Johnny Kniga

Johnny Knigan syksyn 2022 kirjat on julkistettu

Jaa

Johnny Knigan tulevan syksyn lista on monipuolinen kattaus valloittavia elämäkertoja, tietokirjoja väkivallasta ja laitakatujen ihmisistä sekä vetävää kaunokirjallisuutta kotimaasta, Ruotsista ja Norjasta.  

Tietokirjallisuus 

Jukka Hildén valloitti viihteen huippuja, paloi loppuun ja palasi takaisin. Jani Niipolan kirjoittama Kivun perintö on tarina perheestä, rakkaudesta, Duudsoneista ja työstä sekä varsinkin siitä, mitä tapahtuu, kun ne kaikki ovat yhdelle miehelle liikaa. 

Sami KuuselaPohjalta – Happoradion tarina kertoo parikymppisen yhtyeen ja sen pipopäisen hittinikkarin, Aki Tykin, koskettavan tarinan. Se kuvaa, miten oman paikan löytyminen on joskus yhtä vuoristorataa ja millaisia tunteita kaiken sen jälkeen herää. 

Palkitun tutkivan toimittajan Diamant Salihun ajankohtainen ja sydämeen iskevä tietokirja Kunnes kaikki kuolevat sukeltaa Tukholman lähiöihin, missä lasten ja nuorten jengit taistelevat maineesta, vallasta ja huumemarkkinoista tuliasein ja sosiaalisessa mediassa. 

Silja Koiviston teoksessa Sataman kapakan Hilda helsinkiläinen kustannustoimittaja lähtee selvittämään isoisotätinsä murhamysteeriä 1930-luvun Kotkassa. Koukuttava tietokirja kertoo satamassa seksiä myyneistä naisista ja naisen asemasta sotaa edeltävässä Suomessa.  
 
Alviina Alametsän ja Linda-Maria Roineen Koulumustelmat – Kiusaaminen on väkivaltaa on kahden valovoimaisen vaikuttajanaisen omakohtainen kirja koulukiusaamisesta, sen jättämistä jäljistä ja siitä, miten väkivallan kierre katkaistaan.  
 
Janne Huuskosen ja Miro Hildenin tietokirja Koukussa – Vuosi narkomaanien elämää vie lukijansa pääkaupunkiseudun huumeiden käyttäjien arkeen tavalla, jota ei ole ennen tehty. Se kertoo niin huumausaineiden markkinamekanismeista ja addiktion logiikasta kuin yhteiskunnan toimista ongelman ratkaisemiseksi. 

Sasu Salin on Espanjan kovatasoisen koripallosarjan, ACB:n markkinointikasvo, fanien suosikki ja raudanluja ammattilainen. Taneli Tuokon kirjoittama Sasu – Kolmen pisteen heittoja on kuin kohteensa: aidosti huoleton, avoin, iloinen ja veijarimainen. 

Kaunokirjallisuus 

Mikko-Pekka Heikkisen Norppaöljyssä urbaani Helsinki muuttuu saaristoksi, kun vedenpaisumus hukuttaa kaupungin. Mustan komedian teemoihin kuuluvat valta, uskonto ja ahneus. 
 
Pekka Jaatisen Salla 1944 kertoo Sallan panssaritaisteluista. Romaani täydentää Jaatisen Lapin sota -sarjaa yhdellä aiemmin kirjoittamattomalla lehdellä suomalaista sotahistoriaa.  
 
Tapio Koivukarin Sataman laulu on rehevä romaani idän ja lännen rajalta silloin, kun Suomi vapautui ja horisontti siirtyi länteen. 

Tuomo Pirttimaan Tirri on Suomen halki kulkeva rikosdraama syyllisyydestä, rasvamontuista, hylätyksi tulemisen tunteesta ja luottamaan opettelemisesta. Tirri on itsenäinen jatko-osa Pirttimaan kehutulle esikoisromaanille Hete.  

Anders de la Motten ja Måns Nilssonin Kuolema asuntonäytössä avaa aurinkoiseen Skåneen sijoittuvan, cozy crimea edustavan Kesäparatiisin murhat -romaanisarjan. 

Norjalaisen rikoskirjailija Karin Fossumin odotetun uutuusdekkarisarjan avaus Paha äiti on psykologista jännityskirjallisuutta parhaimmillaan. Eddie Feber -sarjan ensimmäisessä osassa äiti luo perhehelvetin, josta voi vapautua vain tragedian kautta – jos silloinkaan. 

Johnny Knigan katalogiin voi tutustua täällä: https://issuu.com/kirja/docs/johnnyknigasyksy2022 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Johnny Kniga
Johnny Kniga
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.johnnykniga.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Johnny Kniga

Johnny Knigan syksyn 2024 kirjat on julkistettu16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Tulevan syksyn elämäkertoihin kuuluvat mm. Lisa Marie Presleyn, Palefacen ja kuningatar Elisabet II:n hovissa palvelleen suomalaissisäkön tarinat. Perehdymme myös katujengi-ilmiöön Suomessa ja päädymme Venetsian kujille 1500-luvulla eläneen kurtisaanin jäljissä. Jo Nesbøn ja Niina Revon romaaneissa läheiset kääntyvät toisiaan vastaan. Tietokirjallisuus Viime vuonna menehtyneen Lisa Marie Presleyn postuumi muistelmateos ilmestyy kansainvälisenä julkaisupäivänä lokakuussa. Kirja koostuu Presleyn kertomuksista, joita hänen tyttärensä Riley Keough on täydentänyt omien muistojensa pohjalta. Syvästi liikuttava teos on paitsi kaunis kuvaus äidin ja tyttären suhteesta myös intiimi katsaus koko Elvis Presleyn perheeseen. Maire – Hänen Majesteettinsa palveluksessa kertoo Maire Lankisesta, joka lähti 1960-luvulla Englantiin piikomaan, ja päätyi kuningatar Elisabet II:n hoviin ainoaksi ulkomaalaiseksi sisäköksi. Lankinen on tehnyt kirjan yhdessä poikansa Nazzareno Sifon kanssa. Miska Rantasen Pale

Johnny Knigan kevään 2024 kirjat on julkistettu14.11.2023 14:00:00 EET | Tiedote

Johnny Knigan ensi kevään kirjoissa vuorottelevat elämän suuret kysymykset ja teemat, kuten sota ja rauha, pelko ja rakkaus sekä syrjäytyminen ja hyvinvointi. Tietokirjallisuus Putinin maailmansota – Venäjän salaiset operaatiot Lännen tuhoamiseksi on palkitun, Venäjän informaatiovaikuttamiseen erikoistuneen toimittajan, Jessikka Aron, uusi tietokirja. Teos käsittelee Kremlin länsimaita vastaan käymää systemaattista hybridisotaa aseinaan mm. peiteoperaatiot, kaaosagentit ja vihapuhetta levittävät valepapit. Aron edellinen teos, Putinin trollit (2019) on käännetty jo 15 kielelle. Täysin auki on Tehyn puheenjohtajan, entisen kätilön Millariikka Rytkösen kirja, jossa hän kertoo asioista ja ajatuksista, jotka ovat jääneet hänen julkisen imagonsa taakse. Rytkönen lupaa kipua, iloa, naurua, näkökulmia ja historiaa. Hanna Pakarisen ja Anu Räsäsen Elämä naurattaa kertoo koko kansan tietoisuuteen 20 vuotta sitten nousseen, Suomen ensimmäisen Idols-voittajan elämästä ja urasta. Pakarinen avaa reh

Johnny Kniga julkaisee Britney Spearsin muistelmat suomeksi 24. lokakuuta1.8.2023 15:00:00 EEST | Tiedote

Britney Spearsin muistelmat ilmestyvät suomeksi samaan aikaan englanninkielisen alkuteoksen kanssa. Johnny Kniga -kustantamo julkaisee muistelmat nimellä Nainen minussa. ”Britney kertoo uskomattoman tarinansa rohkeasti ja suurella lämmöllä, mikä on jo itsessään saavutus kaiken hänen kokemansa jälkeen”, Johnny Knigan kustantaja Jaakko Pietiläinen toteaa. Nainen minussa kertoo kuuluisuudesta, rakkaudesta ja pyristelystä vapauteen. Se kertoo teini-ikäisenä maailmanmaineeseen nousseesta laulajasta, josta tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä ja seuratuimmista artisteista. Spears avautuu kirjassaan paitsi myrskyisistä käänteistä urallaan ja yksityiselämässään myös musiikin parantavasta voimasta, ja siitä, millaisen matkan hän on kulkenut kasvaakseen naiseksi, joka hän nyt on. Kesäkuussa 2021 Britney Spears puhui holhoustaan koskevassa julkisessa oikeudenkäynnissä. Lausunto kosketti ihmisiä ympäri maailmaa ja nosti esiin edunvalvontaa ja holhousjärjestelyjä koskevien lakien epäkohdat Y

Johnny Knigan syksyn 2023 kirjat on julkistettu18.4.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Johnny Knigan kirjasyksy tarjoaa koskettavia rakkaustarinoita, vaikeita äitisuhteita ja monta kurkistusta kulissien taa. Kuulemme niin muusikko Eicca Toppisen, entisen Nickelodeon-lapsitähden kuin Karhunkaatajan tyttärien tarinat. Tietokirjallisuus Eicca – Yhdistävä tekijä kertoo Apocalyptica-yhtyeen nokkamiehen ja kansainvälisesti tunnetuimman sellistimme tarinan Petri Silaksen ja Eicca Toppisen sanoin. Sibelius-Akatemian kasvatti tunnetaan musiikkigenrejä yhdistävänä taiteilijana, mutta keikkaelämän lisäksi hän eli pitkään ihan tavallista perhe-elämää. Silas vastaa myös teoksen englanninnoksesta, joka ilmestyy samaan aikaan suomenkielisen kirjan kanssa. Marjo Leinosen ja Tommi E. Virtasen Punaisia päin kertoo omaperäisen rock- ja blueslaulaja Marjo Leinosen matkasta kajaanilaisesta duunariperheestä 1980-luvun Helsingin musiikkipiireihin ja rockin vanhemmaksi valtionaiseksi. Omaelämäkerta kuvaa rehellisesti myös riittämättömyyden tunnetta, päihdekierrettä ja mielen horjahduksia. Yhdys

TIEDOTE: Johnny Knigan kevään 2023 kirjat on julkistettu15.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Johnny Knigan tulevan kevään lista vie lukijat estradeille ja kulisseihin, treffeille ja antiikkikauppaan, selliin ja parkkipaikalle sekä moniin muihin ulottuvuuksiin. Tietokirjallisuus Huikean, 60-vuotisen uran tehneen Katri Helena Kalaojan kauan odotettu elämäkerta ilmestyy huhtikuussa. Katri Helena – Laulaja on Elina Hirvosen kirjoittama teos, jossa Suomen menestyneimpiin kuuluva artisti kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan ja omalla äänellään. Virpi Salmi on kirjoittanut toisen voimanaisen tarinan kirjassa Mahdotonta – BYPIAS. Unelma, jonka ei pitänyt toteutua. Pia Erlund oli kampaajana työskentelevä yksinhuoltajaäiti perustaessaan vaatebrändin ilman minkäänlaista muotialan kokemusta. Tänään BYPIAS on kymmenen miljoonan liikevaihtoa tekevä kansainvälinen yritys. Suomalaiset rekkakuskit kertovat parhaat tarinansa Lamppu Laamasen Tonneja takana -kirjassa, jossa kalanperkeet kulkevat Portugaliin ja sauna Saddam Husseinille. Tutkija Elina Westinen on koonnut etnisiin vähemmistöihin k

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye