Johtavan Osama bin Laden -asiantuntijan kirja antaa kattavan kuvan ristiriitaisesta terroristijohtajasta
12.10.2022 02:00:00 EEST | Docendo | Tiedote

Yhdysvallat tappoi heinäkuussa 2022 bin Ladenin kakkosmiehen ja seuraajan Aymanal-Zawahirin, mikä nosti jälleenal-Qaidan kohtalon ja Osama bin Ladenin tarinan ajankohtaiseksi puheenaiheeksi.
Perheenjäsenten ja työtovereiden henkilökohtaisten haastattelujen ja hiljattain löydettyjen asiakirjojen avulla elämäkerta Osamasta paljastaa ensimmäistä kertaa, kuka hän todella oli ja miksi hän innostaa yhä uutta jihadistisukupolvea.
Perheenisä, uskonkiihkoilija, terroristijohtaja ja pakolainen
”Sorron ja nöyryytyksen muureja ei voi murtaa kuin luotisateessa. – – Amerikkalaisia ja juutalaisia vastaan hyökkääminen ja heidän tappamisensa missä tahansa maapallon kolkassa on velvoitteista suurin ja parhain tapa päästä lähelle Allahia."– Osama bin Laden
Miljardöörin poika vaati perheensä elävän kuin köyhät. Perhettään jumaloinut terroristijohtaja nojasi tärkeissä strategisissa päätöksissä kahteen tohtorintutkinnon suorittaneeseen vaimoonsa, mutta veti perheen mukaan tuhoonsa.
Fanaattisesti uskonnollinen bin Laden tappoi halukkaasti tuhansia siviilejä islamin nimissä. Ja vaikka hän onnistui lopulta Yhdysvaltojen historian tuhoisimmassa joukkomurhassa, hän ei saavuttanut ainoatakaan strategista tavoitettaan.
Viimeisten vuosien mielikuvaksi on jäänyt ikääntyvä mies, aivan tavallinen isä, joka harmaantuneessa parrassa katselee vanhoja videoita itsestään. Lopulta bin Laden kuoli epäsankarillisesti linnoitetussa talonrähjässä kaukana pyhän sotansa etulinjoista. Silti hänen ideologiansa elää.
Peter Bergen on amerikkalainen toimittaja, kirjailija ja johtava kansallisen turvallisuuden asiantuntija. Hänen yhdeksästä kirjastaan useampi on noussut New York Timesin ja Washington Postin myydyimpien kirjojen listoille.
Peter Bergen: Osama bin Ladenin nousu ja tuho (Docendo 2022), sidottu, 386 sivua. Alkuperäisteos: The Rise and Fall of Osama bin Laden. Suomentanut Simo Liikanen.
Arvostelukappalepyynnöt:
tiedotus@docendo.fi – toimittajille saatavana ennakkoon sähköinen vedos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha VirkkiKustantajaDocendo
Puh:040 508 3866juha.virkki@docendo.fidocendo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii? Jukka Valtasaaren ajankohtainen kirja julkaistaan 15. syyskuuta15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Jukka Valtasaaren tietoteos ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 16.00–17.00, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä kello 17.00–19.00 julkaistaan myös kaksi muuta tietokirjaa: Arto Luukkasen ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” ja Katleena Kortesuon ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tietokirjojen iltapäivään!
Venäjän vallanvaihdosten julmaa historiaa – Arto Luukkasen brutaali historiateos julkaistaan 15.9.15.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Arto Luukkasen järkälemäinen historiateos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia” julkaistaan Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 17–18, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16–17, julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii”. Kello 18–19 julkistettavana on Katleena Kortesuon teos ”Kiinan aivosota länttä vastaan”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!
Kiina valtaa aivomme bitti kerrallaan! Katleena Kortesuon kirja Kiinan aivosota länttä vastaan julkaistaan 10.9.10.9.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Katleena Kortesuon tietoteoksen ”Kiinan aivosota länttä vastaan” julkaisutilaisuus järjestetään Ravintola Ostrobotnian juhlasalissa 15.9. kello 18-19, osoitteessa Museokatu 10, Helsinki. Samassa yhteydessä, ennen sitä kello 16-17 julkaistaan Jukka Valtasaaren kirja ”Miksi Amerikka toimii niin kuin se toimii” sekä kello 17-18 Arto Luukkasen teos ”Venäjän vallanvaihdosten julma historia”. Ilmoittaudu mukaan tiedon iltapäivään!
Kriisiytynyt maailma, rikollisuuden monet kasvot ja historian käännekohtia – Docendon syksy on ajan hermolla8.4.2026 11:04:00 EEST | Tiedote
Uusia avauksia, tuttuja henkilöitä ja ajankohtaisia aiheita. Tutustu koko luetteloon tiedotteen linkistä ja tilaa mediavedos ennakkoon tiedotus@docendo.fi.
Tämä täytyy tietää drooneista ja tulevaisuuden sodankäynnistä –Turvallisuuspoliittinen iltapäivä Keskustakirjasto Oodissa 8.4.30.3.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Avoin yleisötilaisuus tarjoaa ajankohtaista tietoa tulevaisuuden sodankäynnistä ja Venäjän toimintatavoista. Puhujina tekniikan ja sotatieteiden tohtori Jyri Kosola sekä Exeterin yliopiston emeritusprofessori David Lewis. Tapahtuman moderaattorina toimii suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


