijat estradeille ja kulisseihin, treffeille ja antiikkikauppaan, selliin ja parkkipaikalle sekä moniin muihin ulottuvuuksiin. Tietokirjallisuus Huikean, 60-vuotisen uran tehneen Katri Helena Kalaojan kauan odotettu elämäkerta ilmestyy huhtikuussa. Katri Helena – Laulaja on Elina Hirvosen kirjoittama teos, jossa Suomen menestyneimpiin kuuluva artisti kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan ja omalla äänellään. Virpi Salmi on kirjoittanut toisen voimanaisen tarinan kirjassa Mahdotonta – BYPIAS. Unelma, jonka ei pitänyt toteutua. Pia Erlund oli kampaajana työskentelevä yksinhuoltajaäiti perustaessaan vaatebrändin ilman minkäänlaista muotialan kokemusta. Tänään BYPIAS on kymmenen miljoonan liikevaihtoa tekevä kansainvälinen yritys. Suomalaiset rekkakuskit kertovat parhaat tarinansa Lamppu Laamasen Tonneja takana -kirjassa, jossa kalanperkeet kulkevat Portugaliin ja sauna Saddam Husseinille. Tutkija Elina Westinen on koonnut etnisiin vähemmistöihin k

Jo Nesbøn uuden Harry Hole -romaanin suomennos ilmestyy lokakuussa5.9.2022 14:00:00 EEST | Tiedote

Norjalaiskirjailijan palkittu rikosromaanisarja jatkuu odotetulla 13. osalla. Suomennoksen nimi on Verikuu ja se ilmestyy 27.10.2022. Edellisen Harry Hole -romaanin ilmestymisestä tulee kuluneeksi kolme vuotta. Verikuu tarjoaa jälleen tiukkaotteista jännitystä ikonisen Harry Hole -rikostutkijahahmon seurassa. Tarinan alkuasetelmassa terävä mutta alkoholisoitunut päähenkilömme on paennut Los Angelesiin aikomuksenaan juoda itsensä hengiltä. Selvinä hetkinään hän kuitenkin yrittää auttaa ikääntyvää näyttelijätärtä, Lucillea, joka on velkaantunut huumekartellille. Samaan aikaan Oslossa kaksi tyttöä löydetään murhattuina. Tutkinnanjohtaja haluaisi Harryn tiimiinsä, mutta poliisijohto ei hyväksy yhteistyötä. Kun murhista epäilty kiinteistöpohatta lupaa nimensä puhdistamisesta palkkion, Harrylle tarjoutuu mahdollisuus kuitata Lucillen velat. Juuri Harry Hole -romaanit ovat tehneet Jo Nesbøsta yhden maailman suosituimmista kirjailijoista. Myös Suomessa aiemmat sarjan romaanit ovat liki poikkeu

Johnny Knigan syksyn 2022 kirjat on julkistettu12.4.2022 12:00:00 EEST | Tiedote

Johnny Knigan tulevan syksyn lista on monipuolinen kattaus valloittavia elämäkertoja, tietokirjoja väkivallasta ja laitakatujen ihmisistä sekä vetävää kaunokirjallisuutta kotimaasta, Ruotsista ja Norjasta. Tietokirjallisuus Jukka Hildén valloitti viihteen huippuja, paloi loppuun ja palasi takaisin. Jani Niipolan kirjoittama Kivun perintö on tarina perheestä, rakkaudesta, Duudsoneista ja työstä sekä varsinkin siitä, mitä tapahtuu, kun ne kaikki ovat yhdelle miehelle liikaa. Sami Kuuselan Pohjalta – Happoradion tarina kertoo parikymppisen yhtyeen ja sen pipopäisen hittinikkarin, Aki Tykin, koskettavan tarinan. Se kuvaa, miten oman paikan löytyminen on joskus yhtä vuoristorataa ja millaisia tunteita kaiken sen jälkeen herää. Palkitun tutkivan toimittajan Diamant Salihun ajankohtainen ja sydämeen iskevä tietokirja Kunnes kaikki kuolevat sukeltaa Tukholman lähiöihin, missä lasten ja nuorten jengit taistelevat maineesta, vallasta ja huumemarkkinoista tuliasein ja sosiaalisessa mediassa. Silj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme