Finnsecurity ry

Johtaja Mika Aaltolalle Finnsecurityn turvallisuuspalkinto

Jaa
Turvallisuusjärjestö Finnsecurity ry on myöntänyt Turvallisuuspalkinnon Ulkopoliittisen instituutin johtajalle Mika Aaltolalle. Aaltola sai palkinnon selkeästä kansalaisviestinnästään ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä vuoden 2021 aikana. Finnsecurity myöntää edellisvuoden palkinnon toimintavuotta seuraavassa kevätkokouksessaan.
Mika Aaltola
Mika Aaltola

Johtaja Mika Aaltola on Finnsecurityn mielestä toiminut ansiokkaasti maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä.

- Tunnustuksena myönnettävän palkinnon perusteluna on erityisesti se, että johtaja Aaltola tulkitsi ja sanoitti selkeästi monimutkaisia turvallisuuspoliittisia kysymyksiä kansalaisille viime vuoden aikana ja on jatkanut arvokasta työtään tänäkin vuonna, toteaa Finnsecurity ry:n puheenjohtaja Juha Uskali.

Ukrainassa soditaan koko Euroopan turvallisuudesta

- Kulunut vuosi on ollut kivuliaan historiallinen muistutus sodan vaaroista. Sota ei ole Euroopasta hävinnyt vaan tehnyt paluun laajamittaiseksi kamppailuksi, ei vain Ukrainasta vaan koko Euroopan turvallisuudesta. Palkinnon saaminen on suuri kunnia. Olen hyvin otettu kannustuksesta, Mika Aaltola kiittää.

Finnsecurity ry on vuodesta 1984 alkaen myöntänyt tunnustuspalkinnon turvallisuusalalla huomioitavasta toiminnasta, teosta, keksinnöstä tai pidemmän aikavälin saavutuksista.

Aiemmin palkinto on kohdistunut pääosin yritysturvallisuuden saralla toimiviin. Maailmantilanteen sotilaallinen kärjistyminen pandemian vielä kestäessä on ollut kokonaisturvallisuuden näkökulmasta kaikkia koskettava ja yritystenkin toimintaan vaikuttava asia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää,
Finnsecurity ry, puh +358 50 5987 063


Johtaja Mika Aaltola,
Ulkopoliittinen instituutti,
puh +358 9432 7701.

Kuvat

Mika Aaltola
Mika Aaltola
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnsecurity ry
Finnsecurity ry
PL 114
HELSINKI 00811

https://www.finnsecurity.fi

Finnsecurity on vuonna 1978 perustettu turva-alan toimijoiden yhteistyöjärjestö. Sen tehtävänä on edistää suomalaisten turvallisuusalan yritysten toimintaedellytyksiä ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Finnsecurityyn kuuluu lähes 500 yritys-, yhteisö- ja henkilöjäsentä. www.finnsecurity.fi 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye