Jokaisella kuntalaisella on oikeus saavutettavaan tiedonsaantiin
23.11.2020 11:20:58 EET | Demarinaiset | Tiedote

”Saavutettavuusdirektiivi on askel kohti kaikille saavutettavia digipalveluita. Direktiivin tarkoitus on nimenomaan parantaa kuntalaisten tiedonsaantioikeutta sekä erityisryhmien asemaa ja osallisuutta, ei vaikeuttaa sitä. Saavutettavuus ja tiedonsaantioikeus poliittisista päätöksistä kuuluu olennaisena osana demokratiaan, “sanoo Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen.
Saavutettavuusdirektiivin tarkoitus on lisätä kuntalaisten tiedonsaantioikeutta, kuitenkin siinä ilmenee porsaanreikä, joka saattaa kääntää direktiivin tavoitteen päinvastoin. Koska videot pitää tehdä saavutettaviksi kahden viikon kuluessa julkaisusta, osassa kunnista on mediatietojen mukaan päätetty poistaa aineistoja kahden viikon määräajan sisällä verkosta. Tämä koskee esimerkiksi nauhoitettuja kunnanvaltuuston kokouksia.
”Meidän on huolehdittava, että jokaisella kuntalaisella tulee olla yhdenvertaiset tiedonsaantioikeudet päätöksenteosta. Yhteisiin tavoitteisiin on sitouduttava ja kunnilla tulee olla riittävät resurssit direktiivin toimeenpanoon. Kannustankin kunnanvaltuutettuja olemaan valppaina, kun valtuusto päättää direktiivin vaatimista velvoitteista. Saavutettavuuden, yhdenvertaisuuden ja tiedonsaannin oikeus on meillä jokaisella ja sen eteen on tehtävä työtä, niin kunnissa ja kaupungeissa, kuin valtionhallinnonkin tasolla,” täydentää Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Emmi Lintonen.
Demarinaisten hallitus 22.11.2020
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEurooppaministeri, Demarinaisten puheenjohtaja
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoEmmi LintonenDemarinaisten 1. varapuheenjohtaja
emmi.lintonen@forssa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Demarinaiset kysyy: Miksi pakottavan kontrollin kriminalisointi ei etene?16.10.2026 10:06:43 EEST | Tiedote
Uteluja päivän tapahtumista ja liikkumisista, puhelimen syynäämistä ja somekontaktien vahtimista, huomaamatonta vaikuttamista rahan käyttöön tai jopa kieltoja tavata läheisiä. Henkinen väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä, mutta sen seuraukset voivat olla vakavia ja pitkäkestoisia. Henkisen väkivallan eli pakottavan kontrollin kriminalisointi on yksi tehokkaimmista keinoista puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Siksi kysymmekin: miksi hallitus ei ole saanut asiaa etenemään tällä hallituskaudella?
Lapsia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan – kotoutumista ei rakenneta köyhyyttä lisäävällä säästötoimella13.10.2026 12:24:27 EEST | Tiedote
Kotihoidon tuen niin sanottu Norjan malli uhkaa lisätä lapsiperheköyhyyttä, heikentää lasten yhdenvertaisuutta ja siirtää ongelmia kuntien ratkaistavaksi, varoittaa Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila (sd.). Orpon hallituksen ajama lakimuutos perustuu oletukseen, että kotihoidon tuen rajaaminen nopeuttaisi kotoutumista ja lisäisi työllisyyttä. Hallituksen omat arviot kuitenkin osoittavat, että vaikutukset jäisivät vähäisiksi.
Hallitus jättää syöpähoidon ongelmat ratkaisematta12.10.2026 15:58:18 EEST | Tiedote
Suomessa pitkillä hoitoviiveillä on merkittävä vaikutus syöpähoitojen heikompiin tuloksiin verrattuna muihin Pohjoismaihin. Ylen MOT:n tuore selvitys nostaa esiin erityisesti rintasyöpään sairastuneen kokemuksen, jossa pitkä odotusaika hoitoihin heikensi hoidon vastetta. Rintasyöpäpotilaiden kokemukset nostavat esiin vakavan kysymyksen siitä, toteutuuko oikea-aikainen hoito yhdenvertaisesti. Jokaisella on oltava oikeus nopeaan hoitoon varallisuudesta, asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta.
Naisten mielenterveyskriisiä ei ratkaista kehottamalla naisia jaksamaan paremmin9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa. Luku on niin pysäyttävä, ettei sitä voida ohittaa selittämällä eroa vain naisten aktiivisemmalla avun hakemisella. Demarinaisten mielestä on kysyttävä, mikä yhteiskunnassamme kuormittaa erityisesti tyttöjä ja naisia ja mitä näille rakenteille aiotaan tehdä.
Tasa-arvolain parannukset jäävät hallituksen työelämäheikennysten varjoon1.10.2026 10:02:37 EEST | Tiedote
Tänään voimaan tulevat muutokset tasa-arvolakiin ovat tervetulleita edistysaskelia työelämässä tapahtuvan raskaus- ja perhevapaasyrjinnän vähentämiseksi. Valitettavasti hallituksen tämän vaalikauden työelämäheikennysten ja leikkausten kokonaisvaikutus tasa-arvoon on ollut niin merkittävä, että nyt voimaan tulevat parannukset ovat lähinnä pintapaikka syvään rakenteelliseen ongelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
