Jokainen pääkaupunkiseudun ekaluokkalainen saa ikioman kirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa
12.9.2022 08:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Ekaluokkalaiskampanjan suomenkielinen kirjalahja on tänä vuonna Tuula Kallioniemen kirjoittama ja Virpi Pennan kuvittama Rapiseva reppu. Teoksen on kustantanut Karisto ja se kuuluu helppolukuiseen Kirjakärpänen-sarjaan. Kirja kertoo kaikille ekaluokkalaisille tutusta aiheesta, ensimmäisestä koulupäivästä. Mitä jos ei osaa vielä lukea? Entä jos eksyy välitunnilla? Saako koulussa leikkiä legoilla? Rapiseva reppu antaa vastauksia näihin ja moniin muihin pikkukoululaisten mieltä askarruttaviin kysymyksiin hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla.
”Ensimmäinen koulupäivä herättää aikuisessakin tunnemuistoja: jännitystä, innostusta ja odotusta. Siksi olen erityisen mielissäni, että tänä vuonna saamme antaa lapsille kirjan, joka käsittelee tätä tärkeää päivää lämpimän huumorin ja samastuttavien hahmojen kautta. Toivon jokaisen reppuun uteliaisuutta, iloa ja oman kirjastokortin. Tavoitteemme on, että kirjasto kulkisi lasten rinnalla koko koulupolun ajan. Kirjastoon voi tulla tekemään läksyjä, siellä voi pelata lautapelejä kavereiden kanssa ja kysyä kirjastolaisilta kirjavinkkejä tai apua tiedonhakuun. Toivotamme ekaluokkalaiset lämpimästi tervetulleiksi kirjastoon”, sanoo Helsingin kaupungin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.
Omankieliset kirjat äidinkieleltään ruotsin- ja venäjänkielisille
Helmet-kirjasto lahjoittaa myös ruotsin- ja venäjänkielisille koulunsa aloittaville omat teokset. Ruotsinkielinen kirja on Malin Klingenbergin ja Margareta Sandinin Vim och Galonis, jonka kustantaja on Schildts & Söderströms. Venäjänkielinen kirja on V. Dragunskin, L. Kaminskin ja I. Pivovarovan kirja Samyje smešnyje istorii. Kustantaja on AST.
Kuinka kirjalahjan saa?
Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla kirjaston henkilökunta kutsuu ekaluokat opettajineen kirjastoon ja jakaa kirjalahjat luokkien kirjastovierailun yhteydessä. Espoossa lahjan saa lähikirjastosta tai kirjastoautosta kouluihin jaettavaa kirjanmerkkiä vastaan.
Äänikirja lukemisesteisille
Celian kirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. Celia tuottaa saavutettavat äänikirjat suomen- ja ruotsinkielisistä ekaluokkalaiskampanjakirjoista. Kirjat saadakseen lapsella täytyy olla tunnukset Celian verkkopalveluun. Tunnukset palveluun voi saada koulun kautta tai kirjastosta.
Lisätietoja ekaluokkalaiskampanjasta: helmet.fi/ekaluokkalaiskampanja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsinki: viestintäasiantuntija Soila Leppäkangas, puh. 040 124 6711, soila.leppakangas@hel.fi
Espoo: viestintäasiantuntija Marjut Saloniemi, puh. 050 303 6937, marjut.saloniemi@espoo.fi
Kauniainen: Aino Mikkola, puh. 050 411 6175, aino.mikkola@kauniainen.fi
Vantaa: erikoiskirjastonhoitaja Maija Lehtola, puh. 043 826 8478, maija.lehtola@vantaa.fi
Kustannusosakeyhtiö Otava Oy: kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio, p. 050 310 3024, kaisu-maria.toiskallio@otava.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 31.3.2026: Jaosto päätti uudesta yleisavustuksesta31.3.2026 18:34:13 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 31.3.2026 päätöstiedote on julkaistu. Jaosto päätti liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Ennakkotiedote: liikuntajaosto päättää uudesta yleisavustuksesta 31.3.202627.3.2026 08:56:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päättää kokouksessaan 31.3.2026 liikunnan uudesta yleisavustuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


